Hyvinvointivaltion tuhoajat 5
Julkaistu Kansan Uutisten Viikkolehdessä 11.2.2005
Tuloerot kääntyivät Suomessa selvään kasvuun 1990-luvun puolivälissä. Asiasta ei oltu kovinkaan huolestuneita, koska tuloeroja tarkastellaan perinteisesti tulonsaajakymmenyksittäin ja erot olivat kasvusta huolimatta kansainvälisesti maltilliset.
Perinteinen tarkastelukulma jätti kuitenkin pimentoon sen, mitä todella tapahtui. Esko Ahon porvarihallituksen pääomaverouudistus loi superrikkaille tilaisuuden valtaviin rikkauksiin ja yhteiskunnan huippukerroksen irtiottoon. Vuosina 1990 – 2002 reaalitulot kasvoivat Suomessa keskimäärin 19 prosenttia. Suurituloisimman kymmenyksen tulot kasvoivat samaan aikaan 44 prosenttia, mutta todellinen kehityksen kuva aukesi vuonna 2005 julkaistusta tutkimuksesta, jossa tarkasteltiin erikseen myös suurituloisimman prosentin, noin 50 000 rikkaimman, tulokehitystä. Heidän reaalitulonsa kasvoivat 122 prosentilla.
Vertailun vuoksi: Pienituloisimman kymmenyksen tulot kasvoivat samassa 12 vuoden jaksossa 1 prosentilla.
Professori Matti Tuomalan, erikoistutkija Marja Riihelän ja erikoistutkija Risto Sullströmin tutkimus Kuponginleikkaajien paluu – Ylimmät tulot ja niiden verotus ilmestyi vuonna 2005 Palkansaajien tutkimuslaitoksen Talous ja yhteiskunta -lehdessä.
Tutkimus kertoo suomalaisen yhteiskunnan perusteellisesta muutoksesta kymmenen vuoden aikana. Verouudistus alkoi vaikuttaa täydellä voimallaan vuonna 1996, jolloin rikkaimpien tulot kääntyivät jyrkkään kasvuun. Rikkain prosentti ansaitsi vuonna 1990 kaikista käytettävissä olevista tuloista 3 prosenttia, mutta vuonna 2002 jo 5,5 prosenttia.
Kun erikseen tarkastellaan vielä ylintä promillea, sitä joukkoa, johon kuuluvat Aatos Erkko ja Björn Wahlroos, niin kehitys oli sitäkin huikeampaa. Tämä 5 000 hyperrikkaan joukko sai vuonna 1990 kaikista tuloista 0,5 prosenttia, mutta huippuvuonna 2000 peräti 2,3 prosenttia.
Verojen välttäminen
helpointa Suomessa
Se, että kysymys on anteliaasta pääomaverotuksesta eikä henkilökohtaisista tiedoista ja taidoista selviää taulukoista, joissa on kuvattu eri tulonsaajaryhmien bruttotulojen koostumus eri vuosina. Vuonna 1990 ylimmän prosentin tuloista 60 prosenttia oli palkkaa ja 14 prosenttia pääomatuloja. Vuonna 2002 palkkatulojen osuus oli pudonnut 40 prosenttiin ja pääomatulojen osuus noussut 52 prosenttiin. Korkeammin verotettujen yrittäjätulojen osuus on kutistunut lähes olemattomiin.
Eri Pohjoismaissa toteutetuista pääomaverouudistuksista Suomeen luotiin malli, jossa veroilta välttyminen on kaikkein helpointa, Matti Tuomala sanoi keskiviikkona.
– Tästä on annettu sellainen kuva, että Tanskaa lukuunottamatta muut Pohjoismaat omaksuivat saman järjestelmän. Kaukaa katsottuna näin on, mutta tarkempia yksityiskohtia katsomalla Norjan ja Ruotsin järjestelmissä on melkoisia eroja. Uppsalan yliopiston ekonomistit vertailivat eri Pohjoismaiden järjestelmiä. Keskeinen sanoma on se, että Suomen järjestelmä on hyvin linjakas, mutta siinä on kaikkein suurimmat mahdollisuudet muuntaa ansiotuloja pääomatuloiksi. Tavallaan siis suurimmat mahdollisuudet verojen välttämiseen, Tuomala huomautti.
Rikkailla on
jo tasavero
Tutkimuksen kuvioista selviää myös se, että suurituloisimpien verotus keveni muita enemmän 1990-luvulla eikä verotus enää heidän kohdallaan kiristy tulojen noustessa. Ylimmän tulokymmenyksen keskimääräinen veroaste on 35 prosentin pinnassa olivat tulot sitten 60 000 euroa tai 120 000 euroa vuodessa. Vuonna 1994 ylimmistä tuloista maksettiin veroa vielä yli 40 prosenttia. Tasavero on siis suurituloisimmille jo toteutettu.
Kun tuloerot 1990-luvulla alkoivat kasvaa, selittäjien armeija totesi, että kyse on ohimenevästä ilmiöstä, joka on sillä erää liki luonnonlaki. Kun ilmiö kuitenkin jatkuu edelleen, tuloerojen kasvua on seurannut hiljaisuus. Vuoden 2003 ennakkotiedot viittaavat siihen, että tuloerojen kasvu jatkuu edelleen.
Professori Matti Tuomalan ryhmä alkoi selvittää, mikä rooli politiikalla eli verojärjestelmällä on ollut tässä kehityksessä. Ylimmän kerroksen irtioton suuruus yllätti heidätkin.
Tulonjakotilastoja edeltäneet kotitaloustiedustelut ulottuvat vuoteen 1966 asti. Silloin SDP:n puheenjohtajan Rafael Paasion vasemmistoenemmistöinen hallitus toteutti politiikkaa, jonka seurauksena ylimmät tulo-osuudet laskivat selvästi kymmenen vuoden ajan ja tuloerot tasoittuivat. Sen jälkeen ylimpien tulojen suhde pysyi lähes ennallaan kunnes alkoi vuoden 1993 jälkeen kasvaa rajusti. Toisen demarijohtajan Paavo Lipposen hallitukset eivät asetelmaa luoneet, mutta eivät myöskään siihen puuttuneet.
– Verojärjestelmän progressiivisuus oli pitkään tärkein este sille, etteivät rikkaat päässeet rikastumaan. Nyt koko verojärjestelmän progressiivisuus on vuodesta 1993 lähtien vähentynyt. Tämä on mahdollistanut huipputulojen syntymisen koskien erityisesti pääomatuloja, Matti Tuomala sanoi.
Sulivatko investoinnit
jättiosinkoihin?
Suomessa erikoinen piirre on juuri se, että ansiotulojen kasvu ei selitä tapahtunutta kehitystä. Esimerkiksi Yhdysvalloissa huippujohtajat, viihdetähdet ja urheilijat rikastuivat, koska palkat nousivat niin voimakkaasti. Suomessa rikkaat rikastuivat, koska pystyivät muuttamaan tulojaan matalammin verotetuiksi pääomatuloiksi ja koska saajalleen verottomia osinkoja alettiin vuodesta 1995 maksaa avokätisesti. Kymmenessä vuodessa osingonmaksu lähes kymmenkertaistui.
Kehityksen kääntöpuoli on se, että yritysten investoinnit ovat laman jälkeen laahanneet alamaissa. Matti Tuomalan mukaan verojärjestelmä saattaa selittää myös tätä.
– Suomessa olisi jo ajat sitten pitänyt tehdä selvityksiä siitä, miten verojärjestelmä vaikuttaa investointeihin. Varsinkin noin hurja osinkojen kasvu pistää ihmettelemään, miksi investoinnit laahaavat. Kävikö sittenkin niin, että kun vuoden 1993 verouudistusta markkinoitiin sillä, että Suomi tehdään houkuttelevaksi investointikohteeksi, niin kävikin päinvastoin? Investoinnit katosivat jonnekin muualle, Matti Tuomala pohti.
Tutkijaryhmä toteaa, ettei verouudistuksen aiheuttama tuloerojen kasvu ole herättänyt minkäänlaista yhteiskunnallista keskustelua.
– Lieneekö tämä kehitys ja sen taustalla oleva mekanismi jäänyt vastuussa olleilta poliitikoiltamme ja keskeisiltä virkamiehiltä huomaamatta? Ainakaan viime vuosien keskustelu pääomatulojen verotuksesta ei muuta todista, he kirjoittavat.
Ryhmän mukaan entinen pääministeri Kalevi Sorsa kantoi huolta tuloerojen kasvusta kirjassaan Ihmisiä ja ilmiöitä.
– Sorsan jälkeen pääministeriksi tulleita ei moinen huoli ole painanut. Nykyisen hallituksen viimeisin anti tuloerokeskusteluun oli varallisuusverosta luopuminen. Siinä toteutui varakkaiden asiaa pontevasti monet vuodet ajaneen verojuristi Edward Anderssonin toive.
– Varallisuusveron poistoa selitettiin mm. investointien kannustamisella. Mitään näyttöä tälle ei ole olemassa. Tulo- ja varallisuuserojen kasvu on ainoa varma seikka, mikä tästä seuraa.
uutiskirje 
