Tyylikkäitä herkkiä elokuvia tavallisista ihmisistä tekevä brittiohjaaja Mike Leigh, 72, sanoo, ettei hän omasta mielestään tee elokuvia ongelmaperheistä, kuten usein väitetään.
– Se on vähän liian yksinkertainen luonnehdinta. En itse käyttäisi tuollaista termiä. Elokuvani kertovat hyvin monista asioista ja monenlaisista ihmisistä.
Leigh’n mukaan luokkanäkökulma kertoo paremmin hänen lähestymistavastaan.
Sionistisessa nuorisoliikkeessä Leigh oppi sosialisminsa.
Keskiluokkaisessa perheessä Pohjois-Englannissa lapsuutensa elänyt Leigh sanoo, että hänelle kehittyi jo varhain herkkyys nähdä, mitä eri yhteiskuntaluokkien elämä oli. Teollisuuskaupunki Salfordissa aivan Manchesterin kupeessa kasvanut työläisten lääkärin poika Leigh näki koulussa ja asuinympäristössään kaikista yhteiskuntaluokista peräisin olevia ihmisiä.
– Sanoisin, että minulla on luonnollinen kyky nähdä yhteiskunnan kompleksisuus.
Kykyään Leigh luonnehtii tasa-arvoiseksi. Se on taitoa nähdä tavallinen elämä kaikkien naamioiden ja roolipelien lävitse.
– Ensin pitää olla vaisto nähdä, miten ihmiset ovat tavallisia ja missä erityisiä ja miten he selviävät elämässänsä eteenpäin. Ja lopulta näkee, että kaikki ovat haavoittuvaisia heikkouksissaan.
Leigh’n tunnetuimpia eri yhteiskunta- ja tapakulttuureista tulevien ihmisten törmäyspintoja kuvaavia filmejä on Cannesissa palkittu Salaisuuksia ja valheita (1996). Monet muutkin hänen ohjaamansa ja käsikirjoittamansa elokuvat ovat palkittuja.
Suku Valko-Venäjältä
Leigh on kolmannen polven maahanmuuttaja. Hänen isoisänsä ja -äitinsä muuttivat Valko-Venäjältä Englantiin 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa. Isoisä muutti Lieberman-nimen Leigh’ksi. Leigh kertoi Sodankylän elokuvajuhlilla suurelle yleisölle olevansa juutalaista sukua, jonka menneisyys löytyy nykyisen Venäjän, Latvian ja Valko-Venäjän alueelta.
– Silloin kaikki juutalaiset tahtoivat länteen. Myöhemmin mekin olisimme varmaan joutuneet kaasukammioon.
Leigh sanoo, ettei juutalainen uskonto ollut hänelle nuoruudessa mitenkään tärkeä. Hän kuitenkin sanoo, että se on eri juttu kuin juutalainen identiteetti.
– Teini-iässä olin hyvin aktiivinen sosialistisessa sionistisessa nuorisoliikkeessä. Se on aika tärkeä osa nuoruuttani. Siinä opin sosialismini. Siellä opin työskentelemään muiden ihmisten kanssa.
Leigh onkin siitä kuuluisa ohjaaja, että hän tekee elokuvia ankaran käskyttämisen sijaan yhteistyössä näyttelijöiden ja muiden ammattiryhmien kanssa.
Sosialistiset sionistit tähtäsivät kibbutsielämään Israelissa, mutta Leigh valitsi lopulta toisin, englantilaiset elokuva- ja taidekoulut.
– Nyt olen kuin kuka tahansa liberaali juutalaistaustainen, joka on hyvin kriittinen nykyistä Israelin valtiota kohtaan.
Leigh sanoo, että maahanmuuttajataustainen suku varmaan auttoi häntä näkemään herkästi eri kansankerroksien läpi, mitä englantilaisuus oli. Taustansa vuoksi hänen sukunsa yritti koko ajan olla kunnollinen, siisti ja pätevä englantilainen – kuten kaikki englantilaiset sodan jälkeen.
– Siksi kai me nuoret sitten kapinoimme ja annoimme tukkamme kasvaa.
The Beatles ei Lontooseen 17-vuotiaana muuttanutta Leigh’tä innostanut. Jazz oli pikemminkin hänen juttunsa.
– Olin enemmänkin sellainen avantgarde-tyyppi.
Harjoituksen mestari
– Hevonpaskaa, sanoo korrektisti käyttäytyvä ja puhuva Leigh kommentoidessaan väitettä, että parhaat elokuvakohtaukset syntyvät improvisoiden.
Leigh itse on varsinainen ennakkovalmistelujen ja harjoitusten mestari. Kaikkia elokuviaan hän valmistelee ja harjoituttaa näyttelijöitään vähintään puoli vuotta.
Eteneminen on kuitenkin vaiheittaista. Näyttelijöiden kanssa hän ensin tutustuu jokaisen kanssa erikseen heidän roolihahmoonsa.
– Monissa filmeissä, kuten Alastomat [1993], monet roolihenkilöt tapaavat toisensa ensi kertaa kunnolla vasta kuvausharjoituksissa, kun he näyttelevät roolihenkilöitään.
Leigh sanoo, että varsinaisen etukäteisen yhdessäolon puute onkin koko homman juju. Siitä seuraa kohtauksien tuoreus. Roolihenkilöt kohtaavat uteliaina lopulta vain toiset roolihenkilöt, eivät näyttelijöitä ihmisinä.
Useissa elokuvissaan Leigh on mennyt niin pitkälle, etteivät roolihenkilöt tiedä toisten rooleista ja niiden taustoista juuri mitään ennen kuin vasta kuvauksissa. Siitä seuraa Leigh’n mukaan hyviä luonnollisia ja kokonaisvaltaisia reaktioita.
Viimeisintä palkittua menestyselokuvaansa Mr. Turneria (2014) taidemaalari J. M. W. Turnerista (1775–1851) Leigh valmisteli kymmenisen vuotta. Pääosaa esittävä Leigh’n luottonäyttelijä Timothy Spall opetteli esimerkiksi maalaamisen tekniikkaa pari vuotta.
Täydellisen roolityön tehnyt puhelias Spall joutui pitkään opettelemaan myös Turnerille tyypillistä jurottamista ja puheen sijaan lyhytsanaista murahtelua.
Leigh jaksaa vieläkin intoilla taidemaalari Turnerista:
– Turner on hyvin tärkeä maalari minulle. Olen häntä ihaillut tosi pitkään. Hän on hyvin elokuvallinen valon maalari. Ihailen, miten hän näkee meren, maiseman ja Lontoon.
Elokuvan värimäärittelyä varten sävyt haettiin Turnerin käyttämästä paletista Lontoon Tate-museosta.
uutiskirje 
