Niille, jotka haluavat tehdä muitakin kuin laihtumiseen ja kuntoiluun liittyviä uudenvuoden lupauksia, sopii oppaaksi Kai Ekholmin ja Jussi T. Kosken vasta ilmestynyt Pysähtymiskirja (Into 2013). Se on osoitettu ”paremman etsijälle”. Terveydestä on kysymys, mutta ei kropan vaan mielen. Kai Ekholm on professori ja Kansalliskirjaston johtaja ja Jussi T. Koski kasvatustieteen tohtori, kouluttaja ja työyhteisöjen kehittäjä. Liikaa akateemisuutta on turha pelätä, kirja on tehty hyvin lukijaystävälliseksi. Pienissä, kepeissä, huumorilla maustetuissa pätkissä lukijaa neuvotaan löytämään itsensä näköinen elämä, kieltäytymään ulkopuolisesta ohjelmoinnista ja torjumaan stressin tyhmentävää vaikutusta. Juuri näihin ongelmiin on laadittu opas ja toinenkin, eikä mullistavan uusia keinoja niihin löydy Pysähtymiskirjastakaan. Mutta runsaasti niitä vanhoja ja ikipäteviä: hidastamista, itsekseen viihtymistä, pohdintaa, itsenäistä ajattelua vaativiin asioihin keskittymistä ja sitä kaikkein perustavinta: vapaan hengityksen oppimista.
Monellakin tavalla olemme ”hajalla”, mitä sanaa kirjoittajat käyttävät kaikissa otsikoissaan. Mutta ei ole vaikea arvata, mistä orjuuttavasta elämänalueesta eniten varoitetaan: internetistä ja ylipäätään alistumisesta tietokonemaailmalle. Kirjoittajat tunnustavat itsekin olevansa välillä hajalla, kun eivät osaa suhtautua verkkoon riittävän pidättyväisesti.
Kirjassa siteerataan monia nykyisiä ja historian viisaita, mm. teknologiaan ja kulttuuriin erikoistunutta toimittajaa Nicholas Carria, jonka mukaan muistin ulkoistaminen nettiin tekee meistä jonglööriaivoja, jotka korvaavat elinikäisen oppimisen elinikäisellä klikkailulla.
Ovelasti suunniteltu Pysähtymiskirja voi hyvinkin selvittää teknologian sekoittamaa päätä.
Kaikki aivotutkijat tietävät, että aivot ja muisti kehittyvät ja aivosolujen väliset yhteydet, synapsit, vahvistuvat vain kunkin ihmisen oman älyllisen ponnistelun tuloksena, korostavat kirjoittajat. Mitenkähän tämä tieto saataisiin perille myös niille opetuksen suunnittelijoille, jotka ajavat muistin ulkoistamista nettiin ja huutavat lisää tietokoneita ja internetin käyttöä kaikille koulutustasoille päiväkodeista lähtien?
Ekholm ja Koski kritikoivat terävästi Suomessa vallitsevaa ikärasismia. Meillä on suorastaan ikätrauma, emme osaa suhtautua ikääntymiseen luonnollisena asiana. Vaikka jokainen tietää, että ihminen ei elämänkokemuksen karttuessa suinkaan tyhmisty, vaan viisastuu, koska se on luonnon laki, kuvittelemme, että ihminen on nuorena fiksuimmillaan. Mutta moni täti ja setä yrittää käydä nuoresta ja imitoida nuorten tapoja mm. nettimaailmassa. ”Miksi meidän senioreiden pitäisi myös heittää kokemuspääomamme nurkkaan ja aloittaa kaikki alusta kihertelemässä teininuorten ympyröissä?” Pysähtymiskirjassa kysytään. Jos työelämässä pitää olla ikäperusteinen lasikatto, 100 vuotta olisi kirjoittajien mielestä sopiva. Itsenäisessä asiantuntijatyössä sitä jo jotkut hipovatkin.
Kirja esittelee monia tapoja hidastaa ja samalla syventää elämää. Vapaan hengityksen opetteleminen on hyvä alku. Kaiken luovuuden lähde ei ole sinne tänne sinkoileva, trendikäs ideointi, vaan syntyneen idean perusteellinen pohtiminen. Viisas elää varjoissa, tyynenä tarkkailijana eikä koko ajan oman elämänsä parrasvaloissa. Eikä varsinkaan rahan liukastamaa elämää. Moni on hajalla, koska ei tunnista omia motiivejaan eikä hallitse tavoitteitaan, on kadottanut johtolangan elämästään. Moni on hajalla, koska on pakkomyönteinen, mutta kadottanut huumorin. ”Totisilla ihmisillä on vain vähän ideoita. Ideaihmiset eivät koskaan ole totisia”, siteeraa teos kirjailija Paul Valérya.
Internet on tämän ajan kovin huume, väittää Pysähtymiskirja. Kirjoittajatkin tunnustavat addiktionsa. Päivästä kuluu 4–6 tuntia sähköpostissa, ja kännykkää vilkaistaan heti ensimmäiseksi aamulla, kun on saatu silmät auki. Sitä selataan myös työmatkalla. Sähköposteja tulee 50–100 työpäivän mittaan. Niitä luetaan kokouksissa, kahviloissa, lounaalla, kävellessä ja taas palatessa kotiin. Tunti illansuussa varataan sähköpostittomaksi ajaksi, mutta sitten sitä aletaan taas käydä läpi ja viimeiset luetaan klo 23. ”Sähköposti on omin käsin rakennettu vankila”, tunnustaa kirjoittaja. Toinen taas tunnustaa pitävänsä yli 10 000 vanhan viestin sähköpostiarkistoa.
Helvetillistä elämää.
Moni purkaa verkossa eksistentiaalista yksinäisyyttään, vaikka se on yhtä toivotonta kuin lottoaminen, todetaan kirjassa.
Tässäkö onkin orjuuden ydin? Kuka minä olen? ei enää ole ihmisen eksistentiaalinen peruskysymys. Se on: Onks mua kysytty?
Ovelasti suunniteltu Pysähtymiskirja voi hyvinkin selvittää teknologian sekoittamaa päätä. Kirja on nimittäin kevyt kapine, suunnilleen tabletin kokoinen, ja sen artikkelit ovat niin lyhyitä, että ne mahtuvat väljästi yhdelle aukeamalle. Otsikon vieressä on usein ”ikoni” selventämässä sanottavaa. Kirjaa voi lukea selaamalla, ”klikata”. Keskittymiskykynsä rippeet kokoamalla siitä saattaisi jonglööriaivoinenkin selviytyä.
Yksi virhe on korjattava. Otsikon ”Moni on hajalla, koska ei löydä elämän tänää” väitetään, että Pentti Saarikoskelta löytyy runonsäe: ”Jokaisella on tänänsä.” Ei löydy. Hän kirjoitti: ”Jokaisella on tämänsä.”
Kirjoittaja on Joensuussa asuva kirjailija.
uutiskirje 