Pari kolme tapausta mediassa viime aikoina: Televisiossa haastatellaan Neil Hardwickia ja kysellään hänen näkemystään tulevaisuudesta. Hän sanoo, että tulevaisuus voidaan turvata vain lopettamalla kapitalismi. Mitä sen tilalle, sitä hän ei osaa (kehtaa, uskalla?) sanoa, vaan pyörii tuolissaan kuin kissa pistoksissa.
Kansan Uutisissa 29.9. Kalevi Suomela muistelee ”edistyksellisen” osuuskauppaliikkeen historiaa ja toteaa, että osuustoiminta ei ole kapitalismia, vaikka se on markkinataloutta. Mitä osuustoiminta sitten on, siitä hän ei sano mitään.
Edelleen Kansan Uutisissa 22.10. Taito Taskinen valittaa vasemmiston vieläkin olevan kanveesissa Itä-Euroopan niin sanotun reaalisosialismin saaman tyrmäyksen vuoksi, jonka seurauksena vasemmisto ei pysty esittämään vaihtoehtoa kapitalismille, vaan pelkää sosialismi-sanan lausumistakin.
Mikähän siinä on, että kristityt eivät ole lainkaan vaivautuneita, vaikka Israel – tämä Herran valittu kansa – pommittasi palestiinalaisten asunnot ja infrastruktuurin maan tasalle? Mikä siinä, että muslimeista ei tapahdu joukkopakoa minkä tahansa maailmankatsomuksen pariin, vaikka itseään takuulla muslimeina pitävien Isisin murhaajien teot lyövät silmille päivittäin mediasta?
Mikä siinä, että kapitalismia pidetään ikään kuin jumalten antamana, jonka epäilyä pidetään lähes pyhäinhäväistyksenä, vaikka se työntää yhä kiihtyvästi ihmisiä köyhyyteen, syrjäytymiseen, työttömyys- ja leipäjonoihin? Ja kun sitten tapahtuu – niin kuin kapitalismissa aina välillä tapahtuu – jonkinlainen nousukausi, kaikki julkinen sana tuijottaa vaatimattomiakin talouden kasvulukuja kuin ilmoitusta Jeesuksen toisesta tulemisesta. Sen sijaan vasemmisto kuullessaan sanan ”sosialismi” kiemurtelee kuin omenavarkaista yllätetyt pojankoltiaiset. Miettikääpä tätä ja syökää leseitä, niin kuin Keijo Siekkinen aikoinaan kolumnissaan tuumaili.
Minusta Neil Hardwickille voidaan sanoa suoraan, että kapitalismille ei ole muuta vaihtoehtoa kuin sosialismi. Jos jollakin on parempi ässä hihassaan, niin lyököön sen pian pöytään, sillä aikaa ei ole liikaa: sen verran nopeasti tämä planeetta tuhoutuu kapitalismin jatkuvan kasvupakon kynsissä.
Kalevi Suomelaa voisi rohkaista sanomalla, että vaikka osuustoiminta ei ole kapitalismia, niin – kuten Lenin-vainaakin totesi NEP-poIitiikkaa suunnitellessaan – sosialismia se on. Markkinataloutta sen on oltavakin, sillä historia osoittaa säännellyn markkinatalouden toimivan paremmin kuin keskitetyn suunnitelmatalouden ainakin sillä talouden kehitystasolla, jolla Suomessakin on oltu jo pitkään.
Usein tehdään se virhe, että käsitteiden kapitalismi ja markkinatalous välille vedetään yhtäläisyysmerkit, vaikka kapitalismi, niin kuin sosialismikin, kuvaa talouden omistamisen tapaa, kun taas markkinatalous kuvaa talouden toimintatapaa, jonka vastapari on suunnitelmatalous.
Sosialismi on nähtävä demokratian ulottamisena tällä hetkellä harvainvaltaisesti omistettuun talouteen. Muodot voivat olla mitä tahansa, kunhan ne täyttävät demokratiaehdon. Diktatuuria, edes proletariaatin, ei tarvita: siitä toimii reaalisosialismin historia esimerkkinä.
Sosialistiseen demokratiaan tai demokraattiseen sosialismiin rehellisesti pyrkivien ei tarvitse hävetä historiaansa eikä nykyisyyttänsä, ovat he olleet muodollisesti minkä puolueen tai järjestön jäseniä tahansa.
Mauno Suntioinen
Jyväskylä