Ainoa sitova kansainvälinen ilmastosopimus, Kioton sopimus, umpeutuu vuoden 2012 päättyessä.
Kööpenhaminan ilmastokokousta kaksi vuotta sitten pidettiin jo lähes ratkaisevana, jotta Kioton päättymisen jälkeen ei tulisi katkosta.
Kööpenhaminasta tuli pettymys. Cancúnista viime vuonna ei enää paljon odotettu, eikä paljon myöskään saatu.
Tulevaisuus näyttää vielä tehotonta Kioton sopimustakin huonommalta.
Odotukset ovat matalalla myös tämänvuotisen kokouksen alkaessa maanantaina Etelä-Afrikan Durbanissa. Johtavat valtiot myöntävät enemmän tai vähemmän epävirallisesti, ettei uutta sopimusta saada aikaiseksi lähivuosina.
EU:n ilmastokomissaari Connie Hedegaard sanoi äskettäin Guardian-lehdelle, että Euroopan unioni tähtää uuteen sopimukseen ”ensimmäisessä vuoden 2015 jälkeisessä ilmastokokouksessa”.
Tämä tarkoittaisi siis joulukuuta 2016. Sopimus saattaisi nopeimmillaan astua voimaan vuoden 2020 alusta.
Jos sattuu huvittamaan
Hedegaardin arvio on pikemminkin optimistisesta päästä.
EU on lähes yksinään tavoittelemassa uutta, laajasti kattavaa sitovaa sopimusta. Useimmat kehitysmaat antaisivat mieluummin jatkokauden Kioton sopimukselle, joka ei aseta sitovia velvoitteita niille.
Kioton mukaisiin kehitysmaihin kuuluvat myös nopeasti kehittyvät taloudet kuten Kiina, Brasilia ja Intia.
Yhdysvallat allekirjoitti vuoden 1997 Kioton sopimuksen, mutta ei koskaan ratifioinut sitä. Yhdysvallat on kuitenkin yhä ilmastokokouksissa mukana vaatimassa lähinnä kaikkea sellaista, mihin sen ei itse tarvitse osallistua.
Samalla Yhdysvallat on toisilla foorumeilla ajanut rinnakkaista linjaa, jonka mukaan jokainen maa voi vapaaehtoisesti leikata päästöjään. Tämä ”jos sattuu huvittamaan” -linja alkaa nyt olla vahvoilla Kioton jälkeisen elämän ohjenuoraksi.
Ympäristöministeriön tiedotteen mukaan EU:n ensisijaisena tavoitteena edelleen on uusi sopimus. EU on kuitenkin valmis välivaiheena harkitsemaan jatkokautta Kiotolle, jos ”tiekartasta” kohti uutta sopimusta kyetään sopimaan.
Kiotoon kuuluvista suurista maista Japani, Venäjä ja Kanada ovat tyrmänneet jatkokauden. Näin jatkoaika kattaisi vain 16 prosenttia kasvihuonekaasujen päästöistä.
Aika voi olla vähissä
Jahkailulla voi olla katastrofaaliset seuraukset. Cancúnissa asetettiin yhteiseksi tavoitteeksi, ettei ilmasto lämpenisi yli kahta astetta verrattuna esiteolliseen aikaan. Ennen vuotta 2020 saatetaan kuitenkin ohittaa kynnys, jonka jälkeen ilmastonmuutos ruokkii itse itseään eikä kehitystä enää voi kääntää taaksepäin.
Kansainvälinen energiajärjestö IEA arvioi äskettäin, että aikaa on korkeintaan vuoteen 2017.
Nyt tarvittaisiin entistä vahvempaa eikä heikompaa sopimuspohjaa. Kioton sopimus on ehkä hidastanut päästöjen kasvua, mutta ei pysäyttänyt sitä.
Päästöt notkahtivat vähän alaspäin maailmanlaajuisen talouskriisin myötä vuonna 2009, mutta viime vuonna ne taas kohosivat viisi prosenttia.
Ammattilaisten puuhastelua
Durbanissa neuvotellaan monista sinänsä tärkeistä asioista, mutta sopimusjärjestelmää koskevan kriisin rinnalla ne tuntuvat melkein puuhastelulta.
Moniin Cancúnissa sovittuihin asioihin odotetaan täsmennyksiä. Yksi niistä on kehitysmaiden päästöjen tarkempi seuranta, mitä erityisesti Yhdysvallat on vaatinut.
Teollisuusmaat sitoutuivat Cancúnissa keräämään ilmastonmuutoksen torjuntaan vuosittain summan, joka nousisi 100 miljardiin dollariin vuonna 2020. Tämän Vihreän ilmastorahaston käytännön toteutuksesta ei ole päästy yhteisymmärrykseen, eikä sovulle liene edellytyksiä Durbanissakaan.
Durbanissa jatketaan myös keskusteluja metsäkadon vähentämisestä. Prosessi tunnetaan nimellä REDD.
Katastrofia pahempi
Onko mitään toivonpilkahduksia? Optimistien mukaan yksittäiset maat leikkaavat päästöjään oman etunsa vuoksi.
Kiina on herännyt omiin ympäristöongelmiinsa ja kalliiksi tulevaan tehottomaan energiankäyttöönsä. Kiinasta on jo tullut maailman johtava tuulivoimateknologian tuottaja. Toisaalta Kiinan kova talouskasvu lisää sen päästöjä joka tapauksessa.
Ilmastopolitiikka ei ole kovin korkealla Barack Obaman agendalla, eikä hän sen puolesta lyö päätään seinään kaikkialta ahdistelevien republikaanien kanssa. Jos republikaanit voittavat ensi syksyn vaalit, tilanne ei ainakaan parane.
Jotkut ovat sanoneet, että Durbanin päättyminen ilman kattavaa sopimusta on katastrofi. Sitä pahempi olisi vain vuosiksi sitovan huonon sopimuksen tekeminen. Repikäämme siitä.
uutiskirje 
