SHADOW DANCER (Englanti-Irlanti 2012). Ohjaus: James Marsh. Käsikirjoitus: Tom Bradby. Perustuu hänen omaan romaaniin. Kuvaus: Rob Hardy. Musiikki: Dickon Hinchliffe. Pääosissa: Andrea Riseborough, Clive Owen, Aidan Gillen, Gillian Anderson.
Vahva poliittinen jännitys- ja perhedraama Shadow Dancer sijoittuu 1970- ja 1990-lukujen alun Belfastiin. Elokuva käsittelee Pohjois-Irlannin väkivaltaista lähihistoriaa miellyttävän persoonallisella tavalla. Toimintapitoinen jännitys on vähäistä ja naisten läsnäolo vahva: elokuvassa on kolme toinen toistaan kiehtovampaa eri sukupolviin kuuluvaa naishahmoa.
Perhe on tapahtumissa luontevasti merkittävä yksikkö, sillä tarina kuvaa lähemmin katolisen belfastilaisen perheen jäsenten edesottamuksia Irlannin tasavaltalaisarmeijan IRA:n riveissä.
Koskaan ei tiedä, mitä päivä tuo tullessaan.
Dramaattinen johdanto pohjustaa tulevaa ja sijoittuu vuoteen 1973, josta hypätään vuoteen 1993. Varsinainen tarina alkaa tehokkaalla, ”puhdasta elokuvaa” huokuvalla osuudella, jossa ensimmäisten noin viiden minuutin aikana ei sanota sanaakaan.
Nuori naispäähenkilö (Andrea Riseborough) nähdään pommin sisältävine laukkuineen Lontoon metrossa: nainen on selvillä siitä, että häntä varjostetaan. Tapahtuu viitteellisesti kuvattu räjähdys, nainen istuu pian kasvokkain Englannin tiedustelupalvelun kuulustelijan (Clive Owen) kanssa. Kohtelias kuulustelija antaa naiselle kaksi vaihtoehtoa: joko suostut yhteistyöhön kanssamme tai lähdet istumaan elinkautista.
Tästä käynnistyy tarina, jossa rintamalinjat eivät ole niin selkeät kuin voisi olettaa. IRA:n taholla jahdataan lähes vainoharhaisella vimmalla kätyriä, brittien puolella sotketaan pakkaa kylmäävän kyynisesti.
Osapuolten asenteet ja toimintametodit ovat ymmärrettäviä: pahimmat viholliset saattavat ollakin omien keskuudessa.
Näissä kehissä olennaista on vankka realistinen peruspoljento. Se tekee käsin kosketeltavan eläväksi ja todeksi sen maailman, joka aikoinaan oli uutisten arkipäivää myös meillä.
Alkuperäisromaanin tekijä ja käsikirjoittaja Tom Bradby on entinen poliittinen toimittaja, joka toimi kirjeenvaihtajana Irlannissa 1993–1996. Samalla hän seurasi tiiviisti Pohjois-Irlannin rauhanprosessia.
Shadow Dancer ei typisty pelkäksi lähihistorian kertaukseksi. Elokuvan erityisenä ansiona on tapa, jolla yksilökohtalot ja poliittis-yhteiskunnallinen taso on liitetty tiukasti toisiinsa. Henkilöt ovat pitkälle vain marionetin osassa verkostossa, jossa todelliset narujen vetelijät pysyttelevät visusti kulisseissa.
Myös ohjaaja James Marshilla on silmää arkiselle autenttisuudelle. Shadow Danceriin on kuin epäsuora johdanto dokumentista Man on Wire (2008), joka kertoo legendaarisesta nuorallakävelystä New Yorkissa. Marsh sai leffasta parhaan pitkän dokumenttifilmin Oscarin.
Shadow Dancer (kyseessä on koodinimi) ilmentää toisentyyppistä nuorallakävelyä. Sitä paitsi konkreettinen vaara vaanii usein aivan maanpinnassa: kysymys on tietenkin autopommista.
Elokuvassa on runsaasti otoksia henkilöistä kuvattuina sivulta, viistosti takakulmasta tai suoraan takaa. Tällaiset rajaukset on tehty fiksusti, ne alleviivaavat sitä yleistä epävarmuuden ja arvaamattomuuden ilmapiiriä, joka tapahtumissa vallitsee: koskaan ei tiedä, mitä päivä tuo tullessaan. Yksi lyhyt puhelinsoitto voi murtaa vankankin rakennelman.
Tämän elokuva välittää tehokkaasti myös katsojalle: eräänkin etupenkissä istuneen lehdistön edustajan ryhti koheni kummasti, kun pommi belfastilaiseen tapaan räjähti mitä yllättävimmällä hetkellä.
Shadow Dancerissa luodaan vakuuttava yleiskuva räjähdysherkästä poliittisesta ilmapiiristä. Elokuvan todellinen voima on silti yksilötasolla. Eri leirien ihmiset kytkeytyvät toisiinsa hyvinkin pirullisella tavalla. Asia on kuvattu koruttomuudessaan pelkistetyn tunnevoimaisesti.
Hieman hennon oloinen Andrea Riseborough on osuva valinta naispäähenkilöksi, joka rikkoo mielikuvat militantista aatteensa ajajasta. Paremmin tuota kuvaa vastaavat vierellä ahertavat velipojat. Kolmikon kauniisti ikääntynyt äiti pysyttelee pitkään taustalla, kuten rooli tarinan kaaressa edellyttääkin.
Salaiset kansiot –tuttu Gillian Anderson sopii täydellisesti tiedustelupomon rooliin: läheinen työtoveri joutuu ihmettelemään nelikymppisen ”jäänaisen” siirtoja aina kotikäyntiä myöten. Tästä myös tullaan pieneen säröön henkilögalleriassa: miespäähenkilön tekemien siirtojen uskottavuus on siinä ja siinä.
Kokonaisuutena silti mitä kiehtovin jännitysnäytelmä, jossa pelataan omanlaistaan venäläistä rulettia.
uutiskirje 
