Koulunkäyntiavustajat työskentelevät sellaisten oppilaiden kanssa, joilla on koulunkäyntiä haittaavia fyysisiä, henkisiä tai sosiaalisia ongelmia. Viime vuosina sosiaaliseen sopeutumiseen ja mielenterveyteen liittyvät ongelmat ovat yleistyneet ja vaikeutuneet. Monet avustajat kohtaavat työssään sekä fyysistä että henkistä väkivaltaa.
Ammattiliitto JHL hankki tietoa asiasta viime syksynä nettikyselyllä. Siihen vastasi 624 JHL:ään kuuluvaa koulunkäyntiavustajaa ja koulunkäynnin ohjaajaa.
Väkivallan kohteeksi oli joutunut vähintään kerran kuukaudessa lähes joka kolmas. Väkivaltaa koki päivittäin 3 %, viikoittain 15 % ja kuukausittain 12 %, tätä harvemmin 40 % avustajista. Noin kolmannes (31 %) ei ollut kokenut väkivaltaa. Fyysistä väkivaltaa oli kokenut 16 %, henkistä 17 % ja molempia 35 prosenttia vastaajista. Fyysinen väkivalta oli tyypillisesti potkimista, lyömistä, sylkemistä, läpsimistä ja raapimista. Henkinen väkivalta oli eniten nimittelyä, valehtelua ja haukkumista.
Vastaajista yli puolet (55 %) kertoi joutuvansa osallistumaan työssään kurinpitoon päivittäin ja yli neljännes (27 %) viikoittain. Lähes puolet luonnehti näitä tilanteita joko erittäin vaikeiksi (11 %) tai vaikeiksi (38 %). Koulutusta kurinpitoon oli saanut kolmannes (33 %).
Ei oikeutta toimiin
Perusopetuslain mukaan oikeus kurinpitotoimiin on opettajilla ja rehtoreilla. Koulunkäyntiavustajilla ja koulunkäynninohjaajilla ei tätä oikeutta ole, joten he joutuvat toimimaan hätävarjeluoikeuden varassa.
Koulussa on toimintaohjeet kurinpitotilanteisiin, tiesi 60 % vastanneista. Neljännes ei osannut sanoa ja 16 prosenttia ilmoitti, että ohjeita ei ole. Kurinpitotilanteita käsitellään jälkeenpäin henkilöstön kesken, kertoi 63 prosenttia vastanneista. Liki neljännes (23 %) totesi, että ei käsitellä. Loput eivät tienneet.
Vaikeiksi itseensä kohdistuneita väkivaltatilanteita luonnehti joka neljäs (25 %). Helposti hallittavina niitä piti 33 % ja hyvin lievinä 16%. Sairauslomalla kokemansa väkivallan vuoksi oli ollut 9 prosenttia vastaajista.
Suurin osa Suomen noin 10 000 koulunkäyntiavustajasta ja koulunkäynnin ohjaajasta kuuluu JHL:ään.