Tiedejournaali Proceedings of National Academy of Sciences julkaisi helmikuussa Arjen Y. Hoekstran ja Mesfin M. Mekonnenin tutkimuksen The waterfootprint of humanity, Ihmiskunnan vesijalanjälki. Tutkimus on kolmas koko maailman kattava vesijalanjälkeä ja piilo- eli virtuaalivettä koskeva tutkimus.
Twenten yliopistossa Hollannissa työskentelevät tekijät kuuluvat vesijalanjälki- ja piilovesitutkimuksen uranuurtajiin. Hoekstra on nykyisen vesijalanjälki-käsitteen luoja ja Water Footprint Network -tutkijaverkoston tieteellinen johtaja. Tutkimusala kehittyi itsenäiseksi tieteenhaaraksi vuosituhannen vaihteessa.
Vesijalanjälki tarkoittaa sekä tuotteiden valmistusprosessissa kulutettua tai saastutettua makean veden määrää tiettynä aikana että tämän vedenkulutuksen maantieteellistä sijaintia. Piilo- eli virtuaalivesi tarkoittaa vain makean veden määrää, joka kuluu tai saastuu tuotteen valmistuksessa.
Monet maat ovat ulkoistaneet vesijalanjälkensä.
Kaikkien tuotteiden valmistuksessa tarvitaan makeaa vettä riippumatta siitä, onko kyseessä maatalous-, teollisuus- vai palvelutuotanto. Monet suuret maat ovat piiloveden sekä tuojia että viejiä, sillä maailmankauppa koostuu tuonnista ja viennistä. Piilovesivirroissa itse vesi ei siirry kaupattavan tuotteen mukana, vaan se haihtuu taivaalle tai muuttuu saastuneeksi tuotantoprosessin seurauksena.
Tilanne kiristymässä
Yhdysvallat, Pakistan, Intia, Australia, Uzbekistan, Kiina ja Turkki vievät noin puolet koko maailman piilovesistä samalla, kun useimpia niistä rasittaa veden riittämättömyys.
Suurimpia piiloveden tuojia ovat osittain samat maat. Näitä ovat Yhdysvallat ja Kiina, mutta myös Euroopan unionin Saksa, Italia, Ranska, Britannia ja Hollanti sekä niukan makeanveden valtiot Japani ja Meksiko aiheuttavat kaupallaan runsaan piiloveden tuonnin.
Kaikki laajan ulkoisen vesijalanjäljen maat eivät ole vesiniukkoja. Kohtuullisen vesivarantojen, mutta suuren ulkoisen vedenkulutuksen maihin kuuluvat muun muassa varakkaat pohjoisen Euroopan valtiot kuten Hollanti ja Britannia – tai Suomi, jonka vesijalanjäljestä noin puolet syntyy maan rajojen ulkopuolella aiempien tutkimusten perusteella.
Laajamittaiseen maan ulkopuolisten makeanveden varantojen hyödyntämiseen tukeutuvat Välimeren saarivaltiot, Lähi-idän öljyvaltiot sekä Israel.
Tilanne on edelleen jyrkkenemässä. Esimerkiksi Kiinan omiin makean veden varoihin kohdistuu liikarasite etenkin maan pohjoisosissa, minkä vuoksi Kiina on jo vuosia harjoittanut maan vuokraamista Afrikasta tyydyttääkseen kasvavat ruoantuotantotarpeensa.
Tutkimuksen lähteenä olleessa The Economist -lehden haastattelussa Abu Dhabin kehitysrahaston Eissa Mussaid Al Suwaidi totesi: ”Ruokaturva ei ole vain Abu Dhabin tai Yhdistyneiden Arabiemiraattien asia…siitä on tullut kuuma aihe kaikkialla.”
Suurin virta maataloudesta
Kansainvälisistä piilovesivirroista runsaat kolme neljäsosaa muodostuu maatalouden kasvituotteista ja -jalosteista. Liha- ja teollisuustuotteet kasvattavat maiden välisiä piilovesivirtoja 12 prosentilla kumpikin.
Suurin osa, 43 prosenttia, globaaleista piilovesivirroista tulee öljypitoisten kasvien kaupasta, joihin sisältyvät muun muassa puuvilla, soijapavut ja biopolttoaineena lisääntyvässä määrin käytetty palmuöljy. Muita suuria ryhmiä ovat viljatuotteet (17 %), teollisuustuotteet (12,2 %), kahvi, tee ja kaakao (7,9 %) sekä lihakarjatuotteet (6,7 %).
Yleinen suuntaus on, että teollisuustuotteiden kulutukseen liittyvä vesijalanjälki on teollisuusmaissa selvästi suurempi kuin muissa maissa. Teollisuusmaissa henkilöä kohden laskettu keskimääräinen vuosittainen vesijalanjälki asettuu maailman keskiarvolle tai paljon sen yläpuolelle.
Maailmankaupan laajentumisen seurauksena monet maat ovat ulkoistaneet vesijalanjälkensä huomioimatta seurauksia niissä maissa, joissa myyntiartikkelit tuotetaan.
uutiskirje 
