Huutolaisuuden perusajatus oli saada vähäosaiset sijoitettua mahdollisimman huokeasti vakavaraisempiin taloihin. Huutolaiseksi päädyttiin huutokaupan kautta, jossa pienimmän hoitokorvauksen vaatija sai huutolaisen itselleen, vuodeksi kerrallaan. Laajimmillaan nämä huutokaupat olivat 1870–1880 luvuilla.
Yleensä huutokaupat järjestettiin yleensä joulukuun lopulla, viattomien lasten päivänä. Kauppatilaisuuksista ilmoiteltiin laajasti ja ne muodostuivat suuriksi markkinakokouksiksi, joita saavuttiin seuraamaan kaukaakin. Myytäviäkin saattoi olla runsaasti mukana oli sekä uusia, että edellisenä vuonna huudettuja ihmisiä. Huudettavat koostuivat lapsista, vanhuksista, vammaisista sekä mieli- ja pitkäaikaissairaista.
Huutokaupat kiellettiin vuonna 1923, mutta huutolaisia oli kuitenkin melkein 1900-luvun puoleenväliin saakka.
Useissa taloissa lapset saivat lähes orjan aseman.
Tarinat kirjaksi
Jouko Halmekoski on kerännyt yhteen huutolaislasten tarinoita, Orjamarkkinat -kirjaan niitä on päätynyt kaksikymmentäviisi.
Vaikka huutolaisuudesta tiedetään ei siitä erityisesti puhuta.
– Minulle on syntynyt haastattelujen kautta sellainen käsitys, että huutolaisuus on ollut niin suuri häpeä huudetuille itselleen, Halmekoski sanoo.
– Vaikka se on ollut aikansa sosiaalihuoltoa, niin huutolaisuus on kerta kaikkiaan häpeällistä ja ihmisarvoa alentavaa. Laitetaan ihminen myyntipöydälle, olkoon se sitten nuori taikka vanha, hän lisää.
Syynä huutolaisjärjestelmään oli se se, että haluttiin laskea köyhäinhoidon kustannuksia.
Huutolaistoiminnan alussa sijoituspaikan määrittelikin ainoastaan hinta. Myöhemmin toimintaa koitettiin inhimillistämään ja kunta rupesi valvomaan oloja jollain tavalla. Jotkin kunnat hankkivat, kuten kaitsijamiehiä, ei sekään kuitenkaan mikään paremman elämän tae ollut.
Kaksi syytä
Halmekoski kertoo, että oli kaksi selvää syytä ottaa huutolaislapsia. Oli hyväntahtoisia ja auttavaisia ihmisiä ja sitten ”bisnestahtoisia” ihmisiä.
– Köyhä torppari otti vielä köyhemmältä torpparilta lapsen, että saisi tuloja itselleen. Yksi tässä kirjassa esiintyvä henkilö kertoo muun muassa semmoisen tapauksen, että huutolaistalossa juuri ja juuri pidettiin hengissä. Huutolaisisäntä keräsi rahaa ottamalla huutolaisia ja lopulta osti itselleen metsätilan, josta raivasi pellon.
Yleisin syy, miksi lapset päätyivät huutolaisiksi oli vanhemman tai molempien vanhempien kuolema. Yksi syy oli myöskin, että perheiden lapsimäärät kasvoivat niin suuriksi, että vanhemmasta päästä piti työntää huutolaiseksi. Merkittävä ryhmänä olivat myös lehtolapset.
Hyvät ja pahat
Useissa taloissa lapset saivat lähes orjan aseman, heitä kohdeltiin huonosti ja teetettiin ankarasti työtä, ravinnosta kuitenkin säästettiin. Joissakin tarinoissa paljaita varpaita lämmitetään pissaamalla niiden päälle. Yhden talon isäntä kytki lapsen kaulastaan pöydänjalkaan ruokailun ajaksi yksi isäntä raiskasi toistuvasti nuoren tytön.
Huutolaistausta jätti joihinkin hyvin pahoja jälkiä, elinikäisen alemmuuden tunteen ja tunteen siitä, että elämäni on pilalle.
Kaikki huutolaistarinat eivät kuitenkaan ole kauhukertomuksia, vaikka niitä paljon onkin. Orjamarkkinat -kirjassakin on muutama tarina hyvin kohdelluista lapsista, joille jäi side huutolaistaloon ja jotka muistelevat lämmöllä perheitä joihin päätyivät. Huusipa yksi isäntä lapsen ilmaiseksi itselleen, jotta tämä pääsi pois talosta, jossa kohdeltiin huonosti.
Hyvään perheeseen pääsy ei kuitenkaan vielä taannut tulevaisuutta, pahimmillaan lapsi ehti kiertää seitsemänkin taloa.
– Kyllä se herkästi neljä, viisi perhettä lapsen kohdalle tuppasi tulemaan, Halmekoski sanoo.
Mutta oli niitäkin, jotka huudettiin aina uudelleen samaan taloon.
– Lapset pelkäsivät jo etukäteen viattomien lastenpäivää. Sana kiersi ja tiedettiin kuka oli hakkaava isäntä ja kuka hyvä emäntä.
Vaikka varsinaisista huutolaisajoista on jo vuosikymmeniä varoittaa Halmekoski, että nykyinen tilannekaan hyvältä vaikuta.
– Nyt ollaan menossa eräällä tavalla huutolaisaikaan, kun kaikki kiristyy. Aivan kuten housunputti, on välillä levee ja välillä kapee, nyt maailma menee taas sinne kapeaan – liian kireä tahti, tämä on kantani muutenkin, mutta etenkin lasten ja vanhusten hoidossa.
Jouko Halmekoski: Orjamarkkinat. Ajatus Kirjat 2011. 223 sivua.
uutiskirje 
