Tuhannet vapaaehtoisvoimin ilman korvausta tehtävät työtunnit tekevät TUL:n kehittämisjohtaja Sari Virran mukaan suomalaisen liikuntajärjestelmän ainutlaatuiseksi Euroopassa.
– Ohjaajat, valmentajat ja seuran hallinnosta vastaavat joutuvat antamansa ajan lisäksi usein myös maksamaan tästä harrastuksestaan. Suomalainen vapaaehtoistyö on tavaramerkki.
Virta korosti Mynämäen Toverien 90-vuotisjuhlassa ruohonjuuritasolla tehtävän työn olevan arvokasta. Ilman seuratyötä, suomalaisen liikuntakulttuurin kehtoa ei ole huippu-urheiluakaan.
Virta haluaa seuratasolle lasten ja nuorten liikuntaan yhä enemmän resursseja, eikä vain silloin, kun halutaan huippu-urheilumenestystä. Seuroissa tehtävä työ on myös syrjäytymisen ehkäisemistä sekä hyvän harrastuksen tarjoamista. Lasten ja nuorten liikuttamisessa on kyse myös terveyden edistämisestä.
– Kuntapäättäjien tulisi talousahdingosta huolimatta nähdä kauaskantoisesti meneillään olevan taloudellisesti vaikean vaiheen yli ja jatkaa liikuntaseurojen tukemista ja kuntalaisten liikuntamahdollisuuksien lisäämistä. On lyhytnäköistä periä lasten ja nuorten liikuntatilavuoroista käyttömaksuja, kun seurat joutuvat nostamaan omia jäsen- ja kausimaksujaan korkeiden käyttömaksujen rahoittamiseksi. Tällä tavalla kunta omilla toimillaan lisää asukkaittensa taloudellista epätasa-arvoa, Virta sanoi.
Vaikka Suomessa on moni asia tasa-arvon suhteen vähintäänkin tyydyttävän hyvällä mallilla, on liikunnan saralla Virran mukaan paljon tekemätöntä työtä. Myös liikunnan on hänestä oltava jokaisen ihmisen peruspalvelua.