THE ASSASSIN (Nie yin niang, Taiwan-Kiina-Hong Kong-Ranska, 2015). Ohjaus: Hsiao-Hsien Hou. Käsikirjoitus: Hou, Cheng Ah, T’ien-wen Chu, Hai-Meng Hsieh. Perustuu Xing Pein novelliin. Kuvaus: Ping Bin Lee. Musiikki: Giong Lim. Pääosissa: Qi Shu, Chen Chang, Satoshi Tsumabuki.
Meillä melko tuntematon taiwanilainen veteraaniohjaaja Hsiao-Hsien Hou (s. 1947) palkittiin keväällä Cannesin elokuvajuhlilla parhaasta ohjauksesta.
Hän on pystinsä ansainnut. Houn ohjaajan puumerkki on vähäeleinen – oikeastaan niin huomaamaton, ettei sitä voi olla huomaamatta. Harvoin näkee näin suvereenin tyylitietoista elokuvaa. Tarina virtaa kuin tarkoin punnittu musiikki.
The Assassin (Salamurhaaja) on historiallinen toimintadraama. Ollaan 800-luvulla, kysymys on valtataisteluista hallitsevan hovin lähituntumassa.
Päähenkilö on nuori nainen. Hänestä on kouluttanut taitavan salamurhaajan alan mestari, ”siviilissä” nunna. Nyt oppilas saa tehtävän, joka pistää koetukselle myös ja ennen kaikkea hänen syvimmät henkilökohtaiset tunteensa.
Näyttämöllä muhivat väkivaltaiset jännitteet. Pelin henkeä voi luonnehtia näin: kiinalainen valtatarusto kohtaa Shakespearen. Mutta toisin kuin länsimaisen draaman mestarin töissä, taiwanilaisfilmissä ei vietetä dialogikarnevaaleja.
Tällä näyttämöllä puhumattomuus iskee kuin ukkosen jyrähtely. Kokonaisuutta sävyttää mainiosti vahvasti perkussiomausteinen musiikkiraita ja ylipäänsä komea ääniraita, joka niinikään palkittiin Cannesin festivaaleilla.
The Assassin on kaikessa yksinkertaisuudessaan mitä filosofisin elokuva: kysymys on pitkän ja kunniakkaan kulttuuriperinteen synnyttämästä teoksesta. Siinä on syvällisyyttä, hienostuneisuutta ja kurinalaisuutta, sanalla sanoen Tyyliä.
Länsimaalaisesta näkökulmasta termi minimalistisuus on paikallaan, sillä leffan lävistää kokonaisvaltaisen linjakas pelkistyneisyys. Kerronnan pilareina ovat geometrinen sulavuus, runollisuus ja lähes meditatiivinen pysähtyneisyys. Jälki on pehmeää kuin taijin käytännössä.
Houn ohjaus painottuu pitkiin otoksiin ja poikkeuksellisen hitaaseen liikkuvaan kameraan. Sitä edellyttää jo päähenkilön toimenkuva kohdettaan lähelle hiipivänä ja vaanimisen taidon hallitsevana kuoleman lähettinä.
The Assassin havainnollistaa koko kerrontansa voimalla, miten hyvin pieni voi olla äärimmäisen suurta.
”Syvähenkinen” asenne heijastuu väistämättä toimintakohtauksiin. Voi olla, että sellaisten tunnettujen wuxia-filmien kuin Hiipivä tiikeri, piilotettu lohikäärme (2000), Hero (2002) tai Lentävien tikarien talo (2004) ystävät voivat pettyä, mutta ei välttämättä.
Niihin verrattuna The Assassin jännittää pelkistyneen intensiteettinsä tiukalle eli kääntää ulkoisen (toiminnan) sisäänpäin. Paikka paikoin kohtauksiin kehittyy nautittavan suggestiivinen tunnelataus. Tuolloin tapahtumat viedään omanlaiselleen draamalliselle kielekkeelle. Toimintakohtaukset ovat lyhyitä ja sellaisina vaikuttavia. Mukana on useita mieleenjääviä rituaalinomaisia kohtaamisia.
Dramaturgiseen johdonmukaisuuteen kuuluu, ettei mukana ole juurikaan hidastuksia. The Assassinin näyttävyys on värien, lavasteiden ja puvustuksen osalta hiottua, visuaalisena kokemuksena muinaiskiinalaisen epookin juhlaa.
uutiskirje 
