Sunnuntaina (5.5.) tuli kuluneeksi 200 vuotta tanskalaisen filosofin Søren Kierkegaardin syntymästä.
Tuleva eksistentialistisen filosofisen suuntauksen perustaja syntyi keskelle kuohuvaa Kööpenhaminaa ja Eurooppaa.
Napoleon oli viisi kuukautta aiemmin jättänyt armeijansa Venäjälle, kiitänyt reessä ja vaunuissa Euroopan halki Pariisiin kolmentoista päivän ennätysajassa. Hän keräsi Ranskassa uuden armeijan, joka lyötiin perin pohjin Leipzigin taistelussa lokakuussa. Kierkegaard oli tuolloin viiden kuukauden ikäinen.
Tanska hävisi sodan englantilaisille, Kööpenhaminaa oli raivoisasti pommitettu ja Tanska joutui luovuttamaan koko laivastonsa englantilaisille. Valtion kassa oli tyhjä. Kierkegaardin 56-vuotias liikemiesisä Michael selvisi 5. tammikuuta 1813 tapahtuneesta valtion vararikosta pelkällä säikähdyksellä vaihtamalla sijoituksensa valtion obligaatioihin. Ne olivat ainoat arvopaperit, jotka säilyttivät arvonsa.
Vähän yli 30-vuotiaana Søren kirjoitti päiväkirjaansa: ”Synnyin 1813, hulluna rahavuotena, jolloin niin moni muu arvoton seteli laskettiin kiertoon. Näyttää siltä, että minun eksistenssiäni voi parhaiten verrata tuollaiseen arvottomaan seteliin. Minussa tuntuu olevan jotakin suurta, mutta väärien suhdanteiden vuoksi en ole paljonkaan arvoinen. Ja tuollainen seteli voi koitua koko perheen onnettomuudeksi.”
Kierkegaard eleli mukavasti isältään saamansa perinnön turvin. Hän opiskeli teologian maisteriksi, mutta ei halunnut papin uralle. Elämänsä aikana hän teki kolme kuukautta palkkatyötä latinan opettajana.
Yksilön filosofiaa
Kierkegaard oli ensimmäinen eksistenssifilosofi. On sanottu, että vasta hän toi yksilön, yksityisen ihmisen, länsimaiseen filosofiaan ja tarkasteli yksilön ja massan välistä problematiikkaa.
Hänen mielestään päivälehdistö pyrkii muuttamaan yksilöitä pelkiksi jäljitelmiksi. Joukkosieluisuus johtaa ajanoloon siihen, että erilaisuutta ei siedetä, kun kaikki halutaan valaa samanlaiseen muottiin. Hän epäili myös tieteellisten saavutusten ja suurteollisuuden nousun tuovan ihmiselle enemmän murhetta kuin sielun rauhaa.
Hän arvosteli erityisesti Hegelin systemaattis-rationaalista filosofiaa siitä, ettei elämää voida sisällyttää abstraktiseen käsitejärjestelmään, koska ihmisen olemassaolo on epätäydellinen, ristiriitainen ja alati kehittyvä, mutta filosofinen järjestelmä on aina lopullinen ja suljettu. Hän etsi todellisuuden perusteita ihmisen tunteista pikemminkin kuin järjestä.
Ihminen on elämänsä tilanteissa asetettu vaihtoehtojen eteen ja hänen on aina tehtävä tietoinen, vastuunalainen valinta ja ratkaisu, jota kukaan muu ei voi hänen puolestaan tehdä. Ihminen on heitetty maailmaan.
Tosi filosofiaa ei ole kaikkien vastausten omistaminen, vaan kyky ja uskallus esittää kaikki kysymykset.
Pelko ja ahdistus
Pelko johtuu ulkopuolisesta uhkasta, mutta ahdistuksella ei ole objektiivista syytä. Ahdistus on sieluntila, joka tekee vapauden mahdolliseksi.
Vapautta ei voida filosofisesti todistaa, koska todistus edellyttää loogisen välttämättömyyden ja välttämättömyys on vapauden vastakohta.
Tässä Kierkegaard asettui Hegeliä vastaan, jonka mukaan vapaus on välttämättömyyden tajuamista.
Kierkegaard kirjoitti omalla nimellään ja salanimillään kolmisenkymmentä teosta, joista lukuisia on suomennettu.
Hän oli paradoksien mestari tyyliin: ”Mene naimisiin, niin kadut; älä mene, niin sitäkin kadut. Naura maailman mielettömyyttä tai itke sitä, kummassakin tapauksessa tulet katumaan. Luota naiseen, niin kadut; älä luota, niin sitäkin kadut. Hirttäydy, niin kadut; älä hirttäydy, niin sitäkin kadut. Tämä, hyvät herrat, on elämänviisauden ydin.”
Kierkegaard kuoli Kööpenhaminassa 42-vuotiaana 11. marraskuuta 1855. Hänen ajatuskulkujaan ovat kehitelleet muun muassa Jean-Paul Sartre, Albert Camus, Gabriel Marcel, Simone de Beauvoir, Martin Heidegger, Franz Kafka ja Karl Jaspers.
Lähteet: Torsti Lehtinen: Søren Kierkegaard – intohimon, ahdistuksen ja huumorin filosofi, Kirjapaja 1994. Peter Thielst: Elämä ymmärretään taaksepäin, mutta se täytyy elää eteenpäin, suom. Torsti Lehtinen, WSOY 1999. Torsti Lehtinen: Eksistentialismi, Kirjapaja 2002. Filosofian sanakirja, WSOY 1999.
uutiskirje 
