Pintaa syvemmältä
Otsikko viittaa tietenkin Kreikan tilanteeseen. Se olisi voinut kärjekkäämpikin. Maan ulkopuolella monet ovat seuranneet neuvotteluja Kreikan ulkomaanvelan hoidosta juuri ulkopuolisina, sivullisina. Jos on ottanut velkaa, pitää sen aikanaan maksaa takaisin, monet ovat ajatelleet. Nyt kuitenkin neuvottelujen viimeisten vaiheiden kulusta on selvinnyt niin paljon, että Euroopan vasemmistolaiset voimat ovat järkyttyneinä protestoineet Kreikan teurastamista ja EU:n äärioikeistolaista politiikkaa vastaan.
”Äärioikeistolainen” on vahva sana, mutta Kreikan tapauksessa on vaikea välttää sitä. Saksa ei hyväksy maanosan ainoaa selkeästi vasemmistolaista hallitusta, vaan pyrkii tekemään, ei ainoastaan sen, vaan koko Kreikan kansan elämän mahdottomaksi. Ja Saksa on pitkälle päässyt määräämään EU:n ja sen euroryhmän linjauksia Kreikan suhteen.
Euro-ryhmän muodostavat euromaiden valtiovarainministerit ja Suomea siinä siis edustaa Alexander Stubb. Suomi ei juurikaan ole pyrkinyt pehmentämään Saksan kovaa linjaa ja kansainvälisissä kommenteissa Suomi mainitaan usein saksalaisten ensimmäisenä perässähiihtäjänä (kunnia tästä kuulunee Timo Soinille).
Saksa ei hyväksy maanosan ainoaa selkeästi vasemmistolaista hallitusta.
Saksan valtiovarainministerin Wolfgang Schäublen pyrkimyksenä on tosin ollut Kreikan erottaminen euroalueesta. Tässä hän ei onnistunut, sen sijaan hän on kollegojensa avustamana onnistunut tekemään Kreikasta siirtomaan, jonka asioista pitkälle päätetään Berliinissä. Euroryhmässä Kreikkaa on edustanut Gianis Varoufakis, terävä taloustieteilijä, joka on toiminut professorina eri yliopistoissa muun muassa Englannissa. Hän on ilmeisesti pystynyt perustelemaan Kreikan linjauksia liiankin hyvin. Hänen erottamistaan kun vaadittiin edellytyksenä neuvottelujen jatkamiselle.
Neuvottelut aloitettiin jo vuonna 2010 Kreikan ja Troikan välillä. Troikkaan kuuluvat euroryhmän ohella Euroopan keskuspankki, EKP ja Kansainvälinen valuuttarahasto, IMF. Sen viralliseksi nimeksi on nyt vaihtunut Instituutiot – ehkä Troikka ei kuulostanut tarpeeksi arvokkaalta.
Kreikan ei olisi pitänyt päästä mukaan euroalueeseen, mutta arvovaltainen Goldman Sachs -pankki auttoi maata väärentämään rahatilastojaan. Varsinkin saksalaiset ja ranskalaiset pankit antoivat auliisti lainoja, koska saivat riskikorkoa. Riski kuitenkin toteutui: lainoja ei kuoletettu. EU tuli pankkien apuun ja siirsi lainat EKP:lle. Troikka osallistui neuvotteluihin Kreikan kanssa talouden kurinpito-ohjelmista. Niitä seurattiinkin ja valtion menoja vähennettiin enemmän kuin missään muussa Euroopan maassa. Palkkoja laskettiin, eläkkeitä supistettiin ja sosiaaliavustuksia vähennettiin eniten Euroopassa, ja kansantulo pieneni neljänneksellä. Varsinkin nuorten työttömyys nousi pilviin.
Kreikan oikeistolaisten ja keskustalaisten hallitusten kanssa Troikka tuli kuitenkin toimeen, vaikka olisi toivonut parempia tuloksia. Mutta kun vasemmistopuolue Syriza tämän vuoden tammikuussa tuli valtaan, muuttui ääni kellossa. Syrizan ja erään oikeistolaisen puolueen muodostama hallitus halusi muuttaa menosupistusohjelmia säästäen kaikkein köyhimpiä. Sen ohella hallitus toivoi velkamäärän pienentämistä, koska koko velan maksu olisi mahdotonta.
Mutta Troikka ei perääntynyt ja Saksa ryhtyi tekemään Syrizan toimintaa mahdottomaksi. Kyse ei ole niinkään taloudesta kuin vallasta. Kuten Varoufakis on sanonut, jo fiksu 8-vuotias ymmärtää, ettei Troikan vaatimilla kuristusohjelmilla saada mitään kansantaloutta sellaiseen kuntoon, että voitaisiin maksaa huomattavia velanlyhennyksiä.
IMF onkin myöntänyt, että velanhoito-ohjelma pitää neuvotella uudestaan, mutta euroryhmä ja EKP eivät ole suostuneet tähän. Kreikan muistutus siitä, että Länsi-Saksan jälleenrakennus pääsi vauhtiin 1950-luvulla sen jälkeen, kuin vanhoista veloista päätettiin luopua, ei herättänyt Saksassa mitään vastakaikua.
Viime viikonvaihteen loppurutistus Brysselin neuvotteluissa oli kova. 15 tunnin puristus jätti jälkensä. EU:n virkailija vertasi jälkeenpäin pääministeri Alexis Tsiprasin käsittelyä ”waterboardingiin” eli amerikkalaiseen kidutusmenetelmään. Siinä uhri sidotaan levylle, joka upotetaan vedellä täytettyyn ammeeseen, jolloin hän tuntee hukkuvansa.
Kreikan kannalta neuvottelutulos ei tarjonnut juuri mitään myönteistä, vaan lähinnä vahvisti käsitystä maan joutumisesta EU:n tai Saksan siirtomaaksi. Troikan virkamiehiä sijoitetaan Ateenaan, jossa he hyväksyvät tai hylkäävät kaikki hallituksen esitykset ennen kuin ne menevät parlamenttiin. Samoin he käyvät läpi kaikki Syrizan aikana hyväksytyt lait ja voivat mitätöidä niitä. Valtion omistuksista kootaan Troikan hallitsemaan rahastoon varallisuutta 50 miljardin arvosta ja myydään sitten halukkaille. Rahasto piti sijoittaa veronkiertoparatiisiin Luxemburgiin, mutta tästä sentään luovuttiin.
Tämän ohella ”sovittiin” arvonlisäveron isosta korotuksesta. Tämä kuuluu oikeistohallitusten toivelistoille, koska köyhät saavat maksaa saman verran kuin rikkaat.
Saman logiikan mukaan peruttiin humanitaarisen kriisin lieventämiseksi hyväksytty lainsäädäntö. TES-neuvotteluja, työtaisteluja ja joukkoirtisanomisia koskeva lainsäädäntö pitää ”modernisoida” Troikan hyväksymään muotoon. Hallintouudistus, joka epäpolitisoi Kreikan julkisen hallinnon on vietävä läpi hyvin nopealla aikataululla. Nämä ovat vain osa vaatimuksista.
Kommenteissa vaatimuksia on verrattu sodassa hävinneeltä vaadittavaan antautumiseen. Eräät EU-maat, kuten Ranska ja Italia ovat yrittäneet vastata Saksan kostonhimoon, mutta vaatimattomin tuloksin. Arvellaankin, että Saksa haluaa jyrkällä linjallaan varoittaa myös muita euromaita poikkeamasta kaidalta tieltä.
Nämä tapahtumat asettavat kiperiä kysymyksiä paitsi Kreikan myös EU:n tulevasta kehityksestä.