Rakennusteollisuus RT:n jäsenliitto Pintaurakoitsijat ry on Rakennusliiton tavoin huolissaan talousrikollisuuden ja harmaan talouden voimistuneesta otteesta rakennuksilla.
Rakennustyöntekijöitä edustava Rakennusliitto on jo pitemmän aikaa vaatinut alalla rehottavaa harmaata taloutta kuriin. Alan aliurakoitsijat näyttävät olevan vahvasti samoilla linjoilla.
Muun muassa asuntojen näkyviä pintoja ja julkisivuja urakoivia yrittäjiä suututtaa yhtä lailla se, kun epärehelliset yrittäjät painavat koko alan hintoja luonnottoman alhaiselle tasolle. Esimerkiksi maalaustöissä kilpailu aliurakoista on selvästi kiristynyt varsinkin Etelä-Suomessa, jossa markkinoille on tullut myös paljon ulkomaisia toimijoita.
– Viranomaisten resurssit työmaatarkastuksiin ovat puutteelliset ja valtiovallan toimenpiteet kovin, kovin verkkaisia. Valvontaan tarvitaan huomattavasti lisää tehoa, toteaa Pintaurakoitsijat ry:n toimitusjohtaja Juha Helmijoki.
Aliurakointi on Helmijoen mielestä tehokkaan ja laadukkaan rakentamisen perusedellytys. Sitä on osattava kuitenkin käyttää oikein.
– Väärinkäytettynä, kuten nykyään valitettavan usein tapahtuu, syntyy helposti turhia kustannuksia sekä huonolaatuinen lopputulos. Kun valitaan asiansa osaava aliurakoitsija, jolla on ammattitaitoinen ja motivoitunut henkilökunta, lopputuloksena on todennäköisesti oikein ja laadukkaasti toteutettu kohde.
Osaamiselle enemmän painoa
Helmijoen mielestä hinta on nykyisin tilaajille aivan liian hallitseva valintakriteeri.
– Näennäisesti halpa hankintahinta ajaa kokonaistaloudellisuuden edelle. Aliurakointiyrityksen ammatilliselle ja taloudelliselle osaamiselle ei panna riittävästi painoa. Urakointiketjun tuotannonohjaus saatetaan laiminlyödä ja sitä yritetään hoitaa sopimuskikkailulla. Lisäksi jotkut aliurakoitsijat eivät halua, osaa tai uskalla reklamoida huonoista työmaaolosuhteista.
Ammattiylpeyden palauttamiseksi Helmijoki ehdottaa, että uusien asuntojen kaupan yhteydessä tulisi toimittaa asunnon ostajalle selvitys siitä, mitkä yritykset ja työntekijät ovat tehneet myytävän asunnon.
– Nostaisiko ammattiylpeys päätään, jos asuntopapereiden mukana tulisi tieto tekijöistä? Nythän sitä ei tiedä välttämättä kukaan, ei edes pääurakoitsija. Paranisiko tilanne, jos esimerkiksi asunnon ostaja saisi tiedot siitä, ketkä ovat tehneet kodin, johon ostaja on sijoittanut pääosan varallisuudestaan, Helmijoki ehdottaa.