Rakennusalan tapaturmataajuus on laskenut tasaisesti, mutta alalla vallitsee edelleen jako hyvin ja huonosti työturvallisuutta hoitaviin yrityksiin.
Rakennusteollisuuden RT:n mukaan turvallisuuden tosissaan ottaneet yritykset yltävät jo lähes tapaturmattomaan toimintaan, mutta häntäpäässä turvallisuus ei ole juuri kohentunut.
RT:n jäsenyritysten tapaturmataajuus on tällä hetkellä noin 20, eli miljoonaa työtuntia kohden tapahtuu 20 vähintään päivän työkyvyttömyyteen johtavaa työtapaturmaa. Koko alan keskimääräinen tapaturmataajuus on kolminkertainen.
Kulttuuri muuttuu hitaasti
Alan maanantaina alkanut ”Viisaat kypärät yhteen” -turvallisuusviikko painottuu yritysjohdon ja johtavissa tehtävissä toimivien henkilöiden rooliin työtapaturmien ehkäisemisessä.
Työturvallisuusviikon järjestää RT yhdessä Rakennusliiton, muiden rakennusalan järjestöjen ja viranomaisten kanssa.
Teemaviikolla halutaan saada pääurakoitsijat ja aliurakoitsijat yhteiseen pöytään miettimään turvallisia toimintatapoja.
– Vaikka työturvallisuus on kaikkien työmaalla työskentelevien yhteinen asia, myös yrityksen johdon tulee mieltää tämä kaikilla tasoilla, RT:n toimitusjohtaja Tarmo Pipatti sanoo.
RT:n puheenjohtajan, YIT:n varatoimitusjohtajan Tero Kiviniemen mukaan alan turvallisuuskulttuuri muuttuu hitaasti.
– Arvot ovat kaiken käytöksen perusta ja ne pitää saada ensin kuntoon. Hyvä johtajuus ja oman esimerkin näyttäminen ovat nyt avainasemassa, jotta hyvä turvallisuus muodostuu tavaksi ja rutiiniksi rakennusalalla. Nyt ei vielä niin ole, Kiviniemi sanoo.
Montusta telineille
Työturvallisuusviikko alkoi monttumaanantailla Helsingin Kalasatamassa, missä keskusteltiin kaivanto-onnettomuuksista ja kaivantojen turvallisuuden varmistamisesta.
Tuotetiistaina puhuttiin Rakennustuoteteollisuuden seminaarissa asenteista ja terveysjohtamisesta. Keskiviikon Viisaat kypärät yhteen -seminaarissa etsitään uusia tapoja parantaa työturvallisuutta ja kuultiin työsuojeluviranomaisten keinoista vaikuttaa asiaan.
Torstaina vietetään telinetorstaita. Talonrakennusteollisuus ry:n asiamies Ahti Niskanen muistutti maanantaina blogissaan, että ulkopuolista työväkeä palkkaava omakotirakentajakin muuttuu hartiapankkirakentajasta työnantajaksi, joka vastaa työmaan turvallisuudesta.
– Tänä vuonna Telinetorstain aikana tehdään tarkastuksia suurempien työmaiden lisäksi myös pientalotyömaille, Niskanen kertoo.
Perjantaina yritykset järjestävät omia turvallisuustapahtumiaan työmailla ja tehtaissa.