Mitä tapahtuu todella? kysyi Pentti Saarikoski.
Kysymys on tänään kovin ajankohtainen meihin kohdistuvan ristiriitaisen ja tarkoitushakuisen informaation ja kyberpropagandan ristitulessa.
Mitä kaikkea maailmassa tapahtuu, oikeasti? Mikä on totuus maailman hädästä, sodista ja väkivallasta? Onko edes yhtä ainoaa totuutta olemassa? Mikä on eri sotien uhrien määrä? Ovatko medioitten välittämät uutiset ja tiedot tasapuolisia ja luotettavia, vai elämmekö jonkinlaisessa länsimaalaisten eurokeskeisyyden vääristyneessä infokuplassa?
Myös myönteiset merkit ja muutokset pitäisi huomata, koska maailmasta löytyy myös kosolti optimismia ruokkivaa uutta tietoa.
Ja juuri nyt, Daeshin (Isisin) Pariisiin suorittamien veristen iskujen jälkimainingeissa, kaikki tiedotusvälineet pursuavat kommentteja ja haastatteluja juuri Pariisin raakalaismaisista terroriteoista. Tämä on luonnollista ja inhimillisesti ymmärrettävää. On kuitenkin pakko kysyä, unohtuvatko samalla muualla riehuvat sodat ja aseelliset konfliktit, joiden aiheuttamat kärsimykset ja uhrien määrät ovat aivan eri suuruusluokkaa kuin Euroopassa?
Raju kritiikki medioitten tavasta vaieta maailman sodista ja väkivaltaisista konflikteista löytyy amerikkalaisen Virgil Hawkinsin vuonna 2008 julkaistusta raportista Stealth conflicts (vaiennetut konfliktit), jossa hän kirjoittaa: ”Vaikka väitetään että meillä ei koskaan aikaisemmin ole ollut käytössämme vastaavaa määrää tietoa maailman tapahtumista, ovat tiedot maailman konflikteista mittakaavaltaan ja äänensävyltään niin vääristyneitä, ettei niillä enää ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa”.
Kova väittämä jonka tueksi muun muassa seuraavaa:
Ylivoimaisesti eniten kuolonuhreja vaatinut sota viimeisten vuosikymmenten ajalta on sota Kongon Demokraattisessa tasavallassa (Kongo-Kinshasassa). Alueella, joka on länsi-Euroopan kokoinen, on sodassa kuollut jo 4–5 miljoonaa ihmistä. Sota alkoi vuonna 1998 ja jatkuu edelleen. Tästä sodasta olemme saaneet hyvin niukasti tietoa. Ei otsikoita, ei tarinoita, ei kuvia, ei mielenilmaisuja, ei suurten maitten johtajien kriisikokouksia. Ikään kuin holocaustin mittakaavaan nousevaa tragediaa ei olisi olemassa.
Emmekö saa vai emmekö halua tietää mitään tästä vaietusta teurastuksesta?
Toiseksi eniten kuolonuhreja on vaatinut Korean sota (4,5–7 miljoonaa kuollutta) ja sen jälkeen sota Vietnamissa (noin 3 miljoonaa kuollutta). Seuraavien sotien uhrimäärät Hawkinsin luettelossa ovat Sudanin, Angolan, Ruandan, Afganistanin, Somalian ja Irakin sodat.
Hawkinsin mukaan esim New York Timesissa raportoitiin Israel–Palestiina -konfliktista (2 000 kuolonuhria 1998–2000) yli kymmenen kertaa useammin kuin Kongon sodasta vastaavana aikana (1,8 miljoona kuollutta).
Toisen maailmansodan jälkeen sotien kuolonuhrit ovat jakautuneet seuraavasti: Afrikka 88 prosenttia, Aasia kuusi prosenttia, Lähi-itä neljä prosenttia. Vastaavatko nämä luvut lainkaan meidän länsimaiden käsityksiä maailman vaikeimmista ja meitä uhkaavimmista uhista ja tragedioista?
Myös tilastot eri terroristijärjestöjen julmuuksista on selvitetty Yhdysvaltojen sotakorkeakoulun West Pointin julkaisemassa artikkelissa Deadly vanguards (2009).
Esimerkiksi al-Qaidan hyökkäyksissä vuosina 2004–2008 valtaosa uhreista on ollut muslimeja, 88 prosenttia uhreista oli ei-länsimaalaisia.
Jo nämä esimerkit osoittavat, miten valikoidun ja eurosentrisen informaation varassa olemme.
Olin äskettäin radiossa poliittisessa väittelyssä. Minua hämmästytti yleensä maltillisten ja hyvin informoitujen keskustelijoiden toivottomuus ja sysimusta käsitys siitä, mitä maailmassa nyt tapahtuu ja minne maailma on menossa. Totuudellisempi ja objektiivisempi tieto siitä, mitä maapallolla todella tapahtuu varmaan auttaisi meitä paremmin hahmottamaan maapallon todellisia uhkia ja tragedioita.
Myös myönteiset merkit ja muutokset pitäisi huomata, koska maailmasta löytyy myös kosolti optimismia ruokkivaa uutta tietoa siitä, mihin maailma on menossa.
YK:n vuonna 2000 asettamista kehitystavoitteista moni on toteutunut, ja osa on jopa selvästi ylittynyt.
Äärimmäisessä köyhyydessä elävien määrä on puolitettu – kuten myös nälänhätä.
Vuoteen 1990 verrattuna nyt kuolee 17 000 alle viisivuotiasta lasta vähemmän joka päivä.
Koulua käymättömien lasten määrä on vähentynyt kymmenillä miljoonilla, ja yhä harvempi ihminen on lukutaidoton.
Malariakuolemat on saatu vähennettyä neljänneksellä ja uusia HIV-tartuntoja on vuosittain kolmannes vähemmän kuin pari vuosikymmentä sitten.
Mutta mutta…
Ylivoimaisesti vakavin uhka koko ihmiskunnalle on kuitenkin nopeasti ja vääjäämättä etenevä ilmaston lämpeneminen, kohtalokkaine seurauksineen. Maailman johtaviin ilmastontutkijoihin kuuluva James Hansen ennakoi valtavia katastrofeja, mikäli emme onnistu hidastamaan ilman lämpenemisen nykyvauhtia.
Ilmastopakolaisten määrän, joka viime vuonna oli jo lähes 20 miljoonaa ihmistä, ennakoidaan kasvavan vuoteen 2050 mennessä 100–350 miljoonaan.
Mikäli lämpeneminen jatkuu nykyistä vauhtia merenpinta voi nousta 2–3 metriä 50 vuodessa, mikä merkitsisi tuhoa monelle maailman saarivaltiolle ja myös Bangladeshin ja Hollannin kaltaisille maille. Ja miten kävisi Pohjanmaalle?
Maailmanpankki toteaa tuoreessa raportissaan, että ilmastomuutokset voivat lähivuosina johtaa sadan miljoonan ihmisen suistumiseen äärimmäiseen köyhyyteen. Inhimillisten, sosiaalisten ja taloudellisten seurausten mittakaavaa emme edes pysty kuvittelemaan.
Vaikuttaa siltä, että maailma juuri näinä vuosikymmeninä elää tuhon tai selviytymisen momentumia. Mikäli me emme pysty toimimaan tämän tiedon asettamien ehtojen pohjalta voivat myös kaikki hyödylliset ja myönteiset toimenpiteet sotien ja nälänhädän kukistamiseksi osoittautua täysin turhiksi.
Kirjoittaja on espoolainen runoilija, kirjailija ja jazzpianisti.Oikaisu: Virgil Hawkinsin etunimi korjattu 8.1.2016 klo 9.27.
uutiskirje 
