Entisaikaan moni nuori tutustui maailman merkkielokuviin elokuvakerhoissa. Teknologian kehittyessä kerhot ovat käyneet vähiin. Klassikkoelokuvien sekä ylipäänsä elokuvakulttuurin ja -historian tuntemus on heikentynyt.
Tätä puutetta paikkaamaan syntyi muutama vuosi sitten valtakunnallinen IhmeFilmi-hanke, joka pyrkii tuomaan laatuelokuvien katsomisen osaksi koulujen ja nuorisotilojen toimintaa. Ne voivat tilata IhmeFilmiltä lukuvuosittain vaihtuvia elokuvasarjoja, joille se hankkii esitysoikeudet, sekä oppimateriaaleja. Toimintaa rahoittaa Suomen kulttuurirahasto.
Sarjoja kuratoi Vantaan Tikkurilan lukion elokuvaopettaja Antti Pentikäinen, yksi IhmeFilmin kolmesta perustajajäsenestä.
Vielä kymmenen vuotta sitten jokaisessa opetusryhmässä ainakin muutama oli nähnyt Chaplinia tai muutakin mykkäelokuvaa, nykyään ei.
– Ajatus on samanlainen kuin elokuvakerholiikkeessä: katsotaan yhdessä elokuvia ja puhutaan niistä. Haluamme törmäyttää nuoret klassikkoelokuvien kanssa, joita nykyään harva muuten näkee, Pentikäinen luonnehtii.
Klassikkojen tuntemus on Pentikäisen mukaan rapistunut nopeasti.
– Vielä kymmenen vuotta sitten jokaisessa opetusryhmässä ainakin muutama oli nähnyt Chaplinia tai muutakin mykkäelokuvaa, nykyään ei.
IhmeFilmin sarjoja esitetään tällä hetkellä noin 30 koulussa ja nuorisotilassa eri puolilla Suomea. Kymmenen elokuvan sarjassa on joka vuosi jokin väljä teema.
– Joskus on ollut kotimainen elokuva, kerran oli 1960–70-lukujen vaihtoehtoinen Hollywood. Ensi lukuvuoden teemana on ”unelmia ja painajaisia”. Siihen ovat varmistuneet tähän mennessä elokuvat Blade Runner, Polkupyörävaras, Laulavat sadepisarat, Citizen Kane, Kauas pilvet karkaavat ja Kultakuume, Pentikäinen valaisee.
Ideointi kantoi pitkälle
Tikkurilan lukio on elokuvakasvatuksen edelläkävijä. Siellä voi opiskella kaikkiaan 11 kurssia elokuvaa: eurooppalaisen elokuvan historiaa, käsikirjoittamista, leikkaamista, tekniikkaa, animaatiota, tieteiselokuvaa…
Pentikäinen ideoi elokuvaopetusta jo 1990-luvulla Simonkylän lukiossa, jossa hän työskenteli erityisopettajana.
– Rupesimme kuvataideopettajan kanssa miettimään, miksei Suomen kouluissa ole elokuvakursseja. Kysyimme rehtorilta, voisimmeko pitää sellaisen, ja hän vastasi myöntävästi. Oppilaat pitivät kursseista, ja seuraavaksi saimme suunnitella jatkokursseja.
2000-luvun alussa Simonkylän lukio ja Tikkurilan lukio yhdistettiin Suomen suurimmaksi päivälukioksi. Sen painopistealueiksi tulivat viestintä ja – Simonkylän elokuvakurssien ansiosta – elokuva. Pentikäinen pyydettiin uuteen kouluun elokuvaopettajaksi ja ideoimaan kymmenen elokuvakurssia.
Yhdenneksitoista tuli myöhemmin klassikkoihin keskittyvä IhmeFilmi-kurssi. Elokuvateatterisalia muistuttavassa koulun auditoriossa katsotaan kerran viikossa isolta valkokankaalta yksi kulloisenkin IhmeFilmi-sarjan elokuvista.
Ei vain helposti sulavaa
Vapaaehtoisista elokuvakursseista on tullut suosittuja. Koulun 1 150:stä opiskelijasta reilusti yli puolet valitsee ainakin yhden kurssin elokuvaa, Pentikäinen kertoo.
– Elokuvia toisaalta rakastetaan, toisaalta ihmetellään avoimesti, miten tuollaista voi olla olemassa. Ensimmäiset kolme elokuvaa voivat olla sokki, mutta sen jälkeen mustavalkoisuutta ja vanhanaikaisuutta aletaan jopa odottaa, Pentikäinen kuvaa suhtautumista klassikkoelokuviin.
Carol Reedin Kolmannesta miehestä eräs opiskelija antoi palautteen, että se oli ensimmäinen hänen kokonaan näkemänsä mustavalkoinen elokuva, ja ”ihan hyvä”. Palaute lämmitti Pentikäistä, koska kyseessä on yksi hänen lempielokuvistaan.
Pentikäinen vaikuttaa muutenkin nauttivan työstään.
– On etuoikeus voida esitellä tällaista maailmaa nuorille. Viihde- ja valtavirtaelokuvan pikaruokamainen maailma on ennestään tuttu. Täällä vähän herätellään siihen, että on muunkinlaista elokuvaa, ja sytytetään elokuvasivistyksen kipinää. Silloin maailma näyttää laajemmalta ja syvemmältä kuin kaikkein helpoimmin sulavan materiaalin kautta.
Pentikäinen opettaa elokuvaa elokuvan itsensä vuoksi, mutta elävää kuvaa hyödynnetään koulussa metodina myös muissa oppiaineissa, äidinkielen kirjaesitelmistä psykologian haastatteluihin ja kielten harjoituksiin. Abivideoista on tullut jo perinne, tämänvuotinen on kerännyt YouTubessa yli 10 000 katsojaa.
Taksikuski ei unohdu
Tämän kevään ylioppilas Valtteri Lepistö on ikäisekseen harvinainen elokuvafriikki. Hän on käynyt Tikkurilan lukion kaikki 11 elokuvakurssia ja lisäksi viisi viestinnän kurssia. Lepistö sai elokuvakärpäsen pureman jo ennen lukioon menoa. Avainkokemus oli Martin Scorsesen Taksikuski.
– Se oli täydellisen elokuvallinen. Vaikutuksen tekivät tunnelma, New Yorkin valot ja Robert De Niron näyttelijäsuoritus. Itselläni oli silloin vähän samanlainen tunnelma ja elämäntilanne kuin elokuvan päähenkilöllä. Ajattelin, että jos elokuva pystyy vaikuttamaan noin voimakkaasti, siinä täytyy olla jotain maagista.
Lukion elokuvakurssit ovat auttaneet Lepistöä laajentamaan elokuvatuntemustaan.
– En ole koskaan arastellut mitään erilaista ja uutta. Kun innostuin elokuvista, halusin oppia niistä kaiken ja nähdä kaikki mahdolliset elokuvat.
Erityisen mieluisana Lepistö mainitsee kurssin, jossa hypättiin junaan ja mentiin Sodankylän elokuvajuhlille katsomaan elokuvia ja kuuntelemaan alan vieraita. Seuraavana kesänä hän lähti Sodankylään omin päin, ja kesäkuussa reissu on jälleen edessä.
– Siellä on oma tunnelmansa, jossa kaikki ovat mukana. Aurinko ei koskaan laske. Ei ole markkinointia tai muuta häiritsevää, voi keskittyä pelkästään elokuviin.
Tärkeintä on kokemus
Tikkurilan lukiosta moni on päätynyt elokuva- tai tv-alalle. Lepistökin suunnittelee elokuvauraa.
– Olen hakenut Aalto-yliopistoon opiskelemaan käsikirjoitusta. Haluaisin kirjoittaa kirjoja ja kritiikkejä elokuvista ja ohjata elokuvia.
Lepistön mielestä koulujen elokuvaopetuksessa kannattaisi painottaa kokemuksellisuutta. Aina saattaa olla joitakin, jotka katsomiskokemus hurmaa.
– Jotkut rupeavat etsimään sitä kokemusta yhä enemmän, toiset taas ryhtyvät perehtymään ja miettimään, mitä elokuva oikeastaan on. Siitä syntyy elokuvan tulevaisuus.
Oppimateriaaleja ja koululaisnäytäntöjä
Elokuvakasvatuksen edistämiseen on herätty Suomessa viime aikoina monin tavoin.
Valtakunnallinen elokuvakasvatusyhdistys Koulukino on jo pitkään tukenut koulujen elokuvakasvatustyötä. Se tuottaa oppimateriaaleja ja järjestää koululaisnäytäntöjä elokuvateattereihin.
IhmeFilmi keskittyy klassikkoelokuviin. Yhdistyksen tuottamia elokuvasarjoja voi tilata esitettäväksi kouluissa, nuorisotaloissa, kerhoissa ja elokuvateattereissa. Katselutilan on oltava elokuvateatterimainen.
Erityisiä elokuvakursseja on alettu järjestää Tikkurilan lukion lisäksi esimerkiksi Helsingin kuvataidelukiossa ja elokuvajuhlistaan tunnetun Sodankylän kouluissa.
Elokuvakasvatuksesta kiinnostuneet ovat myös viime aikoina verkostoituneet ja ryhtyneet järjestämään aihetta käsitteleviä tapaamisia ja tilaisuuksia.
Kirjallisuuttakin aihepiiristä on ilmestynyt, muun muassa Marjo Kovasen ja työryhmän Elokuvakasvatuksen opas (Minerva 2013) sekä ranskalaisen elokuvavaikuttajan Alan Bergalan Kokemuksia elokuvakasvatuksesta (Nuorisotutkimusverkosto / Nuorisotutkimusseura 2013).
uutiskirje 
