James W. Hornen ohjaaman ja Buster Keatonin tähdittämän komedian Hyppyä, soutua ja rakkautta (College, 1927) alussa maestro saa stipendin koulunsa parhaana lukion päättävänä oppilaana. Kiitospuhe raivostuttaa luokkatoverit. Syynä se, että nuorukainen meuhkaa ilmoille tiukan vastakkainasettelun: kirjat kyllä, urheilu ei.
Siitä myös perusta tulevalle. Keaton lataa komiikkansa täyteen fyysisyyttä, jonka vaihtuvia näyttämöitä ovat opinahjon urheiluareenat. Gagit ovat aika pitkälle hillittyä tilannekomiikkaa, mutta lopussa juttu kiihtyy todella repäiseväksi. Viimeiset minuutit ovat yhtä vauhdikasta juhlaa.
Huipentuma liittyy koulun soutukisaan. Onneton tunari sijoitetaan häntäkin vielä pienemmän rehtorin määräyksestä veneen perämieheksi, ja myös soutustadionin ulkopuolella tapahtuu: liero urheilijasankari pitää Busterin tyttöä (Anne Cornwall) kisan ajan panttivankinaan.
Tältä pohjalta Keaton näyttää määrätietoisen machon puolensa (tässä hän eroaa selvästi Chaplinista) ja antaa palaa mai-niossa huipentumassa. Tuloksena on, että (anti)urheilukomedia kääntyy sankariteon myötä hilpeäksi romanttiseksi komediaksi. Samalla alun vastakkainasettelu henkisen ja fyysisen välillä on historiaa.
Hyppyä, soutua ja rakkautta
Yle Teema klo 18.00
uutiskirje 
