Juha Säijälä kirjoitti Kreikan Vasemmistonuorista mielenkiintoisen ja ajatuksia herättävän jutun (KU Viikkolehti 9.5.). Kreikassa Syriza on usean vasemmistopuolueen muodostama koalitio. Samoin sen nuorisoliitto on vasta perustettu usean eri vasemmistofraktion yhteenliittymä. Toisin kuin Syriza, joka yhä koostuu eri puolueista, ovat Kreikan vasemmistonuoret muodostaneet nyt uuden järjestön.
Yhteistyö on mahdollista, koska ideologisesti erimieliset edustajat ovat muodostaneet ryhmiä järjestön sisälle. ”Eurovastaiset, antiautoritääriset ihmiset, antifasistit, ihmiset, jotka auttavat työssäkäyviä äitejä, esimerkiksi. Ikään kuin eri virtauksia saman liikkeen sisällä,” kuvaili juttuun haastateltu keskuskomitean jäsen Lina Theodorou.
Vaikka lähtökohtamme ovat hyvin erilaiset, näkisin mielellään Kreikan vasemmistonuorten järjestäytymisestä otettavan mallia Suomessa. Erityisen tärkeää tämä olisi heikentyneelle vasemmistolle.
Vaikka ihmiset kuuluvatkin samaan liittoon, samaan puolueeseen, löytyy järjestöstä aina sisäisiä, hyvin syviä ristiriitoja. Koska vallalla oleva kulttuuri nostaa yhtenäisyyden ylimmäksi arvoksi, ei näitä ristiriitoja tuoda julki. Kamppailu käydään jatkuvasti hämärässä, missä taistelut ovatkin vielä verisempiä.
Kun opposition on mahdotonta tuoda näkemyksiään julki ja järjestäytyä teennäisen yhtenäisyyden raamien sisällä, laitetaan kaikki paukut henkilövalintoihin. Tästä taas seuraa se että hegemoniasta kamppailevat osapuolet katkeroituvat toisiaan kohtaan ja riidat kiteytyvät henkilöihin asiasisältöjen sijaan.
Erimielisyydessä ei ole mitään pelättävää. Ei ole olemassa yksimielistä ryhmää. Missä on kaksi ihmistä tai useampi, siellä on myös ristiriitoja.
Jos keskenään samanmielisille, mutta osan ryhmästä kanssa erimielisille, ei tarjota muodollisia väyliä järjestäytyä ja tuoda julkisesti esille näkökulmiaan, emme tule vähentäneeksi tai poistaneeksi erimielisyyttä, vaan pikemminkin lakaisemme kytevän pommin maton alle – toivoen ettei se räjähdä, jos emme näe sitä.
uutiskirje 
