Risto Jarvan ohjaama Ruusujen aika (1969) sykkii alussa tiukasti valmistusajankohdan hermolla, vaikka tarinan nykyhetki on lähitulevaisuudessa. Se on meille nykyaikaa, sillä kyseessä on vuosi 2012. Tämä voi herättää pientä hilpeyttä, sillä näkymät ovat joskus turhan ”futuristisia”, toisinaan taas koomisen kömpelöitä. Tämä pätee sekä lavasteisiin että puvustukseen.
Vastapainona ovat näppärät ideoinnit. Elokuvassa on arkea taulu-tv, ja pienen mutkan kautta ennakoidaan jopa nettiostamisen arkea. Yleisilme on hieman steriili, mutta se kuuluu pitkälle sekä tarinan että lajityypin luonteeseen. Ruusujen aika on omintakeinen tulevaisuuskurkistus ja sellaisena persoonallinen tieteisfilmi, suomalaisittain harvinainen ja myös onnistunut elokuva lajissaan.
Päähenkilö (Arto Tuominen) on historian instituutin johtaja, joka valmistelee dokumenttielokuvaa nuorena kuolleesta kemikaliokaupan myyjättärestä, mallista ja stripparista (Ritva Vepsä kaksoisroolissa). Yksilön ja yhteiskunnan jännite saa Jarvan, Jaakko Pakkasvirran ja Peter von Baghin käsikirjoituksessa kiintoisia ulottuvuuksia. Visiointi on haastavaa ja näkemyksellistäkin, mutta kääntöpuolena on tietty hajanaisuus.
Parasta Ruusujen ajassa on Antti Peipon nälkäisen löytöretkeilijän uteliaisuutta ja vivahdetajua tuikkiva kuvaus.
Ruusujen aika. Yle Teema torstaina klo 21.55.
uutiskirje 
