Uskontopoliittisen työryhmän perustamisesta tekemäni puoluekokousaloite on saanut Esa Ylikosken kirjoittamaan kriittisen kommentin ja vaatimaan uskonnottomuuden mukaan ottamista (VL 10.5.).
Aloitteessa kuvataan lyhyesti Suomen uskonnollista karttaa. Aloitteen ydin kuitenkin on uskonnollisen kentän jo tapahtuneessa ja nopeana jatkuvassa muutoksessa, jonka taustana on ennen kaikkea maahanmuutto, mutta myös esimerkiksi konservatiivisen amerikkalaisen evankelikaalisuuden vaikutteiden rantautuminen maahamme.
Muutoksella on sosiaaliset ja kulttuuriset vaikutuksensa ja myös poliittinen ulottuvuutensa. Erityisesti islamin vaikutuksen kasvu tuo uusia elementtejä yhteiskuntapolitiikkaan ja asettaa uudenlaisia vaatimuksia poliittiselle päätöksenteolle. Lisäksi esimerkiksi vanhoillisten katolilaisten tai ortodoksisten katsomusten lisääntyminen saattaa vaikuttaa tasa-arvokysymyksiin jne.
Vasemmistoliiton on tärkeää kartoittaa meneillään olevia muutoksia ja haasteita kannanottojensa ja toimintansa taustaksi. Siihen aloite tähtää.
Esa Ylikosken mukaan työryhmää on laajennettava koskemaan uskonnottomuutta. Tarkoittaako hän siis sitä, että uskonnottomuudesta aiheutuu esimerkiksi sellaisia sosiaali- ja terveyspalveluja koskevia vaateita, jotka on näiden palvelujen arjessa osattava ottaa huomioon?
Odottaako osaa uskonnottomien perheiden ensimmäiseen tai toiseen ikäpolveen kuuluvia nuoria vaara pudota kulttuurien väliin, jolloin heidän edellytyksensä löytää oma paikkansa yhteiskunnassa vaikeutuu?
Mutta vakavasti puhuen, minusta näyttää siltä, että Esa Ylikoski on jäänyt missionsa vangiksi. Sen tarjoaminen vähän jokaiseen yhteyteen, jossa puhutaan uskonnosta tai kirkosta, kääntyy helposti mission tarkoitusta vastaan. Eihän tässä ole kyse siitä, kuka uskoo, ja jos uskoo, mihin uskoo, tai kuka ei usko, ja mitä se tarkoittaa.
Islamin ja muiden kasvavien vähemmistöuskontojen tai suuntien kulttuurinen ja yhteiskuntapoliittinen haaste on otettava tosissaan.
uutiskirje 
