Vuosituhannen vaihteessa suuri osa suomalaisista jakoi huolen hyvinvointivaltion tulevaisuudesta globalisoituvassa taloudessa. Työpaikkoja siirtyi halvemman tuotannon maihin, laman arvet olivat yhä kipeitä, eikä nousukausi tuonut hyvinvointia kaikille. Tällaisissa oloissa kehittyivät maahanmuuttovastainen populistinen liike ja identiteetti sekä perussuomalaisten nousu.
Tutkija Niko Pyrhönen tarkastelee Helsingin yliopistossa vast’ ikään tarkastetussa väitöskirjassaan ”maahanmuuttokriittisen” populismin vakiintumista elinvoimaiseksi kollektiiviseksi identiteetiksi. Pyrhönen analysoi kriittiseen nationalismin tutkimukseen pohjautuvassa sosiologian alan väitöksessään julkisessa keskustelussa käytettyjä puheenvuoroja.
Pyrhösen mukaan 2000-luvun mittaan luodun identiteetin voima on siinä, miten laajalti se yhdistää muuten erilaisia ihmisiä.
”Yllättävän erilaiset äänestäjäjoukot saatiin huomioitua samalla uusliberalistisella puheella.”
– Nämä ihmiset tuntevat, että heitä ei kuunnella, että valta on muilla, eliittien tai kaikkialle soluttautuneiden punavihreiden hallussa ja että heitä syrjitään joka paikassa, varsinkin mediassa, Pyrhönen kuvailee.
Taustalla uusliberalistiset oletukset
Liike puhutteli Pyrhösen mukaan alkujaan erityisesti globalisaation nettohäviäjiä, kuten prekariaattia. Taustalla oli usein kokemus siitä, että kilpailu vähistä työpaikoista kiristyy, työehdot heikkenevät ja tulonsiirrot ovat uhattuina, kun maahanmuuttajatkin tulevat jakamaan samoja resursseja.
– Näistä ihmisistä 2000-luvun alussa muodostui perussuomalaisten kannattajakunta.
Sittemmin liike alkoi kuitenkin vedota entistä enemmän myös paremmin toimeentuleviin suomalaisiin.
– Alettiin puhua siitä, että maahanmuuttopolitiikkaa kiristämällä voidaan vähentää verorasitetta, ja näin houkuteltiin keskiluokkaista äänestäjäkuntaa, Pyrhönen kertoo.
Pyrhönen näkee maahanmuuttovastaisuudella yhteyden uusliberalistisen talousajattelun vakiintumiseen. Vaikka suuntaukset ovat monilta osin vastakkaisia, molemmissa korostetaan julkisen sektorin resurssien niukkuutta.
– Kaikki lähti liikkeelle paljolti rahapuheesta. Yllättävän erilaiset äänestäjäjoukot saatiin huomioitua samalla uusliberalistisella puheella.
Uhkakuvat vetosivat kansaan
Miten mielikuva siitä, että juuri maahanmuutto olisi keskeinen uhka hyvinvointivaltiolle, saattoi lyödä läpi niin vahvasti? Pyrhönen selittää tätä sillä, että maahanmuutosta puhuttiin paljon valtavirtapolitiikassa 2000-luvun alussa, jo ennen perussuomalaisten nousua.
– Sitä ei esimerkiksi vasemmalla laidalla tai vihreissä nähty uhkana, mutta konsensus vallitsi siitä, että maahanmuutto on nyt otettava fiksusti haltuun. Sille pohjalle oli ehkä helppo rakentaa myös uhkakuvia.
Uhkakuvat eivät perustuneet vallitsevaan tilanteeseen, vaan visiot sijoittuivat tulevaisuuteen.
– Koko ajan on puhuttu siitä, että tilanne ei juuri nyt ole paha, mutta millaista mahtaa tulevaisuudessa tulla.
Tällaista pelkoa on ollut helppo pitää yllä, vaikka maahanmuutto on toistaiseksi ollut melko marginaalinen ilmiö.
– Nykyinen pakolaiskriisi taas on luonteeltaan sellainen, että perussuomalaiset tai mikään muukaan puolue ei hallituksesta käsinkään voi tehdä asialle juuri mitään, Pyrhönen huomauttaa.
Huolet maahanmuuton vaikutuksista ovat yhdistyneet idealisoidun yhtenäiskulttuurin ja vahvan hyvinvointivaltion kaipuuseen.
Tyypillistä on myös se, että pelot kohdistuvat nimenomaan Afrikan ja Lähi-idän suunnasta tuleviin. Huoli esimerkiksi Virosta tulevista vierastyöläisistä 2000-luvun alussa oli Pyrhösen mukaan vain yksi rikka rokassa ja vaikutti lähinnä prekaarimman äänestäjäjoukon keskuudessa.
Suomessa oli 2000-luvun alussa myös näkyvää punavihreästi suuntautunutta globalisaatiokriittistä kansalaisliikehdintää. Sillä ei Pyrhösen mukaan kuitenkaan ollut tarjota sellaisia helppoja ratkaisuja, joilla olisi vedottu kansan syviin riveihin perussuomalaisten tavoin.
Ei linjauksia hyvinvointivaltiosta
Vaikka huoli hyvinvointivaltion tulevaisuudesta on saanut monet pelkäämään maahanmuuttoa ja tukeutumaan perussuomalaisiin, puolue ei kuitenkaan ole esittänyt juurikaan hyvinvointivaltiota koskevia linjauksia. Pyrhösen mukaan hyvinvointivaltio onkin perussuomalaisille vain symbolinen resurssi.
– Siihen on viitattu hyvin yleisellä tasolla, mutta politiikkaohjelmissa ei ole tullut paljoa siihen liittyviä avauksia.
Sama pätee perussuomalaisten politiikkaan ylipäänsä.
– He tekevät identiteettipolitiikkaa, asenteiden ja arvojen politisointia. Politiikan kovaa ydintä, politiikkaohjelmien tekemistä ja niiden tulosten ja vaikutusten arviointia, perussuomalaisilla ei juuri ole nähtävissä, Pyrhönen ruotii.
– Ainakaan julkiseen keskusteluun sellaista ei paljon syötetä, vaan luotetaan tunteellistaviin tarinoihin, asenteiden pohjalta tapahtuvaan kannattajien hankkimiseen, hän täsmentää.
Sama toimii muuallakin maailmassa: Pyrhösen yhdysvaltalainen vastaväittäjä kertoi Helsingissä esitelmöidessään vastaavia kokemuksia republikaanien, erityisesti Donald Trumpin maahanmuuttopolitiikasta. Sielläkään ei pohdita varsinaisia politiikkatoimia ja niiden vaikutuksia, vaan vedotaan äänestäjien tunteisiin ja asenteisiin.
Populistien sanotaan esittävän helppoja ratkaisuja, mutta Pyrhösen mukaan voidaan paremminkin puhua helppojen ratkaisujen illuusiosta.
– Esimerkiksi rajojen sulkeminen ei ratkaisisi lainkaan niitä ongelmia, joihin sillä yritetään tarttua.
Leimaaminen ei auta
Yhtenä populismin nousun taustatekijänä Pyrhönen näkee vasemmistopuolueiden heikkouden. Perussuomalaisten äänestäjiksi on hakeutunut sitä duunarien ydinjoukkoa, jonka asiaa vasemmisto on perinteisesti ajanut.
– On ollut huomattavan paljon liikkuvia, epävarmoja äänestäjiä, jotka eivät ole voineet mielestään luottaa siihen, että vasemmisto pystyy tarjoamaan ja toteuttamaan heitä hyödyttäviä ratkaisuja. He ovat alkaneet etsiä vastauksia muualta.
Vasemmistoa Pyrhönen neuvoo ampumaan maahanmuuttovastaisia puheita alas asiapohjalta. Rasistiksi tai fasistiksi leimaamisen, vaikka se olisi aiheellistakin, populistit onnistuvat usein kääntämään voitokseen uhriutumalla.
– Vaihtoehto olisi keskittyä puhumaan enemmän siitä, mitä perussuomalaisten linjauksilla yritetään saada aikaan, miksi se ei toimi ja mitä pitäisi tehdä sen sijasta.
Hallitusvalta syö luottamusta
Tällä hetkellä perussuomalaisten tilanne on aivan erilainen kuin Pyrhösen aloittaessa väitöstutkimustaan vuonna 2010. Hallituspolitiikka monien aiempien puheiden perumisineen on syönyt luottamusta puolueeseen ja kannatus on mielipidemittauksissa romahtanut.
– Ei se hirveän yllättävää ole, että käytännön ratkaisuissa nähdään, onko keisarilla vaatteita vai ei, Pyrhönen kommentoi.
Kannatuksen laskuun vaikuttaa Pyrhösen mukaan sekä pakolaistilanne että oikeistohenkiset budjettileikkaukset.
– Nyt perussuomalaisilla olisi tarve kehittää joko uudenlaisia tarinoita tai näyttää, miten heidän tähänastiset tarinansa pystytään paljastamaan toimiviksi ja toteutettaviksi politiikkaohjelmiksi. Muuten ei voi ennustaa perussuomalaisille hyvää menestystä jatkossa.
Niko Pyrhösen väitöskirja The True Colors of Finnish Welfare Nationalism: Consolidation of Neo-Populist Advocacy as a Resonant Collective Identity through Mobilization of Exclusionary Narratives of Blue-and-White Solidarity on luettavissa internetissä.
uutiskirje 