Karkkilan Vasemmistossa iloitaan paikallisesta ehdokkaasta, kertoo vaalikampanjassa ahkeroiva Katja Etolin.
– Kun viime vaaleissa ei ollut omaa ehdokasta, karkkilalaisääniä lipsahteli muille puolueille ja osa jätti kokonaan äänestämättä.
Nyt kaupungissa tehdään vaalityötä otsa hiessä. Kirjaimellisesti.
Koulutukselle ei saa antaa käydä samalla tavalla kuin terveydenhuollolle on käynyt. Että ne joilla on varaa, saavat parempaa palvelua.
Juho Lehdon saunabussi on kiertänyt ympäri Uudenmaan piiriä heittämässä löylyä keskusteluihin.
Kuumia puheenaiheita on lauteilla riittänyt: Talous, terveydenhuolto, leikkauslistat, verot, energiaratkaisut, vanhustenhoito, EU, Nato…
Karkkilan Kansantalolla puolestaan avattiin maaliskuussa pop-up -vaalikahvila BarBaari Lehdokas173. Avajaisvieraaksi saapui muun muassa europarlamentaarikko Merja Kyllönen. Kahvilassa on järjestetty monipuolista ohjelmaa politiikkakeskusteluista joogaan.
Koulutuksella tasa-arvoa
Juho Lehto on kasvatustieteiden maisteri, luokanopettaja ja kahden kouluikäisen lapsen isä. Koulutusasiat ja lasten ja nuorten hyvinvointi ovat hänelle tärkeitä.
– Meillä on maailman paras koulujärjestelmä, joka takaa kaikille lapsille vanhempien tulotasosta riippumatta mahdollisuuden oppia perusasiat ja löytää omat kiinnostuksen kohteensa.
– Se on tasa-arvoisen yhteiskunnan kivijalka, josta ei saa tinkiä.
Esimerkiksi opetusryhmiä ei Lehdon mielestä saa kasvattaa liian suuriksi ja maksimiluokkakoko tulisi säätää laissa. Tasa-arvon kannalta on Lehdon mukaan myös tärkeää, että lukiokoulutusta on jatkossakin tarjolla pienemmilläkin paikkakunnilla.
– Esimerkiksi meillä Karkkilassa oma lukio on pikkukaupungin sivistyksen sydän. Pelkään pahoin, että moni jättäisi toisen asteen koulutuksen kokonaan väliin, ellei lukiota löytyisi omalta paikkakunnalta.
Lisäksi resursseja pitäisi Juhon mielestä löytyä myös siihen, että koko koulutusjärjestelmää pystyttäisiin kehittämään vastaamaan tulevaisuuden tarpeita.
– Ei kuitenkaan tuotteistamalla ja yksityistämällä, hän korostaa.
– Koulutukselle ei saa antaa käydä samalla tavalla kuin terveydenhuollolle on käynyt. Että ne joilla on varaa, saavat parempaa palvelua. Ja verovaroin tuetaan yksityisiä palveluita, joiden voitot karkaavat veroparatiiseihin.
Salkkari-pahis on
tosielämän hyvis
Kun Juho Lehto hyppää Espoon keskuksessa ulos jäähdyttelemään saunabussinsa lauteilta, joku tunnistaa hänet Salattujen elämien pahikseksi.
Televisiosta näyttelijänä ja juontajana tutuksi tullut ehdokas (eli Lehdokas, kuten tukiryhmä häntä kutsuu) ei tosielämässä ole mikään pahis.
– Koen olevani oikeudenmukainen ja haluan parantaa heikoimpien asemaa. Siksi olen ehdolla eduskuntaan ja nimenomaan Vasemmistoliiton listoilla.
Lehdon mukaan ihmiset ovat pettyneitä nykypolitiikkaan ja siksi huolissaan.
– Kova oikeistolainen leikkauspolitiikka ei toimi. Tarvitaan elvytystä, jotta Suomi saadaan taas käyntiin ja ihmisille töitä.
Elvytys ei kuitenkaan riitä.
– Tarvitaan myös inhimillisyyttä ja pehmeämpiä arvoja, jotta henkinenkin lama saadaan taitettua ja voimme taas luottaa tulevaisuuteen.
Lehto on työskennellyt vuodesta 1998 sekä luokan- että erityisluokanopettajana lukuunottamatta vuosia hoitovapaalla ja YLEn Opetusohjelmissa. Luottamustoimina hänellä on muun muassa koulun ja paikallisyhdistyksen johtokuntien, koulun johtoryhmän sekä kunnan hyvinvointitoimikunnan jäsenyydet.
Lehto kehuu kotikaupunkinsa Karkkilan tarjoavan sekä luonnon rauhaa että vireää kulttuurielämää. Myös kaupungin taidekoulut ja työväenopisto saavat häneltä kiitokset.
– Tasokasta taiteen perusopetusta ja oppimista läpi elämän – asioita, jotka pitävät meidät virkeinä ja elossa!