Poliittiset päättäjät ovat olleet ”kädettömiä” ympäristöuhkien hallitsemisessa. Jo 1970-luvulla Ville Komsi aktivoi Suomessa vihreän liikkeen ja se sai muutkin puolueet ottamaan ”vihreät arvot” korulauseina puolueohjelmiinsa.
Myös EU:n tasolla on esiintynyt kollektiivista huolta ympäristökysymyksistä – ainakin periaatteellisella tasolla. Tosin EU tuottaa vain 11 prosenttia koko maailman päästöistä. Aina kun on yritetty kiristää ympäristönormeja, on törmätty kilpailukyky- (energian hinta) ja työllisyysongelmiin.
Vuonna 1992 hallitustenvälinen ilmastopaneeli IPCC allekirjoitti Rio de Janeirossa ensimmäisen ilmastosopimuksen. Tulokset ovat jääneet kehnoiksi.
Hallituksen tärkein tehtävä on varmistaa, etteivät lyhytnäköiset yksityiset edut pääse vahingoittamaan pitkän aikavälin yhteistä hyvää.
Syksyllä 2013 Varsovassa pidetty kokous oli suuri pettymys. Monet suuret päättäjämaat – Kiina, Japani, Australia ja Kanada – ilmoittivat purkavansa aiempia sitoumuksiaan ja toimiaan. Tavoitteena on ollut, että maapallon keskilämpötilan nousu voitaisiin rajoittaa kahteen celsiusasteeseen.
Ilmastotavoitteissa on esiintynyt lukujoukko 20–20–20, jolla tarkoitetaan päästötavoitteiden alentamista, uusiutuvan energian ja energiatehokkuuden prosentuaalista lisäämistä vuoteen 2030 mennessä.
Ilmastotieteen viesti on, että nykymenolla ilmaston lämpenemistä ei pystytä rajoittamaan turvarajana pidettyyn kahteen asteeseen. Maailman päästöt pitäisi puolittaa vuoteen 2050 mennessä, jotta kasvihuonekaasujen pitoisuudet ilmakehässä vapautuisivat ihmiskunnan kannalta siedettävälle tasolle.
Sternin raportti vuodelta 2006 (Nicholas Stern, entinen maailmanpankin ekonomisti) ennusti, että maapallon keskilämpötila nousee jopa viisi astetta 50 prosentin todennäköisyydellä. Talouspoliittista analyysiä tehdään ikään kuin ilmastomuutosta ei olisi olemassakaan.
Maailmantalous on paisunut viisinkertaiseksi vuoteen 1948 verrattuna. Elämme 7 miljardin ihmisen maailmassa, jossa 4 miljardilta puuttuvat elämisen perustarpeet.
Globaali ekologinen jalanjälkemme on kaksinkertaistunut viimeisten 40 vuoden aikana. Nyt se on 30 prosenttia suurempi kuin maapallon biologinen kyky vastata tarpeisiimme. Jo nyt 35 prosenttia maapallon pinta-alasta on muutettu maatalouskäyttöön.
Laidunmaa peittää siitä 26 prosenttia ja noin kolmasosalla viljelyskelpoisesta maasta kasvatetaan rehua karjalle. Tropiikissa metsiä häviää 12,5 miljoonaa hehtaaria vuodessa.
IPCC:n neljäs vuosiraportti esittää, että globaalin 450 miljoonaosan hiilidioksiditavoitteen vakiinnuttaminen edellyttää päästöjen leikkaamista 4 miljardiin tonniin vuodessa vuoteen 2050 mennessä. Tämä edellyttää vuotuisten päästöjen pienentämistä 4,9 prosentin vuosivauhdilla tämän päivän ja vuoden 2050 välillä.
Ennusteen mukaan maailman väestö kasvaa ainakin 9 miljardiin, ja jos reiluuden nimissä haluaisimme kaikkien kansalaisten tulotason nousevan EU:n keskimääräiselle tasolle, meidän olisi kasvatettava maailmantaloutta kuusinkertaiseksi nykyiseen verrattuna vuoteen 2050 mennessä.
Eikä tämäkään laskelma ota huomioon tulojen kasvua kehittyneissä maissa. Jos tulot kaikkialla maailmassa nousevat saman verran kuin ne nykyisin nousevat EU-maissa eli keskimäärin 2 prosenttia vuodessa, maailmantalous kasvaisi 15-kertaiseksi ja hiili-intensiteetin pitäisi alentua 11 prosenttia jokaisena vuotena.
Tilintarkastusyhtiö PricewaterhouseCoopers on arvioinut, että 50 prosentin leikkaus maailman hiilipäästöistä maksaisi 3 prosenttia maailman BKT:sta.
Tasapaino kulutuksen ja investointien sekä julkisen ja yksityisen sektorin välillä joudutaan arvioimaan uudella tavalla, samoin eri tuotantoalojen roolit, tuottavuuden parantumisen luonne ja kannattavuuden ehdot.
Kansainvälinen energiajärjestö (IEA) on arvioinut, että luontoa säästävien energiainvestointien tarve vuosien 2010 ja 2030 välillä ylittää 35 biljoona dollaria. Tällaisia olisivat sijoitukset energiatehokkaisiin rakennuksiin (korjausrakentaminen), sähköverkkoon (älykäs sähköverkko), uusiutuvaan energiaan (aurinko-, aalto- tuulivoima- biopolttoaineet) sekä joukkoliikenteeseen.(sähköautot ja rautateiden rahtiliikenne).
Myöskään teknologian avulla saatu hinnanalennus tavaratuotannossa ei välttämättä näy luonnonvarojen säästönä. Energiansäästölampulla saavutetulla säästöillä ostetaan halpa lippu lyhyelle lennolle ja niin edelleen.
Saastuttava teollisuus on siirtynyt halpatuotantomaihin, joita poliitikot eivät ole saaneet kytkettyä Kioton sopimukseen. Tilalle on tullut rahoitusalan palvelut jotka ovat nyt osoittautuneet täysiksi kupliksi.
Tavaratuotannon automatisoituessa vapaa-ajan viettoon liittyvä teollisuus on yksi kasvavista aloista. Kuitenkin jopa 25 prosenttia hiilijalanjäljestämme liittyy vapaa-ajan viettoon. Myös raaka-aineet ovat hiipumassa. Tuotannossa olevien öljykenttien luonnollinen tuotannon lasku on nyt jopa 9 prosenttia vuodessa. Uusia esiintymiä on entistä vaikeampi löytää ja niiden käyttöön otto tulee kalliimmaksi.
Olemme siirtymässä Tim Jacksonin kirjassaan Hyvinvointia ilman kasvua kuvaamaan ”tuhkimotalouteen”, joka tarkoittaa osa-aika- ja vapaaehtoistyötä, jotka vaativat suurta työpanosta. Niillä ei kuitenkaan ole juuri mitään vaikutusta BKT:hen. Niiden työn tuottavuus on ”surkeaa”, käyttääksemme ”surkean tieteen” eli kansantaloustieteen omaa kieltä.
Kulutuksen merkitystä kasvun moottorina on vähennettävä ja säästämistä lisättävä jotta pystytään sijoittamaan vihreään New Dealiin. Ekologiset sijoitukset tuottavat erilaista ”investointiteknologiaa”. Pääoman tuottavuus luultavasti laskee. Tuotot ovat alhaisempia ja sijoitusten takaisinmaksuajat pitenevät. Perinteinen tuotto-käsite saa uuden sisällön. Inhimilliseen kukoistukseen tähtäävässä taloudessa sillä ei välttämättä ole mitään merkitystä.
Pitkällä aikavälillä tehtäviä sijoituksia infrastruktuuriin ja julkiseen hyvään on arvioitava erilaisilla kriteereillä. Tämä taas saattaa merkitä uutta arviointia siitä, kuka omistaa tuotantovälineet ja kuinka niiden tuottama ylijäämä ja tuotto jaetaan, jotta markkinoiden kohtuullinen ostovoima turvattaisiin. Hallituksen tärkein tehtävä on varmistaa, etteivät lyhytnäköiset yksityiset edut pääse vahingoittamaan pitkän aikavälin yhteistä hyvää.
Hallitukset ovat aktiivisesti ajaneet rajoittamattoman kulutuksen asiaa. Näin tehdessään valtio on nostanut kuluttajien vapaan valintamahdollisuuden sosiaalisten tavoitteiden yläpuolelle ja aktiivisesti rohkaissut markkinoiden laajentamista kansalaisten eri elämänalueille (sosiaalipalvelut).
Mitä vaaraa hiilidioksidin ja sitä seuraavan lämpötilan noususta on sitten ihmisille? Olemme nähneet jo aavikoitumisen, ilmastomuutokset, hirmumyrskyt ja vesipulan kehitysmaissa. Siperian ikijään sulaminen vapauttaisi ilmakehään metaania joka on kymmenen kertaa vaarallisempaa kuin hiilidioksidi.
Vaarallisinta ja katastrofaalisinta on napajäiden sulaminen, joka voi nostaa meriveden pintaa metreillä. Kokonaiset valtiot voivat jäädä veden alle (Bangladesh).
Seurauksena on jättimäiset väestösiirrot ja maastamuutot. Ne ovat niin jättimäisiä, että vain murto-osa mahtuu Lampedusan saarelle ja EU:n rajoille tarvittaisiin miljoona-armeija. Kun sadat miljoonat ihmiset alkavat liikehtiä, seurauksena on poliittinen epävakaus, muukalaisviha, rikollisuus, terrorismi ja lopulta sodat.
uutiskirje 
