Suomessa on tutkimusten mukaan hoidettu valtion taloutta hyvin. Tulos tuntuu ristiriitaiselta, kun sen kääntää ihmisten ja kuntien hyvinvointiin. Miten kävikään katsastustoiminnassa, kun kilpailu vapautui? Hinnat nousivat kymmenessä vuodessa 300 prosenttia. Palvelu tietenkin parani. Saa kahvia ja piparia. Entisen yrmeän katsastusmiehen sijaan auton hylkää tai hyväksyy nyt maireasti hymyilevä katsastusmies. Mutta kannattiko tuostakaan uudistuksesta maksaa tuollaista hintaa?
Postipankki tai silloinen valtion omistama Leonia sulautettiin vakuutuskonserni Sampoon 2001, jolloin valtion omistusosuus laski alle 50 prosentin. Pankin yhteistyö postin kanssa päättyi. Pankkipalvelut syrjäseuduilta loppuivat, irtisanomiset alkoivat ja postipalvelut heikentyivät rajusti.
Posti- ja telelaitoksesta irrotettiin myös Telecom sittemmin Sonera joka kävi Saksasta ostamassa todella kuumaa UMTS-ilmaa 4,3 miljardilla eurolla. Sonera ajautui lähes konkurssiin, ja valtio myi yhtiön ruotsalaiselle Telialle alihintaan. UMTS miljardit olivat suomalaisten veronmaksajien rahoja. Rahoilla olisi ollut parempaakin käyttöä.
Kansallisomaisuuttamme on myyty maailmalle härskisti kansalta kyselemättä. Nyt postipalvelulaki on avaamassa kilpailun koko postitoiminnalle. Ulkomaisia sijoittajia ei kiinnosta jakaa postia Lapin perukoille ja syrjäseuduille vaan ottaa voitot kotiin suurten kaupunkien postin jakamisesta.
Nyt jos vasemmistopuolueet häviävät huhtikuun eduskuntavaalit, niin kyyti on kylmää myös seuraavat neljä vuotta.