Viimeinen sana
Muualla sitä kutsutaan propagandaksi, meillä puhutaan journalismista. Jokaisessa toimittajassa elää pieni valtioneuvoston tiedotusyksikkö, joka toistaa kaikuna eliitin haluamaa sanomaa.
Tätä kirjoittaessa ei ole vielä tiedossa, millaisista rakennemuutoksista budjettiriihtä puinut hallitus päätti tehdä myöhemmin päätöksiä.
Tuli mitä tahansa, niin on kansalta kovakorvaisuutta ja uppiniskaisuutta, jos se alkaa änkyröimään näin hyvin pohjustettuja hankkeita vastaan. Jokainen itseään kunnioittava journalisti on hyvin ansaitun kuuden viikon kesäloman jälkeen raapustanut kolumnin, jossa annetaan täysi tuki sille, että työtä on tehtävä enemmän ja hyvinvointivaltiota purettava, koska sen ylläpitämiseen ei kerta kaikkiaan ole varaa.
Me – juuri sinäkin – olemme eläneet yli varojemme.
Näin suoraan sitä ei voi sanoa, mutta rakenneuudistukset ovat tämän taantuman taikasana. On tehtävä rakenneuudistuksia eläkeikään, vaikka harva yltää edes nykyiselle alarajalle. Opintotuki on rakenneuudistettava lainapainotteisemmaksi, vaikka jo nyt lainaa välttelevien opiskelu viivästyy, koska opintoja rahoitetaan käymällä työssä.
Kriisitietoiseksi herätetty kansa saa gallupeissa päättää, mitä etuja se haluaa itseltään leikattavan eniten. Sitä ei edes kysytä, millä keinoilla kansa ehkä haluaisi kerättävän enemmän tuloja valtiolle, koska tämä ei sovi käsikirjoitukseen, jossa me – juuri sinäkin – olemme eläneet yli varojemme.
Elinkeinoelämän valtuuskunta ilmoitti viime viikolla ilmestyneessä raportissa, että konsensus on kuollut. Kukkua. Konsensus elää paremmin kuin aikoihin. Eliitti ja mediaeliitti ovat löytäneet toisensa kuin Urho Kekkosen kultaisina vuosina, jolloin kaikki vannoivat rauhantahtoisen ulkopolitiikan nimeen ja toisinajattelijat olivat mielenhäiriöisiä.
Tai ei ehkä ihan. Jos nykyasetelman siirtäisi 1970-luvulle, niin pääkirjoittajat ja kolumnistit vaatisivat Kekkoselta vieläkin rauhantahtoisempaa ulkopolitiikkaa ja YYA-sopimuksen mainitsemista useammin. Toimittajat, me kaikkien alojen asiantuntijat, olemme etunojassa vaatimassa velkaantumisen pysäyttämistä, vaikka joidenkin kerettiläisten mielestä tämä johtaisi omatekoiseen lamaan.
Jos ei olisi kriittisiä talousblogeja, esimerkiksi Raha ja talous, voisi luulla, että tuomiopäivän kanuuna on suunnattu Suomeen, ellei 60 prosentin velkarajan ylittymistä estetä.
Tavallisista tiedotusvälineistä ei voi lukea, että todellisuus tässäkin kriisissä on monitahoisempi. Suomi onkin ehkä euroalueen vahvin talous eikä edes ”tolkuttomasti” velkaantunut, jos otetaan mukaan nettovelka ja työeläkeyhtiöiden 150 miljardin euron sijoitukset.
Viimeksi ainoa vaihtoehto oli 1990-luvulla. Sen toteuttamisen seurauksena meillä on isot työttömyys- ja sairausmenot ja se kuuluisa syrjäytymisongelma, jonka Sauli Niinistön työryhmä kylläkin ratkaisi viime talvena.
Useimmissa länsimaissa journalistit nostaisivat esiin vaihtoehtoja, mutta meillä vallan uupumattomat vahtikoirat ovat kytkeneet itse itsensä liekanaruun.
Lopuksi toimeksianto journalismin tutkijoille. Mitatkaa kuinka paljon Sailakseksi Sailaksen paikalle päässyt Juhana Vartiainen on saanut Suomeen tulonsa jälkeen tv-aikaa ja montako kriittistä kysymystä hänelle on eri ohjelmissa esitetty.
uutiskirje 