Kuntajakoselvittäjä Timo Säkkinen esittää Kemi-Tornio-alueelle yhden uuden kunnan perustamista. Esityksen mukaan alueen viisi kuntaa lakkautetaan ja tilalle perustettaisiin uusi suurkunta, joka aloittaisi vuoden 2013 alusta.
Säkkisen esityksen yksi painopiste on, että kuntien rajat muodostavat yhteisen eheän työssäkäyntialueen. Esityksessä myös jaetaan nykyisten kuntien hallinto uuden kunnan nykyisiin kuntakeskuksiin. Uuden kunnan mahdollinen muodostaminen on tämän alueen kaikkien aikojen merkittävin kunnallinen päätös.
Olen havainnut, että lehtien tekstaripalstoilla ja yleisökirjoituksissa otetaan kantaa kiitettävästi mahdolliseen kuntaliitokseen ja uuden kunnan syntymiseen. Talouteen pohjautuvat asiaperusteet ovat jääneet kuntalaisilta varsin vähälle huomiolle. Huomion on vienyt ihmisiä kaikista lähimpänä oleva asia, uuden kunnan nimi. Tämän kuntalaisia lähellä olevan asian ovat sivuuttaneet kuntajakoselvittäjä Säkkinen ja valtaosa kuntien päättäjistä.
Lähtökohta kuntaliitosta valmisteltaessa oli perustaa uusi kunta. Ei kuitenkaan sellaista, että neljä kuntaa liittyy viidenteen vaan että kaikki viisi liittyvät uuden nimen alle perustettavaan kuntaan. Tämä ajatusmalli yhdestä uudesta kunnasta uudella nimellä saa varmaankin valtaosan alueen noin 60 000 asukkaasta puolelleen, mutta päätösvaltaahan käyttävät kuitenkin kuntien demokraattisilla vaaleilla valitut valtuustot. Valtuustojen nokkahenkilöitten mielipiteistä saimme jo maistiaisia viikolla 50 Pohjolan Sanomien haastattelemien kuntapäättäjien suusta, joten tiedämme osittain, mitä tammikuun lopussa valtuuston päätöksiltä odotamme.
Mielestäni peruslähtökohta, uusi kunta, ei ole lähelläkään toteutumista. Perusteluni väitteeseen ovat seuraavat: Tornio haluaa itselleen kaiken päätäntävallan ja palvelujen järjestämisen, Simo haluaa atomivoimalapäätöstä odotellessaan jatkoaikaa, Tervolassa on valtuuston päätös säilyä itsenäisenä kuntana, Keminmaa laskee selviävänsä omillaan ja Kemi alueen toisena napana ei halua olla pelkästään sosiaali- ja terveystoimen järjestäjänä uudessa kunnassa.
Kuntien yhdistymisen arvoiksi on sovittu luottamus, taloudellisuus, asiakaslähtöisyys, yhdenvertaisuus ja rohkeus. Mikäli kaikkia kuntia ei kohdella tasapuolisesti, ovat esitetyt arvot sananhelinän ja paperitiikerien tasolla.
Allekirjoittaneen kanta kuntaliitoksen on kemiläisenä kirkas. Me vasemmistoliittolaiset kuuntelemme kuntalaisia ja olemme sillä kannalla, että emme myy rakasta Kemiämme Säkkisen ehdoilla torniolaisille. Vahvistakaamme omaa toimintaamme niin, että säilymme väestöpohjaltaan alueen suurimpana ja kehittyvimpänä kuntana.





