Työttömyys väheni kesäkuussa.
Näin verkkojulkaisut otsikoivat aamulla julkistetut tuoreimmat työttömyysluvut. Otsikko perustuu Tilastokeskuksen tiedotteeseen, jonka mukaan työttömiä oli kesäkuussa 217 000 eli 6 000 vähemmän kuin vuotta aiemmin ja työttömyysaste aleni 7,9 prosentista 7,8:aan.
Tämä on virallinen totuus, joka vastaa kaikkialla Euroopan unionissa käytettävää tilastointimenetelmää.
Tilasto ei kuitenkaan kerro, paljonko Suomessa oli työttömiä kesäkuussa. Työ- ja elinkeinoministeriön samaan aikaan antaman tiedotteen mukaan työ- ja elinkeinotoimistoissa oli yhteensä 301 700 työtöntä työnhakijaa. Se on 42 700 enemmän kuin vuotta aikaisemmin.
Kaksi tilastoa, joiden perusteella ei arkijärjellä voi tietää edes sitä, onko työttömyys lisääntymässä vai vähenemässä.
Todellista työttömien määrääkin joutuu vain arvailemaan. 217 000 vai 301 700? Vai sittenkin jopa 400 000? Ministeriön työttömyysluvusta taas puuttuvat ne 99 400, jotka ovat ”aktivointiasteeseen laskettavissa palveluissa”. Myös heiltä puuttuu työ ja sen takaama toimeentulo, mutta he eivät virallisen määritelmän mukaan ole työttömiä.
Tilastokeskus ja työ- ja elinkeinoministeriö julkistavat työttömyystilaston kerran kuukaudessa. Yleensäkin niiden luvut ovat kaukana toisistaan, mutta nyt ero on vielä hämmentävämpi, koska kaikki muut tiedot Suomen taloudesta antavat ymmärtää, ettei työttömyys voi olla vähentymässä – sanovat tilastot mitä tahansa.
Voisivatko kummankin viraston päänaatikat sopia virallisen tilastoinnin yhteydessä julkistettavaksi myös sellaisen epävirallisen tiedon kuin mikä on todellinen työttömyys ja sen suunta? Nykyinen käytäntö ei kerro mitään muille kuin EU:n tilastonikkareille.
Mikähän muuten on EU:n todellinen työttömyys?