Yksinäiseltä puuttuu peili

Ninni Perko on tanssin ja teatterin välimaastossa liikkuva koreografi-ohjaaja, jota kiinnostavat yhteiskunnalliset kysymykset yksilön näkökulmasta.

– Niitä olen töissäni työstänyt vuosia. Asunnottomuutta nuorten näkökulmasta, lähisuhdeväkivaltaa lapsen näkökulmasta, hän kuvailee.

– Oikeastaan kerron aina kohtaamattomuudesta.

Helsinkiläisessä Latokartanon koulussa hän teki West Side Storya mukailevan esityksen, jossa mukana oli kantasuomalaisia ja eestiläistaustaisia nuoria.

– Se on noussut taas mieleen, kun olen viime päivinä lukenut nuorten väkivaltaan liittyviä uutisia.

Perko on työskennellyt paljon erilaisten erityisryhmien, kuten maahanmuuttajien kanssa.

Kahdessa teoksessa aiheena on ollut omaishoitajuus. Se, miten ihminen selviää silloin, kun pitää vaan jaksaa, yksin.

Edellinen, omaishoitajuutta käsitellyt teos johti yksinäisyyden käsittelemiseen ja Vieraskirja-esityksen syntyyn.

Ihminen, jota kukaan
ei kohtaa

Perko sanoo tarvitsevansa teoksen syntyyn ensimmäiseksi henkilökohtaisen kimmokkeen. Pelkkä teoria ei riitä.

– Aiheesta täytyy olla emotionaalinen tieto, kokemus asiasta.

Niin oli yksinäisyydenkin kanssa.

– Vasta pureskeltuani aihetta pitkän aikaa, aloin saada kiinni siitä, mitä yhtymäkohtia sillä on omaan elämääni. Yksinäisyys on vaikea aihe, johon liittyy paljon syyllisyyttä.

Seuraavaksi hän siirtyy yksilöstä yleiselle tasolle ja alkaa kerätä tietoa, lukea tutkimuksia ja ottaa käsitteistöä haltuun.

Kiertuenäyttämön ja Punaisen Ristin kanssa Perkon ryhmä järjesti työpajoja yksinäisyyttä kokeville ja heidän kanssaan työskenteleville.

Sieltä nousivat teemoiksi kaipaus, häpeä, haaveet, suru, syyllisyys ja kohtaamattomuus. Samat, jotka Perko oli löytänyt myös yksinäisyyttä käsittelevistä tutkimuksista.

– Kuulin aika vertahyytäviä kokemuksia. Erityisesti nousi esiin yksinäisyyteen liittyvä häpeä.

Työpajassa haaveet näyttäytyivät kuin hautakivien kirjoituksina. Ne olivat surullisia, koska niiden toteutumattomuus näytti niin ilmeiseltä.

Työpajoista nousi myös ajatus aarteesta.

– Valaistuksenomaisesti tajusin, että ihminen on aarre. Osallistujat olivat niin fantastisia, voimakkaita omia persooniaan kaikki. Ja he jäävät täysin piiloon maailmalta. Ja myös itseltään, kun ei ole toista ihmistä peilinä.

Kipeyttä, iloa,
huumoria

Perko kertoo halunneensa jo vuosia kertoa herkästä miehestä, mutta aiemmin hahmo ei ole istunut yhteenkään teokseen. Vieraskirjasta sivuun jäänyt, ujo mies löysi paikkansa.

– Mitä on olla herkkä poika ja herkkä mies meidän yhteiskunnassa?

Esityksessä on kolme henkilöä: Yhteisön hylkäämä, sosiaalisesti yksinäinen mies, miehensä menettänyt emotionaalisesti yksinäinen nainen ja tämän fyysisesti yksinäinen tytär.

Tämän ajan multitaskaaja, työssä pärjääjä ja siihen hukuttautuva.

– Hän kaipaa fyysistä kosketusta, kun kaikki kohtaamiset ihmisten kanssa ovat vain nopeita ja ohimeneviä.

Kukaan kolmesta hahmosta ei osaa auttaa toistaan. Yksi kaipaa miestään, toinen yhteisöä johon kuulua, kolmas kosketusta.

Esitys näyttää kohtaamattomuuden kipeyden ja kohtaamisen ilon. Epätoivo voi olla roisiakin katsottavaa.

– Siihen, miten ihminen selviytyy yksinäisyydestä, liittyy myös vääntynyttä huumoria.

Yhteistyötä monien
rajojen yli

Vaikka Ninni Perko on luonut esitykselle rakenteen, on musiikki hänelle sen käsikirjoitus.

Kun hänellä oli tiedossa teoksen teemat ja henkilöhahmot, hän alkoi suunnitella säveltäjä Jarmo Saaren kanssa esityksen musiikkia.

– Että miten ilmaista musiikilla intohimoa ja kohtaamattomuutta.

Molemmat ovat monitaiteisen Sivuun Ensemblen jäseniä. Työryhmän jäsenet luovat teoksia tiiviissä yhteistyössä keskenään.

Monitaiteisuus ja taiteidenvälisyys kiinnostaa Perkoa ja se tulee vastaan myös silloin, kun hän opettaa tanssia ja teatteria.

– Meillä on niin erilaiset kanavat ilmaista ja purkaa kaikkea moskaa ulos. Myös taiteilijana haluan, että esityksissä eri taidemuodot soljuvat toisensa päällä ja vuorottelevat tasavertaisina.

Sekä Sivuun Ensemblen että Kiertuenäyttämön toimintaan kuuluu yhteistyö kolmannen sektorin kanssa.

– Itse olen tehnyt töitä muun muassa Muistiliiton ja ensi- ja turvakodin kanssa. Vieraskirjassa on SPR:n lisäksi mukana Lapinlahden lähde, Helmi ry ja Vanhustyön keskusliitto.

Vertaistukea taiteesta tinkimättä

Esitysten tekeminen erityisille kohderyhmille, joita esitysten aihe kouraisee syvältä, ei Perkon mielestä ole aina helppoa. Esimerkiksi lähisuhdeväkivallasta kertominen sitä kokeneille oli haastavaa.

– Tuli tunne, että aihe on niin vakava ja niin kipeä, että on oltava äärimmäisen varovainen.

Perko tasapainottelee kuin nuorallatanssija: rautalangasta vääntämisen ja abstraktimman ilmaisun välillä. Aiheesta riippumatta hänelle on tärkeää, että työt ovat taideteoksina tinkimättömiä.

– Minua kiinnostaa paljon tanssiin liittyvä assosiaatioiden taso. Se, jonka voi tulkita monin tavoin, kukin oman kokemuksensa ja selkäreppunsa kautta.

Vaikka esitystä ei ”ymmärtäisi”, liike ja musiikki voivat herättää tunteita, muistoja.

– Myös se on minulle tärkeää, että ihmiset, joille esitysteni aihepiiri on omakohtainen, voivat saada niistä vertaistukea.

Vieraskirja-teoksella Ninni Perko haluaa myös haastaa ihmiset näkemään, että yksinäisyyttä on jokaisen meidän naapurissa, lähiomaisissa, sukulaisissa.

Vieraskirja. Ensi-ilta ti 21.10. Lapinlahden sairaala, Helsinki. Kolmen yleisölle avoimen näytöksen jälkeen teos lähtee kiertueelle palvelutaloihin. Liput Kansallisteatterista.