Vähemmistöjen asemaa on yleisesti ottaen syytä parantaa. Paras vaihtoehto siihen on yleensä se, että kuunnellaan aidosti vähemmistöjä. Pontus Purokurun (KU Verkkolehti 16.8.) väite, että pakkoruotsin poistaminen olisi nopein tapa parantaa suomenruotsalaisten asemaa kuulostaa erittäin oudolta. Etenkin mikäli asetetaan kyseinen aloite laajempaan poliittiseen kontekstiin. Kyseisen aloitteen alullepanijat tuskin tavoittelevat nykyisten ennakkoluulojen vähentämistä. Toisin sanoen voidaanko ajatella, että kyseessä on aito tahto parantaa ruotsinkielisten asemaa vai olisiko kenties kyseessä jokin muu?
Käsittääkseni kyseisellä aloitteella tavoitetaan lähinnä yksikielistä ja homogeenista Suomea. Mikäli tämä tulkinta on oikea, aloitteen kannattaminen lähinnä legitimoi kyseenalaisten toimijoiden ajatuksia riippumatta siitä mistä lähtökohdista aloitetta kannattaisi. Vasemmiston tavoite ei tulisi olla se, että Suomesta tulisi yksi- tai kaksikielinen maa, vaan tavoitteena tulisi olla monikielinen Suomi. Kyseisen aloitteen kannattaminen ei nähdäkseni tukisi tätä aloitetta ollenkaan.
Ymmärrän, että ruotsinkielen pakollisuuteen liittyy paljon turhautumista ja jopa vihaa. Yksi ärtymys liittyy ruotsinkielisiin opintolinjoihin korkeakouluissa. Mainittakoon, että kyseessä ei ole mihinkään vähemmistöstatukseen pohjautuvia opiskelupaikkoja, vaan kyseiset linjat ovat avoimia kaikille kunhan löytyy vaadittava kielitaito. Ruotsinkielen pakollisuuden poisto ei poistaisi kyseisiä linjoja korkeakouluista. Tämän takia pakollisuuden poisto voisi jopa lisätä turhautumista ja vihaa koska se vahvistaisi vastakkainasettelua ”meidän” ja ”noiden” välillä. Toisaalta mikäli tavoitteena on myös poistaa ruotsinkieliset linjat korkeakouluista, niin silloin se tulisi myös sanoa avoimesti koska silloin ollaan jo valmiita menemään hyvin kyseenalaisen politiikan kannalle.
Myös valtion ja kuntien kielivaatimukset aiheuttavat usein närää. Kielitaitolakihan pätee pelkästään niihin virkoihin joihin vaaditaan ylempi korkeakoulututkinto. Kunnissa tämä tarkoittaa sitä, että kaksikielisissä kunnissa vähemmistökieltä tulisi osata tyydyttävällä tasolla ja yksikielisissä kunnissa taitaa olla vaatimuksena vähemmistökielen ymmärtäminen tyydyttävällä tasolla. Ruotsinkielen pakollisuus kouluissa todennäköisesti vastaa tähän vaatimukseen etenkin mikäli keskityttäisiin parantamaan opetuksen laatua. Pakollisuuden poisto tosin voisi johtaa tilanteeseen jossa aikaisella kielivalinnalla voitaisiin vaikeuttaa omia mahdollisuuksia julkisiin virkoihin. Tämä taas helposti taas voisi lisätä ärtymystä ja voimistaa ajatusta, että ruotsinkieliset vaativat ”kohtuuttomia”.
Purokurun artikkelissa vaikuttaisi olevan yhtenä johtotähtenä ajatus, että motivaatiota kielen oppimiseen ei ole joten poistetaan pakollisuus koska muuten ihmiset turhautuvat. Kuten edellisessä kirjoituksessani (KU 12.8.) totesin, huonot oppimistulokset ja huono motivaatio ei voi olla syy pakollisuuden poistamiseen. Ne ovat molemmat syitä opetuksen parantamiseen ja miettimään muita keinoja miten saada opiskelijat kiinnostumaan kyseisistä aineista. Yksi käypä vaihtoehto olisi ruotsinkielien aikaistaminen. Yleisellä tasolla onnistumiset parantavat motivaatiota ja myös oppimistuloksia. Näin ollen tässä asiassa kyseessä on opetuksellinen ongelma eikä niinkään itse pakollisuus.
Selkeyden vuoksi totean lopuksi vielä, että otsikon tarkoitus on kiinnittää huomiota siihen, että pakkoruotsi käsitteenä itsessään ylläpitää ennakkoluuloja.
uutiskirje 
