Ilmapalloja, pyöriä, hirviöitä ja mielikuvitusystäviä. Lapsia tanssimassa, juoksemassa, rakentamassa ja tuhoamassa. Lapsia ajamassa lentokoneella kuuhun, etsimässä kadonnutta isää tai harhauttamassa natsi-sotilaita.
Elokuvien lapsikuvauksissa liikutaan laajalti todellisuuden ja mielikuvituksen eri ulottuvuuksissa. Irlantilaisen Mark Cousinsin dokumenttiessee A Story of Children and Film käsittelee elokuvan merkittäviä lapsirooleja eri aikakausilta, eri maista ja eri tyylilajeissa. Dokumentin runsaiden filminäytteiden virta tuo esille tulkintoja lapsuudesta yli 50 elokuvasta ja 25 eri maasta. Elokuva on nyt ajankohtainen Rakkautta & Anarkiaa -festivaalin sekä YLE Teeman tv-esityksen ansiosta.
Filminäytteiden joukossa on Chaplinin pojan ikoninen kohtaus, jossa elokuvan ensimmäinen lapsitähti, Jackie Coogan, kurottelee käsiään itkien, väkivalloin kulkurista erotettuna. Mukana on myös Steven Spielbergin avaruusystävä E.T. sekä Ingmar Bergmanin Fanny ja Alexander, herkät lapset teatraalisissa kulisseissa.
Meidän länsimaissa pitäisi vaihteeksi olla hiljaa ja kuunnella mitä muissa kulttuureissa tapahtuu.
Dokumentin ansiot ovat erityisesti tuntemattomien harvinaisuuksien esittelyssä. Cousinsille Iran on yhtä vaikuttava elokuvamaa kuin Yhdysvallat, ja Aasia tai Afrikka ovat turhaan jääneet länsimaisen tuotannon varjoon.
Tuntemattomat elokuvamahdit
Cousins ylistää iranilaisen Mohammad Ali Talebin lapsinäyttelijöiden ilmaisuvoimaa, kuten saappaansa kadottaneen tytön tunnerekisteriä elokuvassa The Boot. Dokumentti antaa tilaa myös hienovireiselle japanilaiselle elokuvalle, kuten Shinji Somain Moving-ohjaukselle, jossa nuori tyttö yrittää kaikkensa yhdistääkseen eroavat vanhempansa. Harvinaisten helmien joukossa on elokuvia myös vaikkapa Senegalista, Puolasta, Kiinasta tai Albaniasta.
– Meidän länsimaissa pitäisi vaihteeksi olla hiljaa ja kuunnella mitä muissa kulttuureissa tapahtuu, sanoi Mark Cousins Rakkautta & Anarkiaa -festivaalin keskustelutilaisuudessa.
Cousins on tutkinut elokuvan historiaa kuin löytöretkeilijä kaivaen elokuva-arkistoista eri puolilta maailmaa esille harvinaisuuksia, joista ei ole mitään mainintoja internetissä.
– Monet hienoimmista elokuvista ovat unohdettuja. Se on sääli, sillä kansakunnan muisti on filmillä. Siksi elokuvakasvatus on niin tärkeää, Cousins huomioi.
Seikkailusta yksinäisyyteen
A Story of Children and Film on runollinen potretti, joka yhdistelee kohtauksia assosiatiivisesti kuten Cousinsin suurtyö, 15-osainen dokumentti Elokuvan tarina, jota esitetään paraikaa Yle Teemalla. Cousins poimii lapsuudesta yleispäteviä teemoja, kuten kuvittelu, seikkailu tai pelko, joiden yhteyteen filminäytteet asettuvat. Myös eri maiden tuotannosta löytyy tyypillisiä piirteitä, kuten ujous Japanissa, luokkatietoisuus Englannissa ja suuttumus Iranissa.
Lapset nähdään usein sovittelemassa vanhempiensa riitoja, pitämässä yllä fantasiaa onnellisesta kodista. Yleinen lasten osa on myös ulkopuolisuuden kokemus, kuten ukrainalaisen Kira Muratovan elokuvassa A Melody for a Street Organ, jossa sisarukset karkaavat orpokodista etsiäkseen tuntematonta isäänsä.
Yksinäisyys voi olla myös vapautus aikuisten maailman kaavoista, kuten tanskalaisen Astrid Henning-Jensenin elokuvassa Ypöyksin maailmassa. Yksinäiseen maailmaan heräävä poika tekee kotikaupungistaan ison leikkikentän, jossa kaikki on mahdollista. Mark Cousins pitää Henning-Jenseniä yhtenä maailman parhaimmista lapsiohjaajista, joka ymmärsi leikillisyyden merkityksen.
Lapset aktiivisia vaikuttajia
Cousinsin mukaan lapset ovat päässeet vaikuttamaan elokuvien lopputulokseen muita taidemuotoja enemmän, ja parhaiten lasten ohjaamisessa ovat onnistuneet naiset. Uusiseelantilaisen Jane Campionin tapaan naisilla on kyky välttää hierarkioita ohjaamisessa, jolloin lapsinäyttelijän vitaalisuus ei tukahdu.
Cousins vertaakin 120-vuotiasta elokuvaa lapsuuteen. Kummatkin ovat muutoksessa, ja molemmissa on elokuvallisuuden taikaa.
– Elokuvat ovat kuin lapsia, lapset kuin elokuvaa.
Mark Cousinsin A Story of Children and Film on nähtävillä Yle Teemalla 20.9 sekä Rakkautta & Anarkiaa -filmifestivaaleilla 20.9., 23.9. ja 25.9.