Pintaa syvemmältä
Otsikon kysymys on ikivanha, mutta joka päivä yhtä ajankohtainen. Varsinkin Euroopan mittakaavassa, jossa EU:n rakenne koko ajan saa uusia muotoja. Viimeksi Greenpeacen paljastukset EU:n ja Yhdysvaltain vapaakauppaneuvottelujen nykyvaiheesta osoittivat hyvin konkreettisesti tämän asetelman: Yhdysvaltain suuryritykset haluavat neuvoteltavaan TTIP-sopimukseen sääntöjä, jotka antavat yrityksille oikeuden vaatia valtioilta miljoonia korvauksina toteutumattomista voitoista.
Tämä asetelma vallitsee muuallakin EU:n toiminnassa, esimerkiksi euroryhmässä. Siellä Saksan valtiovarainministeri Wolfgang Schäuble on sanonut, että ”vaalit eivät muuta mitään”. Hän johtaa taistelua köyhiä reunamaita, varsinkin Kreikkaa vastaan.
Schäublen ote on alkanut lipsua.
Schäublen tiukka linja on kuitenkin menettänyt kannatustaan. Vuosi sitten monet eurooppalaiset kuvittelivat, että heidän verovarojaan käytettiin laiskojen kreikkalaisten elämän ylläpitämiseen. Nyt on käynyt ilmi, että yli 90 prosenttia Euroopan ja Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF:n) maksamista miljardeista on päätynyt saksalaisille ja ranskalaisille pankeille, jonkin verran myös kreikkalaisille pankeille. Mutta Kreikan pankkien pääomittaminen vuonna 2013 ei auttanut – ne ovat jo ehtineet menettää 98 prosenttia pörssiarvostaan. Ei ihme, ettei pankkeja enää tarvita maassa, josta rahat on pumpattu ulos.
Nyt ulkomaailma suhtautuu selvästi kriittisemmin tähän kuristusohjelmaan. Ranska ei enää hyväksy sitä, Saksan talousministeri ja varakansleri Sigmar Gabriel vaatii helpotuksia Kreikalle. IMF taas edellyttää velan maksuohjelman muokkaamista realistiseksi, sellaiseksi, että siitä ”voi selvitä hengissä”. Muuten IMF vetäytyy siitä.
Schäuble on tähän asti itsepintaisesti pitänyt kiinni viime vuoden diktaatistaan. Tämän hän teki vielä euroryhmän valtiovarainministerien kokouksessa maanantaina Brysselissä. Suomen Alexander Stubb ja eräät muut tukivat häntä vielä vanhaan tapaan, mutta Schäublen ote on alkanut lipsua. Ryhmän puheenjohtaja Jeroen Dijsselbloem piti hänkin selvänä, että Kreikan velkataakkaa täytyy helpottaa. Odotetaan nyt jännityksellä seuraavaa kokousta 25.5.
Suomen tiukkaa linjaa ovat tukeneet varsinkin perussuomalaiset. Tästä muistutti Sampo Terho, vanha meppi, tällä viikolla Suomen Uutisissa: ”Viime kesänä Suomen hallituksella oli Euroopan tiukin linja, kun Kreikan tilanteesta jälleen kerran neuvoteltiin. Vaadimme Kreikkaa ulos eurosta.”
”Suomen kanta ei yksin riittänyt. Aiemman hallituksen neuvotteleman sopimuksen takia meillä ei valitettavasti ollut mahdollisuutta yksipuolisesti irrottautua Kreikan tukemisesta. Mutta perussuomalaiset pitää huolen, että Suomen europolitiikan historian tiukin linja jatkuu. Tämä hallitus ei tee uusia huonoja sopimuksia.”
Köyhiä ja ahdistettuja saa siis auttaa, jos he ovat suomalaisia ja asuvat Suomessa, ei muuten.
Silloinen pääministeri Matti Vanhanen taas kannatti vuonna 2010 lainan myöntämistä Kreikalle, koska Suomi saisi siitä voittoa. Hänen seuraajansa Jyrki Katainen, nykyään EU:n komissaari, perustelee hänkin (Ilta-Sanomissa) Suomen osallistumista Kreikan kahteen ensimmäiseen tukipakettiin lähinnä Suomen kannalta itsekkäin perustein: estettiin Kreikan konkurssi, eurooppalainen luottokriisi ja lainahanojen sulkeutuminen myös muulta Euroopalta.
Kokoomuksen ja keskustan näkökulma muuhun Eurooppaan on siten aavistuksen verran avarampi kuin perussuomalaisten, mutta vasemmistolaisten on kuitenkin suhtauduttava Kreikan tapaukseen huomattavasti epäitsekkäämmin. Gabriel ja Dijsselbloem ovat sosiaalidemokraatteja – ilmeisesti heidän piirissään ollaan nyt Schäublen kantaan kriittisempiä kuin vuosi sitten. Tarvittaisiin silti laajempi rintama.
Englantilainen tutkija Jon Bloomfield on openDemocracy-verkkosivustolla käsitellyt vaikuttamista EU:n muuttamiseksi demokraattisempaan suuntaan. Hänen mukaansa jotkut kansalaisliikkeet, kuten END (European Nuclear Disarmament) 1980-luvulla ja Occupy-liike 2011–2012 pystyivät toimimaan eri puolilla Eurooppaa ainakin jonkin aikaa. Tähän joukkoon kuului myös Helsinki Citizens’ Assembly (hCa) 1990-luvulla.
Bloomfield haluaisi kuitenkin ennen kaikkea panostaa Euroopan parlamentin aseman vahvistamiseen. Siellä ja muualla hän haluaisi mobilisoida paitsi vasemmistolaisia, myös vihreitä, sosiaaliliberaaleja, edistyksellisiä kansallismielisiä ja vakaumuksellisia kristittyjä yhteiseen työhön ajankohtaisissa asioissa.
Kaikkein ajankohtaisin kysymys tällä hetkellä on EU:n alueella olevat ja sinne pyrkivät pakolaiset. Lähi-idästä ja Afganistanista tulevien pakolaisten virta rasittaa EU:n jäsenvaltioista erityisesti Kreikkaa. Demokratiamme alkukoti tarvitsee siis kipeästi tukeamme tällä hetkellä.
uutiskirje 
