KUNINKAAN PUHE (King´s Speech, Englanti 2010). Ohjaus: Tom Hooper. Käsikirjoitus: David Seidler. Kuvaus: Danny Cohen. Musiikki: Alexandre Desplat. Pääosissa: Colin Firth, Geoffrey Rush, Helena Bonham Carter.(Ensi-ilta on 21/1)
Tosipohjainen brittidraama on englantilaisen miesnäyttelijätaiteen juhlaa.
Colin Firth on kirjaimellisesti uransa kuningasroolissa: hänen esittämänsä Bertie kruunataan miehen omaksi järkytykseksi Englannin kuningas Yrjö VI:ksi.
Elokuva on miesnäyttelijätaiteen juhlaa.
Järkytyksen ymmärtää, sillä miehellä on monarkin aseman kannalta ylivoimaiselta tuntuva rasite, vaikea puhevika.
Se on niin salpauttava, että puhe katkeilee pienenkin paineen alla pahaksi änkytykseksi.
Apua löytyy yllättävältä taholta, kun puoliso saa kuulla epäsovinnaisia parannusmetodeja käyttävästä puheterapeutista (Geoffrey Rush).
Firthin ja Rushin keskinäinen mittelö taustajoukkojen tukemana on sellaista, että leffasta muotoutuu viihdyttävä ja tunnevoimainen yhdistelmä psykologista ja historiallista draamaa sekä nenäliinafilmiä miesten kesken (male weepie).
Näissä genre-raameissa brittifilmi on oppikirjamainen laatutuote.
Ei yllätyksiä irrotteluista puhumattakaan, mutta kaikki on sitäkin takuuvarmemmin kohdallaan. Elokuva huokuu kelloseppämäisen tarkkaa kollektiivista osaamista.
Firthin älykäs ja emotionaalisesti latautunut roolityö tavoittaa hienosti päähenkilöä rassaavat sosiaalisen pelon, ahdistuksen ja häpeän tunnot.
Ne voidaan helposti siirtää yleisemmälle tasolle, ylipäänsä kuvaukseksi erilaisuudesta ja poikkeavuudesta, ”outona lintuna” olemisesta. Juuri tässä on brittifilmin perimmäinen ansio ja koskettavuus.
Veteraanikäsikirjoittaja David Seidlerilla on kokemusta persoonallisen elämäkertafilmin parista: hänen meriitteihinsä kuuluu Francis Ford Coppolan ohjaama kuvaus amerikkalaisen autoteollisuuden tähdenlennosta Preston Tuckerista (Tucker – mies ja unelma, 1988).
Aito vastarannan kiiski oli myös ohjaaja Tom Hooperin aiemman merkkityön Longfordin (2006) sosialistilordi.
uutiskirje 
