Tuusulan Kellokoskella asuva Aaro Majanen joutui aatteensa vuoksi pakkotyöhön Suomessa ja suomalaisuutensa vuoksi pakosalle Neuvostoliitossa.
Sodan hän kävi puna-armeijan riveissä Leningradin porteilla. Vuonna 1946 Majanen palasi Suomeen toimittajaksi.
”Ei elämä niin yksioikoista ole ollut, mutta on pitänyt aina mukautua erilaisiin elämänvaiheisiin ja kokemuksiin”, sanoo marraskuun ensimmäisenä sata vuotta täyttänyt Majanen.
”Tammi-saaressa oli saman aatteen ihmisiä. Aatteellisuus sen kun voimistui siellä.”
Nälkää vuonna 1918
Aaro Majasen vanhemmat David Majanen ja Ida Vilhelmina Eliasson perustivat yhteisen kodin Pispalaan. Isä Taavetti teki timpurin töitä ja liittyi 1900-luvun alkuvuosina työväen-yhdistykseen. Ida-äiti kuoli keuhkotautiin tammikuussa 1917. Aaro, nuorin perheen seitsemästä lapsesta, oli silloin kuusivuotias.
Kun isä Taavetti ja osa vanhemmista sisaruksista osallistuivat sisällissotaan Pispalan punakaartin riveissä, olivat nuorimmat pojat Oiva ja Aaro kaksistaan. Ruoaksi hommattiin kerran kaatopaikalta härskiintyneitä sillinpäitä, jotka kuivatettiin uunissa. Nykyiseltä Pyynikintorilta punakaartin tykkimiehet antoivat pojille soppaa pikkutehtäviä vastaan.
Suojaa Tampereen valtauksen tulitukselta pojat hakivat Aleksanterin kirkosta. Valtauksen jälkeen isä vangittiin ja pojat päätyivät Hyhkyn vaivaistalon kautta Pispalan lastenkotiin.
Isä pääsi vankileiriltä syksyllä 1918 ja löysi työtä rakennuksilta. Pojat pääsivät kotiin seuraavana keväänä.
”Isältä perin aatteen”
”Isältäni minä perin työväenhenkisyyden ja nuorena kaverina aloin suorastaan harrastaa työväenliikkeen järjestöllistä toimintaa. Työväenliikkeeseen osallistuminen on pysynyt elämän keskeisenä asiana. Vankila- ja muut kokemukset ovat vielä kehittäneet ihmistä ja lisänneet tietoisuutta.”
Helsinkiin ja kommunisteihin
Majasen kansakoulu oli ohi vuonna 1925. Aikuistuminen tapahtui muuttamalla Elli-sisaren luo Helsinkiin. Siellä hän liittyi kommunistiseen nuoriso-osastoon.
”Alta kaksikymppisenä minä osallistuin hyvin aktiivisesti vasemmistolaisen nuoriso-osaston toimintaan, joka oli kommunistinen. Siellä harrastettiin kaikkea sellaista aatteellisuutta, mitä nuoret keskenään harrastavat. Työväenaate vain vahvistui.”
”Olin kiinnostunut sanomalehtityöstä. Ihan nuorena kaverina heräsi sellainenkin harrastus, ettei ihmiselle riitä yksi kieli. Aloin itsekseni opiskella venäjää. Löysin kirjan käteen ja aloin opetella venäjän aakkosia. Kyllä siitä pitemmän päälle tuloksiakin syntyi. Sen verran, että jossakin vaiheessa pystyin auttavasti puhumaankin venäjää.”
Tammisaareen aatteen takia
Vuonna 1930 Aaro Majanen vangittiin. 19-vuotias nuorukainen passitettiin 2,5 vuodeksi Tammisaaren pakkotyölaitokseen, jota työväenliikkeen piirissä on kutsuttu myös Tammisaaren yliopistoksi poliittisten vankien vahvan yhteishengen takia.
”Minulla oli jo sen verran taustaa työväenjärjestöissä, että ohrana katsoi aiheelliseksi pidättää minut. Tuomion syy oli oikeastaan se, että minua syytettiin vallankumouksellisesta harrastuksesta. Poliittinen poliisi ohrana ei hyvällä katsonut, että käytin venäjän kieltä ja osallistuin työväenjärjestöjen toimintaan.”
”Tammisaaressa oli saman aatteen ihmisiä. Aatteellisuus sen kun voimistui siellä. Myös kieliharrastus edistyi, opin aika lailla lisää venäjän taitoa. Toverikunnan toimesta pyrittiin kehittämään systemaattista opiskelua. Se oli opiskelusisältöinen vankilakokemus.”
Loikkaus Neuvostoliittoon
Vankilasta vapauduttuaan Majanen jatkoi poliittista toimintaa, mikä olisi ajan mittaan johtanut uuteen tuomioon.
”Vuonna 1933 ystävät sanoivat, että ohranan miehet pitävät sinua edelleen silmällä, et ole poliittisen poliisin kanssa ollenkaan leppoisissa suhteissa. Että eiköhän sinun olisi parasta vetäytyä joksikin aikaa vähän rauhallisempiin oloihin. Se oli viittaus, että minä voisin ehkä pyrkiä Venäjälle.”
Matka kulki Viipurista Rajajoelle ja metsien kautta Neuvostoliittoon. Siellä tie vei Moskovan yliopiston yhteydessä toimineeseen kansainväliseen Lenin-kouluun, missä Majanen sai peitenimen Oskar Kalman ohranan harhauttamiseksi.
”Parin vuoden aikana sain systemaattisen korkeakoulutasoisen koulutuksen ja se merkitsi minun kehityksessäni hyvin paljon.”
”Väki oli pääasiassa nuorta ja harrastettiin liikuntaa, tanssia ja kaikkea, mitä normaalit nuoret ihmiset harrastavat. Se oli ihan normaalia nuorten elämää.”
Leipätyöhön maata kiertämään
Yhteiskuntatieteiden kandidaatin tutkintoon tähdänneet opinnot jatkuivat Leningradin yliopistossa, mutta vuonna 1936 Stalinin vainojen takia ne jäivät kesken.
”1936 Stalinin käyttäytyminen alkoi vaikuttaa suuresti suomalaisten ja muidenkin ulkomaalaisten elämään. Koulutusmahdollisuudet päättyivät ja minäkin menin normaaleihin työhommiin. Minulla oli hyvä tuuri, etten joutunut Stalinin joukkojen vangitsemaksi. Siirtyilin paikkakunnalta toiselle, mikä ei kielitaitoni vuoksi ollut vaikeaa.”
Majasen tie kulki Uralille metallisorvarin oppiin ja sieltä Petroskoihin konepajalle. Kesällä 1938 hänen suomalainen työkaverinsa vangittiin ja Majanen ehti junalla pakoon juuri ennen kuin häntäkin tultiin kyselemään.
Sattumalta Majanen päätyi Keski-Venäjälle Volgan varrelle metsuriksi. Samalla matkalla hän tapasi Jenny Tammisen, jonka mies oli viety ”jonnekin”. Jennyn kanssa he opettelivat metsurin töitä, panivat tilin puoliksi ja asettuivat yhdessä asumaan tyhjilleen
jääneeseen maalaistaloon. 1939 heidät houkuteltiin hyvien tienestien ääreen liikenneministeriön metsätyömaalle Siperiaan.
Kesällä 1940 suomalaisia palasi rauhoittuneeseen Karjalaan. Seuraava työpaikka löytyi kalastusfirmasta Sortavalasta. Tänä aikana Aaro Malinen sai ensimmäisen lapsensa, Rauni-tyttären.
”Vaihtelemalla työ- ja asuinpaikkoja minä väistelin Stalinia. Monia muita joutui vangituksi, mutta minä säilytin nahkani suorastaan piileskelemällä.”
Puna-armeijaan Leningradia puolustamaan
Saksa hyökkäsi Neuvostoliittoon kesällä 1941. Aaro Majanen määrättiin puna-armeijaan.
”Olin Leningradin rintamalla. Saksahan eteni lähelle Leningradia ja jopa jossain määrin sen kaduillekin, mutta he joutuivat vetäytymään eivätkä päässeet sitä valtaamaan.”
”Palvelin lähes kaksi vuotta erilaisissa tehtävissä. Eräässä tykistöpommituksessa haavoituin jalkaani ja jouduin sotasairaalaan, missä meni useita kuukausia. Sen jälkeen jalka parani jonkun verran, mutta minua ei lähetetty enää rintamalle, vaan siirrettiin Vologdaan sotatarviketeollisuuden palvelukseen. Siinä minä sitten sorvailin ammuksia sodan loppuun.”
Takaisin Suomeen ja toimittajaksi
Sodan jälkeen Majanen palasi laillista tietä Helsinkiin työskentelemään kielenkääntäjänä ja sanomalehden toimittajana. Perhe oli hajonnut sodan melskeissä. Avovaimo Jenny ja tytär Rauni asuivat nyt Kiikassa Pransuksi kutsutun miehen kanssa.
Suomessa Aaro Majanen työskenteli ulkomaantoimittajana Työkansan Sanomissa ja toimi myös valtuuskuntien tulkkina. Uutistoimisto APN:ssä hän jatkoi toimittaja-kääntäjänä pitkälle yli varsinaisen eläkeiän.
Kellokoskella hän tapasi poliittisesta toiminnasta myös vankilassa istuneen Irenen. Häitä vietettiin vuonna 1948 ja liitto kesti 50 vuotta Irenen kuolemaan saakka.
”Neuvostoliiton hajoaminen koski”
Vuosikymmeniä myöhemmin koko Neuvostoliitto lakkasi olemasta, kun Mihail Gorbatshovin uudistukset ajautuivat kiville ja valtio toisensa jälkeen julistautui itsenäiseksi.
”Kyllä Neuvostoliiton hajoaminen koski eikä sitä jaksanut aivan heti sulattaa.”
”Minä olin sillä linjalla, minkä olin jo aikoinaan kommunistisesta liikkeestä omaksunut. Pyrin sitä noudattamaan ja sillä olen pysynyt.”
”Harrastan tietojen hankkimista”
Nykyisiä askareitaan Majanen kuvaa suppeiksi.
”Luen lehtiä ja kirjallisuutta. Harrastan tietojen hankkimista ja siinä pääasiassa henkiset askareeni ovatkin. Hyvin vähän minä ulkosalla istuskelen, ja tuonne pitemmälle en enää liikuskele. Eletään vaan päivä kerrallaan.”
Lähteenä on Aaro Majasen haastattelun lisäksi käytetty omakustannetta Idan ja Davidin poika, joka pohjautuu Majasen itsensä kokoamaan sukuselvitykseen. Sen on kirjoittanut hänen tyttärensä Vuokko Salonen.
Millaiset jäljet Stalin jätti Aaro Majasen aatteeseen. Katso video alta:
uutiskirje 
