Kommentoin Viikkolehden 4.10. julkaisemaa juttua Vääryys pesii eläkepäätöksissä. Vakuutusoikeuden itsenäinen harkintavalta ei kuulu Suomen tavoin järjestäytyneeseen yhteiskuntaan.
Kuten tuhannet muut, olen kohta kymmenen vuotta ollut samassa tilanteessa jutussa haastatellun henkilön kanssa. Sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunta/vakuutusoikeus ei myönnä minulle työkyvyttömyyseläkettä, vaikka vuosien varrella useat erikoislääkärit ovat minut työkyvyttömäksi eli tähän etuuteen oikeutetuksi todenneet.
Sairauttani ei kiistetä. Mitään hoitotoimenpiteitä ei väitetä jätetyn kokeilematta. Edes sosiaalitoimen omilla palkkalistoilla olevien lääkärien tutkimuksia ei edellytetä tehtäviksi.
Valtiovalta on työvoiman erityisessä suojeluksessa.
Sen sijaan esimerkiksi tuoreimman B-lomakkeeni hylkypäätöksen perustelut kuuluvat kirjaimellisesti: ”Sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnalla on [––] ratkaisutoiminnassaan itsenäinen harkintavalta, joten lääkärinlausuntojen työkyvyttömyyttä puoltavat kannanotot eivät ole Sosiaaliturvan muutoksenhakulautakuntaa sitovia.”
Päätöksestä on toki lupa valittaa. Mutta vain sen tekijälle, joten valittaisitko sinä?
Siihen, että vakuutusoikeuden virkamiehet päättävät kansalaisille lain hengen ja kirjaimen mukaan kuuluvista, heille elintärkeistä etuuksista törkeän sattumanvaraisesti, erikoislääkärien ammattitaidosta piittaamatta, liittyy ilmeisen vallasta juopumisen lisäksi ainakin kaksi keskeistä kysymystä.
Kuinka voi olla mahdollista, ettei näin relevantista asiasta ja viranomaisesta Suomessa keskustella? Mikä yhteiskunnallinen julkaisu, kuka parlamentin jäsen on koskaan ottanut puheeksi vakuutusoikeuden itsenäistä harkintavaltaa, saati esittänyt sen suhteen moraalisia tai yhteiskuntajärjestelmäämme perustuvia vaatimuksia?
Olen itse koulutukseltani YTM, valtio-opista. Näin ollen sekä edellytän että pyrin käymään julkista, argumentoitua yhteiskunnallista keskustelua keskeisistä yhteiskunnallisista aiheista. Vakuutusoikeuden itsenäinen harkintavalta on kuitenkin tällaisista aiheista se, jonka saaminen julkisuuteen on – toki erilaisia vallan kohteiden, ei sen käyttäjien tai analyytikkojen, ylläpitämiä verkkofoorumeita lukuunottamatta – nähtävästi mahdotonta.
Omat yritykseni ovat torpedoineet ainakin Yhteiskuntapolitiikka-, Duodecim- ja Niin & Näin -lehdet (näistä ensimmäisen hylkäysperustelut on absurdiudessaan syytä tässä toistaa: ”sosiaaliturva ei ole yhteiskuntapolitiikkaa”.)
Toiseksi, kansalaisten halu maksaa veroa palkkatuloistaan on sitä vähäisempi, mitä pienempi osuus verorahoista käytetään sosiaaliturvaan. Ja Koiviston–Holkerin-kaudesta lähtienhän sosiaalimenoja on leikattu jatkuvasti, piittaamatta siitä, että elämme eräässä maailman harvoista todella vauraista valtioista.
Tämän politiikan seuraus on myös omalla kohdallani se, että häpeän jokaista penniä ja senttiä, jonka tulin työtuloistani veroina maksaneeksi. Vanhempi sukupolvi ehkä vielä muistaa niitä hangon keksi -hymyisiä setiä ja tätejä, jotka aikoinaan väittivät suomalaisen hallintojärjestelmän auttavan kansalaista taloudellisesti, jos tämä esimerkiksi sairastumisen takia tulisi apua tarvitsemaan.
Toisin on. Valtiovalta on työvoiman erityisessä suojeluksessa. Liikemaailman toimijat eivät sellaista kaipaa.
uutiskirje 
