Pelottava ja sympaattinen
– Vaaksiaisella on ei-purevat suuosat. Se ei todellakaan pure, valistaa vaaksiaisista perjantaina Turun yliopistossa väittelevä Jukka Salmela. Vaaksiaiset eivät myöskään pistä.
Vaaksiaisista ei Salmelan mukaan ole muutenkaan juuri mitään haittaa. Pohjois-Suomessa päinvastoin vaaksiaisen esiasteet korvaavat kastemadot maaperän eloperäisen aineksen hajottajina. Pohjois-Amerikassa vaaksiaiset ovat olleet riesana golfkentillä.
Vaaksiainen käy elinkierrossaan läpi muna-, toukka-, kotilo- ja aikuisvaiheet. Naaraat työntävät pitkällä kitiinipyrstöllään hedelmöittyneet munasolut tavallisesti kosteaan maahan. Aikuisen elinaika on Salmelan mukaan enimmillään 1-2 kuukautta ja toisilla lajeilla aikuisikä jää muutamiin päiviin.
Jotkut lajit käyttävät ravinnokseen kasvien mettä, jotkut taas popsivat sienten itiöitä.
Lajeja yli 300
Salmelan väitöstutkimuksessa on kuvattu Suomesta 338 vaaksiaislajia. Lajimäärä on kasvanut lähes 80:lla 1980-luvun alusta lähtien.
– On kuitenkin perusteltua olettaa, että Suomessa elää vähintään parikymmentä lajia, joita ei ole toistaiseksi kerätty ja määritetty. Näin ollen maalle uudet vaaksiaiset ovat todellisuudessa vanhoja lajeja, eivät tulokkaita, Salmela sanoo.
Suomen vaaksiaistutkimuksen pioneeri Carl Lundström havaitsi hieman yli 200 lajia 1900-luvun kahdella ensimmäisellä vuosikymmenellä. Lundström omistautui vaaksiaisten tutkimiseen jäätyään eläkkeelle lääkärinammatista.
Salmelan mukaan lajimäärä on suurimmillaan Etelä-Suomessa, Varsinais-Suomessa ja Etelä-Hämeessä. Väitöskirja osoittaa, että lajeja on selvästi enemmän, kuin aikaisemmin on oletettu.
Euroopassa lajimäärä on 600-700 ja koko maailmassa 15 000. Lajirunsaus on Salmelan mukaan sitä suurempi, mitä lähemmäs päiväntasaajaa mennään. Lajit viihtyvät sademetsissä ja yleensä tropiikissa.
Tutkijat vähissä
Suomessa on huomattavasti vähemmän vaaksiaistutkijoita kuin esimerkiksi kovakuoriais-, perhos- tai hämähäkkieksperttejä. Itsensä mukaan lukien Salmela sanoo, että Suomessa on kolme ihmistä, jotka pystyvät vaaksiaislajien luotettavaan tunnistamiseen.
Salmelan väitöstutkimus perustuu 2000-luvulla kerättyyn massiiviseen aineistoon. Siinä on käytetty hyväksi ”rysillä” pyydettyä yli 100 000 yksilön aineistoa. Määrityksen apuna on käytetty DNA-tunnisteita.
Esimerkiksi väitöskirjassa tieteelle uutena kuvatun lajin Tipula recondita tapauksessa tutkijat saivat DNA:n avulla vahvistusta näkemykselle, jonka mukaan Kittilästä ja Venäjän Kaukoidästä kerätyt yksilöt kuuluvat samaan lajiin.
Vaaksiaiset ovat pitkäjalkaisia sääskiä, joita pohjoisissa murteissa kutsutaan kirsisääskiksi.
uutiskirje 
