Vannoutuneena kotkalaisena olen pitänyt kuntaliitoksia lähtökohtaisesti pahana asiana. Olen kuitenkin ymmärtänyt, että suomalaisia keskuskuntia vaivaa samankaltainen todellinen ongelma: verorahat valuvat ympäryskuntiin.
Kotka häviää pendelöinnissä joidenkin arvioiden mukaan 57 miljoonaa euroa verotuloja. Tämä siis johtuu siitä, että valtaosa alueen työpaikoista sijaitsee Kotkassa, mutta suuresta osasta näistä työpaikoista maksetaan verot Kotkan ulkopuolelle. Etelä-Kymen muut kunnat sen sijaan ovat nykyisen tilanteen hyötyjiä. Kuntarakenneuudistuksen taustalla on siis todellinen ongelma.
Nurkkapatrioottina ja demokratiakiihkoilijana en siltikään pidä yksinkertaista kuntaliitosta järkevänä. Jos Kotkan seudulla nykymuotoiselle organisaatiolle vain tehdään enemmän lääniä hallittavaksi, syntyy luonnollisesti ongelmia kansanvallan toimivuuden näkökulmasta. Miehikkäläläisen ongelmat eivät kotkalaisenemmistöä varmasti hirveästi hetkauta.
Kuntaliitos on ympäryskuntien demokratialle ja identiteetille selvä uhka.
On selvää, että palveluiden keskittyminen kiihtyy. Lähidemokratian hupenemisesta syntyy vielä seuraavia lieveilmiöitä: katkeruutta, kyynisyyttä ja vihaa. Kotkassa muistutellaan vieläkin vähän väliä Karhulan kauppalan kokemasta vääryydestä 40 vuotta sitten tehdyssä pakkoliitoksessa.
Ympäryskuntien vastustus liitoksia kohtaan on siis ymmärrettävää. Yksinkertainen kuntaliitos on ympäryskuntien demokratialle ja identiteetille selvä uhka. Etelä-Kymessä kuntaliitokseen tuskin siis päädytään, sillä vain Kotka on ilmaissut halunsa liitokseen.
On olemassa kuitenkin malli, joka ratkaisee varsinaisen ongelman ja voi olla samalla kansanvaltaa lisäävä ratkaisu. Tampereen seudulla kuntarakenneselvitystä valmistellut Rauno Saari esittää Tampereelle seutukuntamallia. Rakasta lasta on kutsuttu milloin Kainuun malliksi, milloin Ruotsin malliksi.
Seutukunnassa alueen kunnissa pysyy nykymuotoinen päätösvalta. Sitä voisi olla mahdollista jopa lisätä ja hajauttaa entisestään. Tampereen mallissa seutukunta jakautuisi useampaan lähikuntaan. Kunnat muodostaisivat kuitenkin yhdessä seutukunnan, jonka päätösvaltaan voisi kuulua alueellisesti olennaisia tehtäviä, kuten joukkoliikenne, erikoissairaanhoito, kaavoitus tai elinkeinopolitiikka. Seutukunta keräisi verot yhteiseen pottiin, josta lähikuntien rahoitus hoidettaisiin. Lähikuntiin jäisi valtaosa nykyisestä päätösvallasta.
Malli ratkaisisi olemassa olevan ongelman, ja voisi samalla jopa lisätä demokratiaa: Tampereen mallissa, jopa nykyinen Tampere jaettaisiin pienempiin lähikuntiin. Tämä malli olisi myös ympäryskuntien helpompi hyväksyä.
Seutukunta ei kuitenkaan ole vielä lain mukaan mahdollinen. Tämänkaltaista hallintomallia on tarjottu ainoastaan Helsingin seudulle. On outoa, että itsehallinnollisten kuntien vaihtoehtotarjottimella on annettu toisille alueille paremmat eväät kuin toisille.
Jos hallitus haluaa päästä kuntarakennemuutoksen taustalla olevista ongelmista, sen tulee antaa kunnille enemmän vapauksia pakon sijaan. Hallituksen tulisi mahdollistaa seutukuntamalli ympäri Suomea.
Ei tule kuitenkaan luulla, että millään hallinnollisella mallilla saataisiin ratkaistua kaikkia kuntien ongelmia. Tasaisempi verotulojen jakautuminen on pieni hyöty alati katoavien työpaikkojen ja ikääntyvän väestön rinnalla.
uutiskirje 
