Vasemmistoliitto on käsitellyt tärkeimpiä ohjelmiaan kolmen vuoden välein puoluekokouksissa. Puoluekokouksessa vuonna 2007 hyväksyttiin periaateohjelma aatteelliseksi perustaksi. 2010 käsiteltiin tavoiteohjelmaa lähivuosien konkreettisista esityksistä. 2013 hahmotimme vasemmistolaista tulevaisuuden punavihreää yhteiskuntaa.
Tavoiteohjelma on laaja ja konkreettinen. Siitä nostetut kärjet toimivat 2011 eduskuntavaaliohjelmana. Vaalien jälkeen olimme ainoa puolue, joka meni hallitusneuvotteluihin puoluekokouksen hyväksymillä tavoitteilla. Muilla puolueilla oli erillisiä hallitusohjelmatavoitelistoja, meillä ajettiin juuri niitä asioita, joille vaaleissa oli haettu tukea.
n
Puolueen tavoitteet on aika päivittää vuoden päästä puoluekokouksessa. On aika arvioida, missä saavutimme edistystä ja mikä on tärkeintä seuraavina vuosina. Kolmesta vaalien kärkiteemasta huonoiten onnistuimme palveluiden parantamisessa – vanhuspalvelulaki jäi vajaaksi ja kuntien ongelmat jatkuvat. Parhaiten onnistuimme perusturvan parantamisessa. Se nousi työttömillä 550 eurosta reiluun 700 euroon kuussa, puolison tulojen vaikutus poistettiin, asumistukea korotettiin ja tukiin tuotiin suojaosa. Jäimme kuitenkin tavoitellusta yhtenäistetystä 750 euron perusturvasta. Vaalikaudella pienennettiin tuloeroja myös pienituloisten veroja keventämällä verotuksen alarajaa nostamalla. Osinkojen ja suurten eläkkeiden, pääomatulojen, palkkojen, perintöjen sekä lahjojen veroja korotettiin.
Moni meidät aatteellisesti läheisimmäksi kokenut on äänestänyt vihreitä tai demareita.
Syksyllä järjestetään keskusteluja ympäri maata, jotta kaikki pääsevät ideoimaan uutta ohjelmaa. Keväällä ohjelmaa käsitellään osastoissa, piireissä ja puoluehallituksessa. Tavoiteohjelmassa puolueen kenttä päättää seuraavien vuosien linjasta, joten se on varmasti tälläkin kertaa syytä tehdä huolella ja kaikki politiikan osa-alueet kattavaksi. Silti pitää muistaa ohjelman rooli. Se ei ole periaateohjelma ja strategiset tai toiminnalliset asiat on syytä käsitellä aloitteilla.
n
Moni on etsinyt eduskuntavaalitappion syitä tavoitteista. Joillekin puolue on ollut liian vihreä tai liberaali. Toiset ovat päinvastaista mieltä. Itse oletan, että ongelmat ovat muualla. Kyselytutkimuksissa suomalaiset jakavat hyvin pitkälle meidän arvomme ja tavoitteemme.
Samalla kun käymme keskustelua tavoitteista, onkin hyvä keskustella myös toimintatavoista ja strategiasta. Tätä keskustelua on jo ilahduttavasti käyty, viimeisenä puoluehallituksen jäsen Heikki Patomäki peräti 36-sivuisella kirjoituksellaan. Patomäen analyysi globaalin uusliberalismin voittokulusta on helppo allekirjoittaa. Sen sijaan johtopäätöstä uuden puolueen perustamistarpeelle epäilen.
Patomäki ja moni muu viittaavat Espanjan Podemosiin tai Kreikan Syrizaan. Tunnen Syrizan ja sen edeltäjän läheisesti yli kymmenen vuoden ajalta. Osallistuin myös Podemosin perustavaan kokoukseen puoli vuotta sitten. Molempien menestys perustuu sellaiseen yhteiskunnalliseen romahdukseen, jota meillä ei ainakaan vielä ole. Patomäen ehdotus populistisemman politiikan omaksumisesta näiltä puolueilta on kuitenkin syytä harkita tarkkaan.
Podemos edustaa raikasta tapaa puhua ihmisille ymmärrettävästi, vailla historian painolastia. Toisaalta vasemmistolaisten arvojen edustaminen kutsumatta itseään vasemmistoksi tuntuu oudolta ja välillä epäuskottavaltakin. Syrizassa taas moni takertuu hyvinkin perinteisiin oppeihin, ja puolueessa arvostellaan esimerkiksi avoimesti ministereiden marxilaisuuden astetta. Yhteistä molemmille on, että heidän esiin nostamansa kärkitavoitteet ovat sellaisia, joita kansa haluaa kuulla.
n
Vasemmistoliitto on vältellyt populismia etenkin tämän kevään vaaleissa. Päätimme keskittyä puhumaan taloudesta, vaikka tiesimme, että kannatusta olisi helpompaa haalia suositummilla teemoillamme. Tiesimme, että tutkimusten mukaan ihmiset uskovat kokoomuksen hoitavan talouden parhaiten, vihreiden ympäristön ja meidän sosiaalipolitiikan – aivan välittämättä siitä, onko se totta. Jos vaalikeskustelut keskittyvät omana vahvuutena pidettyyn alaan, on yleensä odotettavissa myös ääniä.
Elvytyksen ottaminen kärkeen oli riski, joka onnistui siinä, että Suomessa käytiin kenties ensimmäistä kertaa kunnollista talouspoliittista keskustelua. Puolueen kannatuksen kannalta se kuitenkin kärkiteemana epäonnistui. Siksi on erikoista, että Patomäki yhä esittää, että puolue olisi pärjännyt paremmin, jos se olisi esittänyt vielä tuplasti isompaa elvytystä.
Vielä keväällä Patomäki esitti, että vaatimalla 3–4 miljardin elvytyksen sijaan 7 miljardin elvytystä nostettaisiin kannatus 12 prosenttiin. Tämä tuntui epäuskottavalta silloin ja nyt. Suurin osa ihmisistä ei hahmota valtiontalouden miljardimääriä, vaan muodostaa mielipiteensä median tekemän analyysin kautta. Meidän linjaamme, joka oli mielestäni täysin oikea, leimattiin median ja muiden puolueiden taholta epäuskottavaksi.
Patomäki epäilee vaalitappion syyksi myös osallistumisia hallituksiin ja ”uusliberalisaatioon”, koska kannatus on laskenut vuodesta 1995. Hänen mielestään suhtautuminen uusliberalismiin ja Natoon on jakanut puoluetta.
Itse en ole tavannut kohta 20 vuoden vasemmistotoimintani aikana puolueessa ainoatakaan Naton kannattajaa. Hallituksiin osallistumista kannattaneet eivät myöskään ole kannattaneet uusliberalismia, vaan nähneet sitä torjuttavan parhaiten hallituksesta käsin. Patomäki jättää huomioimatta, että kannatuksen lasku alkoi jo SKDL:n vuoden 1958 voiton jälkeen ja laskua on ollut enemmän oppositiossa kuin hallituksessa.
En usko, että itseisarvoinen pyrkiminen hallitukseen tai oppositioon kannattaa. Edes hyvä populismi ei kanna, jos sen lunastamiseen ei uskota. Moni meidät aatteellisesti läheisimmäksi kokenut on äänestänyt vihreitä tai demareita, tai jättänyt kokonaan äänestämättä, koska meitä ei ole koettu uskottavaksi parlamentaariseksi voimaksi.
n
Tutkimusten mukaan vasemmistoliittoa voisi nyt äänestää isompi joukko suomalaisia kuin koskaan ennen. Silti meitä äänestetään vähemmän kuin koskaan ennen. Potentiaalia on, kunhan onnistumme herättämään ihmisissä tahdon valita meidät ennen muita puolueita, tai kotiin jäämistä. Toiseksi paras vaihtoehto ei saa mitään vaaliuurnilla. Tarvitaan siis uskottavuutta ja erottautumista niissä asioissa, joiden perusteella ihmiset äänestävät.
Kukaan ei varmasti toivo, että oikeistohallitus ajaisi Suomen samaan tilaan kun aatetoverinsa Kreikassa ja Espanjassa. Uuden hallituksen ohjelma kuitenkin ottaa niiltä, joilla jo vähiten on ja uhkaa vielä lisätä työaikaa palkatta niille, joilla vielä on töitä. Koska olemme kysyntälamassa, johtavat molemmat toimet kasvavaan työttömyyteen, verotulojen laskuun ja siten jopa lisävelkaantumiseen.
Olemme jo nyt nähneet poikkeuksellisen isoja mielenosoituksia hallitusta vastaan, vaikka toimenpiteitä ei ole vielä alettu edes toteuttaa. Meidän onkin nyt tehtävä kaikki sen eteen, että voimme antaa ihmisille toivoa paremmasta.
Kirjoittaja on vasemmistoliiton poliittinen sihteeri, europarlamentaarikon avustaja ja Vantaan kaupunginvaltuutettu.
uutiskirje 
