Suloisesta Suomestamme

Karheita tarinoita osa 7

Gunnar Mattssonin tuntematonta Suomen historiaa ilmestyi tasan 50 vuotta sitten nimellä Suloisesta Suomestamme (WSOY). Puoli vuosisataa ei ole vienyt satiirilta terää. Paikoitellen se tuntuu ajankohtaisemmalta kuin ilmestyessään.

Siitäkin huolimatta, että Suomessa on kaikki muuttunut, vai onko lopulta mikään muuttunut? Vaikka 400 000 suomalaista on muuttanut Ruotsiin, suurtyöttömyys on yhä vieraanamme. Suurtyöttömyyden lisäksi pysyvää on talvisodan hengen ylistely.

Mattssonin mukaan Suomi on ollut mukana niin monissa sodissa, ettei suomalaisilla koskaan ollut aikaa valita itseään heikompaa vihollista. Suomalaiset taistelivat yleensä kotonaan päinvastoin kuin ruotsalaiset, jotka hävisivät sotansa Ruotsin rajojen ulkopuolella välttyäkseen vahingoittamasta omia peltojaan ja maitaan. He käyttivät myös armeijassaan ulkomaalaisia välttyäkseen vahingoittamasta omia miehiään:

”Suomalaiset olivat erinomaisia sotureita ja taistelivat menestyksekkäästi etulinjassa. Merkillistä kyllä he säännönmukaisesti menettivät alueita urheitten taistelujensa tuloksena. Oikeastaan suomalaiset valtasivat alueita ainoastaan silloin kun he suostuivat tulemaan lyödyiksi.”

Mattssonin mukaan suomalaiset taistelivat ruotsalaisten puolesta monen monissa sodissa, jotka syntyivät monista eri syistä. Syyt olivat yleensä epäuskottavia. Pestatessaan sotilaita Suomesta ruotsalaiset värvärit ilmoittivat, että miehet tulisivat taistelemaan Ruotsin puolesta. Sitä ei ollut kuitenkaan helppo käsittää, koska taisteluja käytiin aina muualla kuin Ruotsissa.

Kaikkialla missä Ruotsi soti, olivat suomalaiset etulinjassa ja voittivat. Palkaksi he saivat oppia yhteiskuntasuunnittelua, eli maksamaan veroja, sekä pääsivät useitten rauhansopimusten yhteydessä eroon niistä osista Suomea, joita ei vielä viljelty ja joita ei kuitenkaan olisi voitu viljellä, koska niin paljon suomalaisia oli voitokkaissa sodissa kaatunut.

Suomi lähti sotaan yksinomaan moraalisista syistä ja koko maailman myötätunto hyökkääjiä lukuun ottamatta oli Suomen puolella. Näin Suomi sai osakseen goodwillia ja luottamusta, jota suomalaiset eivät onnistuneet hankkimaan rauhan aikana.

Mattsson muistuttaa, että suomalaiset ovat jatkuvasti ja vielä tänä päivänäkin taitavia sotureita. Mutta jos Torsten Ståldhandske ja Gustaf Mauritz Armfelt olisivat eläneet vuonna 1965, olisivat he saaneet tyytyä uimaan Kyproksella. Sven Dufva olisi todennäköisesti ollut lentokonemekaanikkona Leopoldvillessa, nykyisessä Kinshasassa Kongossa.

Suloisesta Suomestamme teoksen ilmestyessä Hannu Salaman Juhannustanssien jumalanpilkkaoikeudenkäynti oli kiivaimmillaan. Mattssonin mukaan ei pidä unohtaa, että ruotsalaiset käännyttivät ristiretkillään Suomen kristinuskoon ja kirkonmiehet opettivat suomalaisille kirjoitustaidon. Joten Salama, Paavo Rintala ja Pentti Saarikoski olivat näiden ristiretkien luonnollista jatkumoa:

”Myöhemmin syntyi ajatus Suur-Suomesta. Ensimmäinen yritys idean toteuttamiseksi tehtiin itään päin, mutta kävi ilmi, että Urali olikin korkeampi kuin Koli. Onnistuneempi yritys tehtiin länteen päin, ja noin 400 000 suomalaisen onnistui juurtua Ruotsiin.”

Suomalaisten tanssien alkujuureksi Mattsson jäljittää karhunkaadon. Suomalaiset surmasivat karhuja työntämällä puukon niiden rintaan ja painimalla sitten niiden kanssa. Tällä tavoin suomalaiset oppivat hyvän jalkatyön, jota myöhemmin kehitettiin erilaisiksi tansseiksi. Suomalainen mies tanssii tangoa aivan kuin painisi daaminsa kanssa. Letkajenkan tosin keksi muuan ritari saatuaan ampiaisen haarniskansa sisälle.

Kirkko sekaantui vuonna 1965 moraalista käytyyn väittelyyn niin kiihkeästi, että eräs äiti totesi Mattssonille:

-Minun pikku Heikkini on niin kiinnostunut sukupuolisuudesta, että hänestä varmasti isona tulee piispa.

Lääkäripula oli Suomessa 50 vuotta sitten niin ankara, ettei uskallettu esittää juuri muuta kuin sairasta huumoria:

-Ja raittiusihmiset pitivät huolen siitä, että alkoholin hinta nousi niin että ainoastaan pätevillä alkoholisteilla ja nuorisolla oli varaa juoda itsensä juovuksiin.

Tässä 25-osaisessa juttusarjassa todellisuutta tarkastellaan absurdilla ohipuhumisella höystettynä.