Suomessa eletään pisintä rauhanaikaista taantumaa 150 vuoteen.
Työttömyys on nyt kaksi kolmasosaa siitä, mitä se oli 1990-luvun laman aikana. Pitkäaikaistyöttömiä on 93 000, kun heitä oli 90-luvulla 140 000. Määrä on nousussa. Vaikeasti työllistyviä on 180 000.
Nämä työ- ja elinkeinoministeriössä virkamiehenä työskentelevän Pekka Tiaisen luvut pyörivät nyt julkisuudessa. Pitkän linjan työttömyysasiantuntija puhuu suurtyöttömyydestä Taloussanomissa, palkkatuesta Kauppalehdessä ja työpaikkojen puutteesta Talous ja yhteiskunta -lehdessä.
Yhteiskunnan työllistäminen leimattiin tempputyöl-listämiseksi.
Myös keskustan Juha Sipilän viimeaikaiset puheet tarpeesta lisätä 200 000 työpaikkaa vastaavat Tiaisen mukaan hänen laskelmiaan. Onnistuessaankin tavoitteeseen pääseminen vie 2020-luvulle. Jos tällä vuosikymmenellä päästäisiin vuoden 2008 tasoon, sekin vaatisi 90 000 työpaikkaa lisää.
Miten tähän on päädytty – tehtiinkö talouskriisin alusta alkaen kaikki väärin?
Työtä puuttuu, ei työttömiä
Tiaisen mukaan työllisyys olisi romahtanut vielä pahemmin, ellei hallitus olisi elvyttänyt vuonna 2009. Ongelmana on pikemminkin taantuman pitkittyminen sekä erityisesti pitkäaikais- ja nuorisotyöttömyyden kasvu.
– Näiden nousua ei katkaistu ajoissa, ja se on koko ajan vaikeampi hoitaa. Pitkäaikaistyöttömyys ja nuorisotyöttömyys ennustettiin jo 2008, mutta niihin ei puututtu, koska yhteiskunnan työllistäminen leimattiin tempputyöllistämiseksi.
Samalla jatkettiin puhetta työvoimapulasta ja kiristettiin työttömien kontrollointia.
– Työttömyys ei ole työn tarjontaongelma siinä mielessä, ettei työvoimaa riittäisi. Tämä on väärin ymmärretty tarjonnan talousteoriassa, joka väittää, että työttömyys johtuisi työttömien omasta valinnasta. Tästä on seurannut työttömien kontrollointia sen sijaan, että olisi lisätty kysyntää ja sitä kautta työpaikkoja.
– Keynesiläisellä ajalla hyväksyttiin, että työttömyys johtuu pääasiallisesti työn puutteesta, ja lähdettiin työllistämään yhteiskunnan toimenpiteillä. Siellä missä oli massatyöttömyys eikä tehty toimenpiteitä, porukka äänesti natsit valtaan. Siellä missä työllistettiin, porukka äänesti Rooseveltin valtaan.
– Työllistämisellä siis vedetään matto alta 1930-luvun Saksan kaltaiselta toiminnalta. Se on tapa säilyttää demokraattinen yhteiskunta.
Työtönkin saisi sanssin
Miten lähteä konkreettisesti purkamaan pitkäaikaistyöttömyyttä?
– Myöntämällä määräaikainen palkkatuki tietyn työttömyysajan jälkeen. Se voi olla porrastettu vaikka niin, että se nousee asteittain työttömyyden keston mukaan, Tiainen ehdottaa.
– Palkkatukea voisi lähteä korjaamaan nuorten Sanssi-kortin suuntaan toteuttamalla pitkäaikaistyöttömille vastaavan kortin. Eli annetaan työnhakijalle työseteli, joka on työmarkkinatuen suuruinen eli runsaat 700 euroa kuukaudessa, ja työnhakija saa itse valita, mihin hän hakee setelillä. Työnantaja sitten saa setelillä palkkatuen ja maksaa työehtosopimuksen mukaisen palkan.
Saksassa paljon kritiikkiä saaneista työttömyyspoliittisista Hartz-uudistuksista erottuu yksi hyvä tulos: Sanssi-korttia vastaavan työsetelin menestys. Suomessa Sanssi-setelin mahdollisuutta ei ole riittävästi sisäistetty, Tiainen arvioi.
– Työsetelin toimeenpano pitäisi saada sujuvammaksi. Palkkatuki pitäisi myöntää suoraan hakemuksesta. Jälkikäteistarkastuksella voitaisiin tarkistaa, ettei tukea ole käytetty väärin.
Eikö yhtä hyvin voitaisi maksaa perustuloa? Senkin voi käsittää elvytykseksi, ja se lisäisi työttömien vapautta vielä palkkatukea enemmän.
– Perustuloa perustellaan valinnanmahdollisuudella. Pitkäaikaistyöttömillä ei kuitenkaan ole valinnanmahdollisuuksia, kun ei heitä ylipäänsä työllistetä, Tiainen vastaa.
– En tarkoita, että perustulosta ei kannattaisi keskustella, mutta akuutein ongelma on työpaikkojen puuttuminen, ja siihen voidaan puuttua palkkatuella.
Palkkatuki perustuu yleissitoviin työehtosopimuksiin, joten se sopii ammattiliitoille. Se ei myöskään vääristä kilpailua, koska kaikki yritykset ovat oikeutettuja siihen.
Palkkatuki tulee halvaksi
Jos palkkatuki on esimerkiksi 10 euroa tunnissa, niin sen kustannus sosiaaliturvamaksuineen on vuodessa 26 000 euroa. Yhteiskunta saa tuesta takaisin keskimääräisen työttömyysturvan (karkeasti 12 000 euroa) ja verotuloja (8 000 euroa).
Nettokustannus yhteiskunnalle on lopulta vain 6 000 euroa. Miksei halpaa palkkatukijärjestelmää ole jo?
– Rahan niukkuus on tässä se jarru. Palkkatukeen ei käytetä riittävästi rahaa. Nykytilanne on köyhäilyä.
– Jos palkkatukeen laitettaisiin lisää 300–400 miljoonaa euroa ja sillä työllistettäisiin 30–40 000 henkilötyövuotta lisää, sehän tarkoittaisi vain palaamista siihen työllistämisen tasoon, mikä vallitsi 1990-luvun laman aikana. Se vastaisi puoltatoista promillea kansantuotteesta ja maksaisi yhteiskunnalle nettona puoli promillea. Jo vuosittaisella tällaisella lisäpanostuksella pitkäaikaistyöttömyys voidaan nollata suunnilleen kolmessa vuodessa.
– Jos joku väittää, että Suomen luottoluokitus laskee siitä, että käytetään rakenteellisen työttömyyden poistamiseen puoli promillea tai promille kansantuotteesta, niin suosittelen kyllä julkisesti aloittamaan koulun ala-asteelta uudestaan.
Tiaisen laskelmien mukaan palkkatuki rahoittaisi suurilta osin itse itsensä synnyttämällä verotuloja ja säästämällä työttömyysturvakuluissa. Jäljelle jäävä osa voidaan kattaa velkarahalla sekä tuloeroja tasaavilla veroilla.
– Suurten tulojen progressiota voi jonkin verran lisätä. Varallisuusveron voisi palauttaa ja pääomatulojen verotukseen lisää progressiota.
– Lisäksi pankeille voisi asettaa taseveron, koska pankkien tulokset ovat nousseet niin valtavasti. Veron tuoton voisi kohdennetusti käyttää ulosottovelkaisten velkojen helpottamiseen tietyn ajan jälkeen.
Suuri ongelma on 1990-luvulla luotu valtion kehysbudjetointi.
– Se lukitsee yhteiskuntapolitiikan kehittämisen. Raamit lukitaan niin tiukasti, ettei mikään liiku, vaikka maailma muuttuu kuinka.
– Kehysbudjetointi tarkoittaa, ettei ministeriöissä enää esitetä kehittämisvaihtoehtoja vaan liikutaan vain annetun raamin puitteissa.
Budjetoinnin perusidea on osaoptimointi: jokainen valtion sektori katsoo budjettia omalta osaltaan, eikä muihin sektoreihin koituvia hyötyjä lasketa.
Jos esimerkiksi työ- ja elinkeinoministeriö käyttää rahaa työllistämiseen, niin silloin sosiaali- ja terveyspuolella säästyy rahaa. Lisäksi valtio saa lisää verotuloja ja kuntien toimeentulotukimenot laskevat. Valtion budjetti on kuitenkin lokeroitu osiin, eikä kokonaisuutta lasketa.
Enemmän töitä, vähemmän työaikaa
Nopeaa talouskasvua ei ole näköpiirissä. Jos
työllisyys halutaan ylös matalan kasvun oloissa, niin Tiaisen mukaan kaikkien on keskimäärin tehtävä vähemmän töitä. Palkkatuen lisäksi tarvitaan työn lyhentämistä ja tasaamista.
Saksassa tehdään nyt noin 1400 työtuntia vuosittain, Kreikassa yli 2 000 tuntia. Kreikassa on pitkät työajat ja suuri työttömyysaste. Vastaavasti Hollannissa ovat keskimäärin lyhyet työajat ja korkea työllisyysaste: Suomea paljon suurempi osa ihmisiä on työelämässä. Suomi on 1 600 tunnillaan maiden välimaastossa.
Yleisen työajan lyhentäminen ei Tiaisen mukaan toteudu ainakaan lähivuosina. Työvoimavajetta kärsivät alat eivät halua, että alalla tehtäisiin vielä lyhempää päivää.
Sen sijaan työaikaa voisi lyhentää Saksan kurzarbeit-mallin tavoin eli työaika muuttuisi suhdanteen mukaan. Työajat ovat lyhyemmät heikommassa suhdanteessa, ja ansionmenetyksestä yhteiskunta maksaa osan korvauksena. Käteen jäävä tulo ei näin vähene niin paljon kuin työaika vähenee. Suomessa tämä on mahdollista järjestää maksamalla työttömyyspäivärahaa lyhennetyltä ajalta ilman, että palkka pienentää sitä, kuten osa-aikaisten sovitellussa työttömyyspäivärahassa.
– Tämä asia kannattaisi käydä läpi kaikissa yt-neuvottelupöydissä, eli löytyykö omaehtoista halukkuutta määräaikaiseen lyhentämiseen, jolloin irtisanomisia voidaan välttää.
Huokoisuutta työelämään
Toinen asia on elämänkaaren yli ulottuva työaika. Kun jotkut tekevät 40 tuntia viikossa 40 vuoden ajan ja toiset muutaman tunnin viikossa, se tarkoittaa valtavaa eroa eläkkeissä.
– Työmarkkinoiden tasapaino on vinksahtanut raiteiltaan niin kuin juna kiskoiltaan, Tiainen arvostelee. Kaikkien pitäisi olla mukana työelämässä, kun nyt osa on täysin sivussa.
Tilannetta voisi tasoittaa muuntelemalla työaikoja elämäntilanteiden mukaan. Se voi tarkoittaa esimerkiksi mahdollisuutta halutessa tehdä osa-aikatyötä työuran loppupäässä alkupäässä opiskelun ja lasten hoidon takia sekä siksi, että molemmat puolisot voivat olla työssä.
Työelämän huokoisuutta voisi lisätä myös sen keskivaiheilla. Vapaita myönnettäisiin helpommin, kun työntekijä haluaa vapaata opiskeluun
lehti 