Maailma kirotaan jo alkuminuuteilla Vittorio de Sican ohjaamassa italialaisen neorealismin klassikossa Polkupyörävaras (1948). Pian seuraavan kohtauksen huikea näkymä panttilainaamosta kiteyttää osuvasti kiroamisen syyn: köyhyys ei ole vain päähenkilön ja hänen perheensä ongelma, sillä pantattua tavaraa on hyllyillä monessa kerroksessa.
Riccin perheessä tärppää, kun isä (Lamberto Maggiorani) saa töitä julisteiden liimaajana. Työ vaatii polkupyörän, jonka lunastamiseen ”kanista” puoliso (Lianella Carell) keksii oivan ratkaisun.
Elokuvan nimi kertoo, että ilo uhkaa jäädä lyhytaikaiseksi. Asia saa myöhemmin julmaa ironisuutta, kun testataan tuttua väitettä: tekeekö tilaisuus varkaan?
Rikosilmoituksen vastaan ottavalle poliisille kysymys on vain polkupyörästä, katsoja saa laajemman näkökulman: päähenkilölle fillarin menetys on painajainen, maailma uhkaa romahtaa perusteellisesti.
Juonikuvio keskittyy isän ja tomeran pikkupojan (Bruno Staiola) epätoivoiseen polkupyörän etsintään. Se tapahtuu Roomassa, joten tehtävä tuntuu toivottomalta.
Kaksikon odysseian eräs kohtaus osoittaa, miten polkupyörämarkkinat ovat olleet tuolloin iso juttu. Toisen maailmansodan jälkeisen ajan ilmapiiri on tavoitettu muutenkin hienosti ja vivahteikkaasti.
Kuvaan kuuluvat ennen kaikkea köyhyyden monet kasvot, jonot ja tungokset, mutta myös namusetä, kuten eilisen termi kuuluu.
Polkupyörävaras on kiihkeä suurkaupunkikierros vähäosaisten kyydissä, ja samalla koskettava isän ja pojan suhteen kuvaus. Keskeisiä tuntemuksia ovat epätoivo, nöyryytys ja häpeä, joista irtioton suovat hetket trattoriassa ”meidän herrojen kesken”.
Tunnekylläisessä klassikossa ovat läsnä neorealismin keskeiset piirteet vaikuttavimmillaan: arkinen miljöö tapahtumapaikkana, kiintopisteinä tavalliset ihmiset ja heidän ongelmansa sekä Cesare Zavattini yhtenä käsikirjoittajista.
Polkupyörävaras sisältää lujan yhteiskunnallisen kannanoton. Fiktion kautta se on myös merkittävä historiallinen dokumentti.
Polkupyörävaras Yle Teemalla sunnuntaina klo 18.00