Keskellä kumpuilevaa peltomaisemaa seisoo vihreä kyltti, joka julistaa englanniksi ja georgiaksi: ”Valtion raja. Kulku kielletty”.
Tästä alkaa vuoden 2008 sodan jälkeen itsenäiseksi julistautuneen Etelä-Ossetian alue, jolle sen enempää paikallisella maanviljelijällä kuin ulkomaisella toimittajallakaan ei ole menemistä. On mahdotonta nähdä, missä raja täsmälleen ottaen kulkee, mutta tasaisin välein asennetut turvakamerat rekisteröivät kyllä ylityksen.
Toisessa suunnassa rajan merkitsee kilometrejä pitkä, etäisyyteen jatkuva metalliaita. Georgian valtiolle Etelä-Ossetian rakennuttama aita on ongelma. Se ei tunnusta rajaa eikä suostu merkitsemään sitä maastoon tai karttoihinsa, sillä Etelä-Ossetia on edelleen osa Georgiaa ja virallisesti sen erottaa muusta maasta vain hallinnollinen rajalinja.
Konfliktien seurauksena Georgiassa on yli 250 000 maansisäistä pakolaista.
Paikalliset asukkaat kokevat aidan rakentamisen pikemminkin helpotuksena.
– Nyt on turvallisempi olo, kun tiedämme, missä voimme liikkua, kertoo syrjäisen Dvanin kylän päällikkö Dariko Bagze.
Jos venäläiset rajamiehet osuvat kohdalle, on väärälle puolelle eksymisestä seurauksena pidätys ja kuulustelu Etelä-Ossetian hallintokaupungissa Tšinvalissa. Vapaaksi pääsee maksamalla sakot, mutta ne ovat melkoisen korkeat pääasiassa omavaraistaloudessa eläville kyläläisille.
Näillä seuduilla karja on perinteisesti laiduntanut vapaasti, ja edelleenkin joudutaan tilanteisiin, joissa viranomaiset neuvottelevat väärälle puolelle eksyneen karjan palauttamisesta kotiin.
Sota muutti
rajakylän elämän
Noin 500 asukkaan Dvanissa tuhoutui Georgian ja Venäjän käymän viiden päivän sodan aikana 55 taloa harhautuneiden ohjusiskujen takia. Yksi taloista oli Lili Zakarašvilin, joka istuu pihallaan silpimässä papuja.
– Koti tuhoutui täysin, hillopurkkiakaan ei jäänyt ehjäksi, Zakarašvili kertoo.
Raunioituneen kaksikerroksisen talon takana on uusi huoneen ja keittiön rakennus, joka rakennettiin valtion tuella. Muuta korvausta hän ei ole saanutkaan, vaikka varsinainen toimeentulo, kolmen hehtaarin hedelmätarha, jäikin toiselle puolelle. Sodan jälkeen Zakarašviliä alkoivat vaivata erilaiset terveysongelmat.
– Hermot eivät kai kestäneet, hän pohtii.
Ensimmäisen kerran Georgia ajautui sotaan Etelä-Ossetian ja Abhasian kanssa vuosina 1991–1993, jolloin se menetti käytännössä hallintansa alueista. Presidentti Mikheil Saakašvilin yritys ottaa alueet sotilaallisesti hallintaan elokuussa 2008 päättyi Venäjän massiiviseen hyökkäykseen, konfliktin jähmettymiseen ja alueiden luisumiseen yhä tiukemmin Venäjän vaikutusvaltaan.
Myös raja-alueiden kontrolli alkoi tiukentua.
– Ennen olimme osseettien kanssa ystäviä, kävimme heidän häissään ja teimme kauppaa. Viime vuosina rajan ylittäminen on tullut mahdottomaksi, ja asenteetkin ovat kiristyneet, Dariko Bagze kuvaa.
Pakolaisten
pitkä piina
Gorin kaupungin ulkopuolella sijaitsevalla Karaletin alueella seisoo 300 yhdenmukaista parakkimaista taloa tasaisissa jonoissa. Tomu pöllyää, kun auto jarruttaa hiekkatiellä. Tämä on Etelä-Ossetian pakolaisten asutusalueista pienimpiä, se rakennettiin saksalaisvoimin kahdessa kuukaudessa sodan päätyttyä.
Givi Beruašvili on kotoisin Tšinvalin alueelta, josta georgialaisväestö joutui lähtemään vuoden 2008 konfliktin jälkeen. Samassa kahden huoneen talossa elää Beruašvilin ja hänen vaimonsa lisäksi myös pojan perhe.
Kaikkien talous lepää pojan tulojen varassa, sillä Beruašvili ja hänen vaimonsa eivät ole löytäneet töitä eivätkä ole vielä oikeutettuja eläkkeeseen. Valtio tarjoaa pakolaisille vain 45 larin (20 euron) kuukausittaisen avustuksen.
Tämä on Etelä-Ossetian ja Abhasian konfliktien yksi konkreettisimpia seurauksia: yli 250 000 maansisäistä pakolaista on joutunut jättämään kotinsa ja elää oloissa, joita voi kutsua korkeintaan siedettäviksi.
Karaleti on pakolaisten asutusalueiden parhaimmistoa: talot ovat lujatekoisia eikä vesi tulvi talvella niihin sisään.
Pakolaisia on majoitettu myös vuosia tyhjinä seisoneisiin, lähes romahdusvaarassa oleviin kerrostaloihin. Kauppoja tai muita palveluita ei edes isoimmilla pakolaisalueilla kuitenkaan ole ja köyhyys kiusaa asukkaita. Työnsaanti on vaikeaa, varsinkin kun suurin osa muuttaneista on aiemmin ollut maanviljelijöitä.
Kapinallisalueet tiivistävät
suhteita Venäjään
Georgian julkilausuttuna politiikkana on yhä palauttaa miehitetyt alueet muun maan yhteyteen tiivistämällä yhteistyötä ja tarjoamalla alueiden asukkaille muun muassa terveydenhuoltoa. Tavoite on murheellisen epärealistinen tilanteessa, jossa Venäjän aseistetut rajamiehet valvovat Abhasian ja Etelä-Ossetian rajoja, alueilla käytetään valuuttana ruplaa ja riippuvuus Venäjän taloudesta ja politiikasta on lähes täydellinen.
– Etelä-Ossetian budjetista 90 prosenttia tulee tukena Venäjältä ja Abhasia neuvottelee parhaillaan Venäjän kanssa integraatiota tiivistävästä yhteistyösopimuksesta, kertoo Aleksanteri-instituutin tutkija Mikko Palonkorpi.
Venäjä alkoi jakaa kapinallisalueilla passejaan avokätisesti jo 2000-luvun puolivälissä, ja nykyään suuri osa väestöstä on Venäjän kansalaisia.
Täyttä hallintaa separatistialueista ei ole kenelläkään, ja lainvalvonta on puutteellista. Ammattimainen rikollisuus rehottaa villinä.
Jäätyneen konfliktin olemassaolo vaikuttaa georgialaiseen yhteiskuntaan laajemminkin.
– Se pakottaa maan pitämään yllä vahvaa puolustusta, toteaa Palonkorpi. Puolustusbudjetti on kooltaan lähes puolet sosiaali- ja terveyssektorin budjetista. Kriisitilanne vahvistaa myös turvattomuuden tunnetta, joka pitää yllä viholliskuvia ja nationalistisia asenteita.
Syntyykö Itä-Ukrainaan
jäätynyt konflikti?
Eurooppalaisia kiinnostaa nyt, odottaako Ukrainaa Georgian kohtalo.
Palonkorpi varoittaa vertailuista ja muistuttaa, että kriisit syntyivät eri tavalla.
– Georgiassa taustalla oli pitkällinen konflikti, ja maalla oli myös itsellään iso rooli sodan syttymisessä. Ukraina taas ei ollut aloitteellinen väkivallan käytössä. Lopputuloksena saattaa kuitenkin olla samankaltainen ratkeamaton konflikti.
Ulkopoliittisen instituutin tutkija Sinikukka Saari on samoilla linjoilla.
– Venäjä ei ole Ukrainan kriisin aikana paljastanut korttejaan, ja siksi on vaikeaa päätellä, mitkä sen tavoitteet ovat. Luultavasti se kuitenkin etsii samanlaista ratkaisua kuin Georgian separatistialueilla ja Transnistriassa. Jo nyt Venäjän rupla on käytössä Donetskin ja Luhanskin alueella, ja on aivan mahdollista, että seuraavaksi alueen väestölle aletaan jakaa Venäjän passeja.
Venäjän politiikkaan kuuluu, että alueiden valtaapitäviä pönkitetään, vaikka näiden valintatapa olisi kaukana demokraattisesta. Mielikuvaa alueiden itsenäisyydestä tuetaan. Käytännössä niiden riippuvuus Venäjästä vahvistuu ja suhteet emämaahan etääntyvät.
– Abhasiassa ja Etelä-Ossetiassa kasvaa jo sukupolvi, joka ei ole juurikaan ollut suoraan tekemisissä georgialaisten kanssa, kuvaa Saari.
Molempien tutkijoiden arvio on, että suuntautuminen täysipainoisesti länteen on mahdotonta sekä Georgiassa että Ukrainassa niin kauan kuin konfliktit pysyvät ratkaisemattomina, sillä Nato tuskin haluaa tällaisia maita jäsenekseen. Taloudellinen integraatiokaan ei ole mutkatonta.
Kehitystä
konfliktien keskellä
Vuonna 2012 Georgian hapuileva demokratia otti loikan eteenpäin: valta vaihtui ensimmäistä kertaa laillisesti ja demokraattisesti, kun Bidzina Ivanišvilin johtama koalitio Georgialainen unelma voitti vaaleissa ja edellinen presidentti Saakašvili astui syrjään.
Jatko ei kuitenkaan sujunut yhtä tyylikkäästi. Uusi hallitus ei pystynyt vastustamaan kiusausta kostoon, vaan on pidättänyt useita vanhan hallituksen jäseniä ja viimeisimpänä takavarikoinut Saakašvilin varat.
Mikko Palonkorven mukaan Georgia on parin viime vuoden ajan ollut hiljaisessa muutoksen tilassa, johon Euroopassa ei ole kiinnitetty huomiota. Nykyisen hallituksen tavoitteena on lieventää ristiriitaa Venäjän kanssa, joka purkikin viime vuonna tuontikiellon Georgian keskeisiltä vientituotteilta eli viiniltä ja mineraalivedeltä.
Genevessä käytävät rauhanneuvottelut ovat jumissa, mutta suorat kahdenväliset tapaamiset Georgian ja Venäjän välillä on aloitettu. Samaan aikaan kun kauppasuhteet paranevat, Venäjä tiukentaa vaikutusvaltaansa Abhasiassa ja Etelä-Ossetiassa.
Näyttää siltä, että ennen kriisin ratkaisua jäätyneelle rajalle rakennetaan lisää ja yhä järeämpää aitaa.
uutiskirje 
