Ennakkotiedot Tuukka Temosen dokumentista Presidentintekijät hermostuttivat kokoomusta, mikä ei yllätä yhtään. Emme tiedä, millaista materiaalia on jäänyt leikkaushuoneen lattialle, mutta on selvää, ettei Temonen kuvaa nousujohteista, onnistunutta kampanjaa.
Silottelun sijaan kyseessä on mielenkiintoinen dokumentti, jossa kampanjatyöryhmästä paljastuva kuva on yllättävä. Valkokankaalla nähdään nippu kokouksia, joissa kenelläkään ei ole erityisen hyvä fiilis, jossa yhteishenki tai tekemisen halu loistaa poissaolollaan ja joissa tunnutaan pahimmillaan olevan irrallaan kaikesta – niin ehdokkaasta, kentästä kuin äänestäjistäkin.
Tekijä on rajannut dokumentin kokoushuoneisiin, joissa kampanjan ydinryhmä käy läpi ajankohtaisia asioita.
Kuulostaa tylsältä, mutta lopputuloksena keskustelut näyttäytyvät monin verroin mielenkiintoisemmilta kuin itse kampanja. Äänessä on eniten puoluesihteeri Taru Turunen, mutta hänen rinnalleen voimahahmoiksi nousee viestintäkonsultti Kirsi Piha, poliittinen neuvonantaja Jussi Kekkonen, avustaja Mikko Kortelainen, piirijohtajat Olli-Pekka Niskanen ja Simo Heino ja monet muut.
Ketään ei esitellä (kuvaan tulevia nimitietoja lukuun ottamatta), eikä kukaan puhu suoraan kameralle. Kokonaisuus rakentuu keskusteluista, jotka valottavat myös ryhmän sisäisiä suhteita.
Kertojan ääntä ei kuulla, mutta kokonaisuutta rytmitetään välitekstien avulla, jotka kertovat viikkojen kulumisesta ja äänestyspäivän lähestymisestä.
Leipäpapit pöydän ympärillä
Keskenään ydinryhmä on erimielinen. Kovaa keskustelua käydään rintanapeista, valokuvista, sloganeista ja vaalijuhlista.
Tässä ei sinänsä ole mitään erikoista. Eikä ärräpäitäkään nyt niin kovin pahasti lennä – tai lentäähän niitä, mutta ne eivät ole hävyttömimmästä päästä. Uskoisin, että vastaavaa vääntämistä nähdään jokaisessa vaalikampanjassa – ei ehkä tällaisessa määrässä, mutta kuitenkin.
Alusta loppuun joukko on yksimielinen ainoastaan siitä, että kampanja on tylsä ja harmaa, eikä tekemisen meininkiä löydy missään vaiheessa. Ei auta, vaikka apuna on konsultteja ja selvityksiä. Pöydän ympärillä istuu nippu leipäpappeja, ei aatteen palosta nauttivia puolueen sotureita.
Etäisyys ehdokkaaseen ja kenttään
Arroganssi ja etäisyys ovat kaksi päällimmäistä asiaa, jotka jäävät dokumentista mieleen. Alkukampanjasta pohditaan millaisia mielikuvia Sauli Niinistö herättää äänestäjissä. Sana ”arroganssi” nousee esille useampaan kertaan. Valokuvista hyljätään ”monokkeli-paronin” kuva, kokonaisuutta linjataan vähemmän ylimieliseltä vaikuttavaan suuntaan.
Koko ajan läsnä on etäisyys. Ehdokasta ei kokouksissa näy yhtä ainoata kertaa, ja toistuvasti nousee esille heikko keskusteluyhteys ryhmän ja hänen välillään. Niinistö pelkää häviävänsä, haluaa pitää kaikki langat käsissään ja hänellä tuntuu olevan varsin erilaisia käsityksiä kokonaisuudesta kuin ryhmällä. Alkuvaiheissa kampanjaryhmässä mukana ollut Jenni Haukio jättäytyy yllättäen pois, mikä jättää mieleen kysymyksen henkilösuhteista.
Etäisyys ei ole suuri ainoastaan ehdokkaaseen, vaan myös kenttään. Piirijohtajat käyvät paikalla pyytämässä, ettei vaalijuhlakiertuetta peruutettaisi, vaikka ensimmäisissä tilaisuuksissa yleisöä on ollut vähän. Piireissä haluttaisiin tehdä, mutta heillä ei ole lupaa siihen.
Kampanjaryhmä, joka on keskenäänkin erimielinen juhlien jatkosta, tuntuu olevan kaukana kentästä – ja kaukana myös äänestäjistä, jotka eivät tule juhliin, vaikka kuinka haluttaisiin. Samalla kaukana on myös ehdokas, joka ei pidä puolityhjille saleille esiintymisestä. Kaikilla menee huonosti, vaikka gallupit vaikuttavat hyviltä.
Haavisto sähköistää ryhmän
Pekka Haaviston nimi mainitaan ensimmäisen kerran vasta ensimmäisen vaalipäivän alla, mutta se sähköistää kampanjaryhmän. Vieläkään ei ole hyvä fiilis, mutta sentään on tavoite, jonka eteen toimia. Yleinen päätös ensimmäisen kierroksen perusteella on, että nyt on siirryttävä vasemmalle ja liberaalimpaan suuntaan. Samalla myös uhkakuvat vaalien häviämisestä saavat ensimmäistä kertaa jonkinlaista uskottavuutta. Haavisto-ilmiö on nopea, voimakas, kiihkeä ja onnistunut.
Lopussa, viimeisessä kokouksessa ennen jälkimmäistä vaalipäivää, on ensimmäistä kertaa hyvä fiilis. Katsojalle tulee hyvä olo, vaikka kuinka edustaisi täysin vastakkaista poliittista kantaa: vihdoinkin teistä tuntuu siltä, miltä vaalien tekeminen pitäisi alusta loppuun tuntua.
Suosittelen dokumenttia jokaiselle, joka on joskus ollut mukana vaalikampanjassa. Suosittelen dokumenttia myös jokaiselle, joka haluaa hetkeksi kärpäseksi kattoon Kansakoulukuja kolmoseen.
Kirjoittaja on elokuva- ja televisiotutkimuksen tutkijatohtori Helsingin yliopistossa.Presidentintekijät elokuvateattereissa 14.3.
uutiskirje 
