Viimeinen sana
Perinteinen media on kriisissä. Kaikenlaisten painettujen lehtien levikit tippuvat. Väkeä vähennetään niin lehtitaloissa, tv-yhtiöissä kuin kirjapainoissakin.
Entistä useammat lukijat siirtyvät verkkolehtien lukijoiksi. Niiden sisällöstä ei kuitenkaan haluta maksaa, vaikka jokainen varmasti tietää, että ammattityöllä on aina hintansa.
Median murros on tosiasia, vaikka painettu lehti jatkaa elämäänsä vielä pitkään. Sen rinnalle syntyy kuitenkin uusia sähköisiä palveluja.
Uusia iskuja ei kaivata.
Pari vuotta sitten lehdille rätkäisty arvonlisävero oli harvinaisen hölmö ratkaisu, jonka vaikutukset kertautuvat nykyisessä murrosvaiheessa. Ei alv ole ainoa syy levikkien laskuun, mutta oma vaikutuksensa silläkin on. Hallitus kuvitteli saavansa tällä alv-päätöksellä valtion kassaan lisää 80–90 miljoonaa euroa.
Nyt on käymässä päinvastoin, eli seurannaisvaikutuksineen saldo menee miinukselle, kun levikit laskevat ja sen myötä sadat työpaikat eri portaissa (toimittajat, kirjapainotyöntekijät, lehdenjakelijat ja -kuljettajat, paperityöläiset…) katoavat ja työttömyydestäkin aiheutuvat kulut kasvavat.
Varoittelijoita ei uskottu, kun päätös runnottiin väkisin läpi. Ruotsissa muuten lehtien arvolisävero on kuusi prosenttia sekä Tanskassa ja Norjassa pyöreä nolla. Nyt rahaministeriön virkamiehet kaavailevat kaiken kukkuraksi lehtien alv:n nostamista yleiselle tasolle eli 24 prosenttiin nykyisestä kymmenestä.
Suuret kaupalliset mediatalot tahkoavat silti voittoa. Niissä väkeä vähennetään mediamurroksen lisäksi myös siksi, että omistajille halutaan turvata kunnon osingot. Kun Helsingin Sanomat ilmoitti vähentävänsä 70 toimittajaa, niin yrityksen johto julisti, että tuotteet vain paranevat, kun väki vähenee.
Viesti oli miltei samanlainen kuin, mitä sanoi aikoinaan Postin johtajana ollut Pekka Vennamo (smp), jonka mukaan satojen postikonttorien sulkemisten myötä palvelut paranevat. Nythän sekin on nähty, miten kävi.
Posteissa ”palvelujen paraneminen” kustannettiin ensin tuhansien postilaisten potkuilla tai sitten loppu otettiin työpaikkansa säilyttäneiden selkänahasta.
Tuntuu vähän siltä, kun on seurannut nykyistä menoa, että mikään muu Postin toiminnassa ei ole muuttunut Vennamon ajoista kuin yrityksen nimi kummalliseksi Itellaksi.
Itella haluaa työntää alan kriisin työntekijöiden niskaan. Siitä saa kärsiä oma väki, mutta puhurit ulottuvat myös lehtitaloihin.
Itella on ilmoittanut korottavansa ensi vuoden alusta esimerkiksi Viikkolehden jakeluhintoja 18 prosenttia. Kovin paljon mielikuvitusta ei tarvita sen pohtimiseen, miten tuo ylimääräinen kustannuserä katetaan. Korotuksella Itella sahaa myös omaa oksaansa, sillä korotus voi jyrkentää levikkikierrettä, sillä korotuseurot on otettava joko tilaajilta tai sitten henkilöstökuluja vähentämällä.
Rajua hinnankorotusta, jossa ei ole neuvottelun varaa, Itella perustelee monopolifirman tavoin lakiin sidotulla valtakunnallisella jakeluvelvoitteellaan. Samaan aikaan esimerkiksi palkat nousevat alle prosentin – ja ilmeisesti Itellan alemman kerroksen väellä vielä yleistä tasoa vähemmän.
Samaan aikaan liian moni tilaaja on joutunut huomaamaan myös Itellan sopimusrikkomukset, kun lehti ei ole tullut ajallaan – tai jopa ollenkaan.
Saattaa tietysti olla, että rajut hinnankorotukset ovat peitelty painostus poliitikkoja kohtaan, jotta nämä muuttaisivat postilakia.
Itella on myös ilmoittanut, ettei se hae haja-asutusalueiden jakeluun yhteiskunnan rahoitusta. Eikö olisi syytä? Mitä sanoo valtion omistajaohjauksesta vastaava ministeri Pekka Haavisto?
Postifirman politiikan taustalla on sen halu pysyä voitollisena samaan aikaan kun jaettavan lehti- ja kirjepostin määrät supistuvat.
Itellan hinnoittelupolitiikka uhkaa osaltaan moniarvoisen median säilymistä Suomessa. Mikä on hallituksen linja? Eikö se voi tehdä mitään? Pieneen puoluelehteen hallituksen poliittisista linjauksista ovat iskeneet kipeästi jo niin viestintätuen leikkaus kuin arvonlisäveron korotuskin. Uusia iskuja ei kaivata.
uutiskirje 
