Suomen hallituksella ja Elinkeinoelämän keskusliitolla (EK) on erittäin voimakas halu nostaa kansalaisten eläkkeelle oikeuttavaa eläkeikää. Vihjailtu on myös sovittujen lomaoikeuksien leikkaamisesta.
Jos halutaan ihmisen työ vuosia lisättävän, ensimmäinen parannus olisi edistää voimakkaasti nuorten työllistämistä oikeaan palkalliseen työelämään. Nuorilla tarkoitan 18-vuotiaita ja siitä ylöspäin, välittömästi ammattiin valmistuvan koulutuksen päättyessä.
Eduskunnassa erikoisesti puhutaan voimakkaasti työelämän uudistamisesta. Nyt tuleekin aloittaa keskustelu myös päivittäisen työajan lyhentämisestä nykyisestä kahdeksasta tunnista kuuteen. Samalla tulisi ottaa esille pätkätyöt, epätyypilliset työt, osa-aikatyöt sekä erilaisilla oppisopimuksilla työskentelevien rooli työmarkkinoilla.
Meillä on monia aloja, joilla tehdään vuorotyötä, joka on erittäin rasittavaa vuorokausirytmien takia. Näille aloille kuuden tunnin työjakso toisi lisäarvoa siedettävyyden muodossa.
Tulisi oikeutetusti käydä keskustelu vuosittaisista kertyvistä lomista, joita voisi neuvotellen vaihtaa kuuden tunnin työpäivään.