Viimeinen sana
Viime viikkojen poliittinen keskustelu kertoo selvästi, että puolueet ovat aloittaneet valmistautumisen vaaleihin.
Nyt käydään muun muassa – ainakin kansalaisten kannalta – aika toisarvoista keskustelua siitä, pitääkö uuden hallituksen tehdä pitkä vai lyhyt hallitusohjelma. Muoto ja ohjelman pituus eivät kuitenkaan ole olennaisia vaan ohjelman sisältö – poliittiset ja taloudelliset linjaukset.
Parin sivun tavoitepaperi voi olla yhtä hyvä tai huono kuin sadan liuskan yksityiskohtainen julistus, jos painopiste on kohdistettu yhteiskunnan kehittämisen kannalta tärkeisiin kysymyksiin – ja katse tulevaisuuteen. Kun vedetään suuria linjoja lyhyesti, niin todennäköisesti silloin pienet puolueet jäävät jalkoihin. Niitä kaivataan tällaisiin hallituksiin vain tilkkeeksi.
Stubbin hallitus on muuttunut keskenään riiteleväksi toimitusministeriöksi.
Nyt poliittisessa keskustelussa spekuloidaan myös vaalien jälkeen valtaan nousevan hallituksen kokoonpanolla. Se kiinnostaa, vaikka kansahan sen päättää vaaliuurnilla.
Hallituksen muodostamiseen vaikuttaa ohjelman lisäksi myös valtapolitiikka. Mitä isompi puolue, sen enemmän sillä on sananvaltaa niin linjauksissa kuin konkreettisissa päätöksissä. Puolueiden kannatusmittaukset kertovat yleensä varsin hyvin hetken trendeistä. Koko syksyn kompastellut kokoomus on pudonnut piikkipaikalta ja keskusta on kirinyt rinnalle ja ohi.
Matkaa maaliin on kuitenkin vielä niin paljon, että keskusta ei voi olla varma vaalivoitostaan. Sillä on nyt tarkan pelin paikka. Asetelmat ovat kuitenkin muuttuneet kovasti siitä, miltä tilanne näytti alkukesästä, jolloin Alexander Stubb (kok.) valittiin kokoomuksen johtoon ja Antti Rinne alkoi luotsata demareita. Vielä kesällä näytti siltä, että porvarihallitusta pukkaa vaalien jälkeen.
Omilla tahoillaan Stubb ja Rinne ovat tehneet voimakkaasti töitä sen eteen, että niin punamulta- kuin kansanrintamapohjakin alkavat vaikuttaa realistisilta vaihtoehdoilta. Jos Stubb ”fiksun joukkueensa” kanssa edelleen jatkaa valitsemallaan linjalla, kokoomuksen edessä alkavat häämöttää opposition penkit. Puolueen sisällä huoli tästä selvästikin kasvaa. Sen on voinut aistia muun muassa hyvänä tuulten haistelijana tunnetun kansanedustaja Ben Zyskowiczin kasvoilta.
Nyt kun demarien Rinne on riitauttanut useammankin asian, puolue alkaa erottua hallitusmassasta ja puolueen kannatus on lähtenyt lievään nousuun. Se taas saa perussuomalaisten Timo Soinin raapimaan päätään.
Soini on omassa hallituskiimassaan joutunut entistä enemmän punnitsemaan puheitaan. Lepsuilu taas on myrkkyä populistipuolueen kannatukselle. Paluumuutto demareihin ja keskustaan on alkanut. Protestiääni lämmittää yleensä vain hetken. Eivät persut minnekään katoa, mutta Soini tekee puolueestaan hallituskelpoista ja hänelle kelpaa nyt – toisin kuin edelliskerralla – mikä tahansa vaihtoehto.
Tähän asti kokoomus on omilla toimillaan pelannut ääniä keskustan pussiin. Keskustajohtaja Juha Sipilän ei ole tarvinnut muuta olla hiljaa ja pitää säkin suuta auki. Nyt tilanne on muuttumassa. Vaikenemisen aika on ohi. Viime viikolla yrittäjäpäivillä Sipilä ryhtyikin jo linjanvetäjäksi. Keskusta rymisteli kokoomuksen apajille. Samalla Sipilä nuolaisi myös herravihaisia persuja vaatimalla puolihuolimattomasti kymmenien tuhansien virkamiesten siivoamista valtion ja kuntien tehtävistä.
Nyt – ja vaalien jälkeenkin – kaikki tarmo pitäisi kohdistaa päälle kaatuviin talouden ongelmiin.
Stubbin hallitus on kuitenkin muuttunut keskenään riiteleväksi toimitusministeriöksi, joka ei uskalla äänestäjien pelossa enää päättää oikeastaan mistään.
Rakenteelliset ongelmat eivät odota, vaan huutavat ratkaisuja. Pitkäaikaistyöttömiä on jo yli sata tuhatta ja määrä vain kasvaa. Se jos mikä on rakenteellinen ongelma. Mitä tekee Stubbin hallitus? Sen vaatimuksesta valtio pahentaa ongelmaa vähentämällä Ely-keskuksista 700 työvoimaneuvojaa, joiden tehtävänä on nimenomaan ollut auttaa pitkäaikaistyöttömiä työllistymään ja myös toteuttaa nuorisotakuuta.
uutiskirje 