Pintaa syvemmältä
Tammikuun 12. päivänä 1904 Saksan Lounais-Afrikassa, nykyisessä Namibiassa, alueen alkuperäiskansoihin kuuluvat hererot nousivat kapinaan ja surmasivat 123 saksalaista uudisasukasta.
Saksalaiset sotilaat ja uudisasukkaat olivat sitä ennen vallanneet suurimman osa hererojen maista, varastaneet karjaa, raiskanneet naisia ja ottaneet miehiä orjiksi. Saksalaiset rakensivat rautatietä hererojen maille ja suunnittelivat paimentolaiskansan pakkosiirtoa reservaatteihin.
Kenraali Lothar von Trotha antoi vuonna 1904 käskyn hävittää hererot perin pohjin.
Saksa vastasi kapinointiin massiivisella joukkojen liikekannallepanolla. Saksalaisjoukkojen komentaja, kenraali Lothar von Trotha antoi käskyn hävittää hererot perin pohjin. Jokainen herero, joka tavattaisiin Saksan alueen sisällä, aseen tai karjan kanssa tai ilman, tulisi teloittaa. Myöskään naisia ja lapsia ei säästettäisi.
Vuoden 1904 aikana saksalaissotilaat surmasivat kymmeniätuhansia hereroja, kiväärinluodeilla, pistimillä ja polttamalla heidät hengiltä. Kymmenettuhannet kuolivat nälkään paetessaan Kalaharin autiomaahan.
Tuhansia hereroja suljettiin keskitysleireihin, joissa miehet pantiin pakkotyöhön ja naisista tehtiin seksiorjia.
Vankeja pidettiin nälässä, ja heillä tehtiin lääketieteellisiä kokeita. Keripukkiin sairastuneille annettiin arsenikkipistoksia, ja kuolleiden vankien pääkalloja lähetettiin rotututkijoille saksalaisiin yliopistoihin.
Vuonna 1905 myös hererojen naapurit namat aloittivat kapinan saksalaisia vastaan – ja kokivat pitkälti saman kohtalon kuin hererot.
Lähes satatuhatta hereroa surmattiin tai kuoli nälkään kolmen vuoden aikana, 80 prosenttia koko kansasta. Namoja kuoli kymmenentuhatta, lähes puolet koko kansasta.
Vasta 80 vuotta myöhemmin Saksan Lounais-Afrikan tapahtumia kutsuttiin ensimmäisen kerran niiden oikealla nimellä. YK:n ihmisoikeuskomission vuonna 1985 teettämän raportin mukaan kyse oli 1900-luvun ensimmäisestä kansanmurhasta.
Kylmän sodan päättyminen muutti sekä Saksan että Namibian tilannetta. Vuonna 1990 Namibia itsenäistyi, ja samana vuonna Saksa jälleenyhdistyi, kun Itä-Saksan osavaltiot liittyivät Länsi-Saksaan.
Saksan liittopäivien päätöslauselman mukaan Saksalla oli ”erityinen historiallinen vastuu” Namibiasta. Päätöslauselmassa ei viitattu hererojen ja namojen kansanmurhaan, vaan Namibian saksankieliseen vähemmistöön.
Huomattava osa Lounais-Afrikkaan asettuneista saksalaisista jäi maahan vielä sen jälkeen kun Saksa menetti siirtomaansa ensimmäisen maailmansodan päätteeksi. Alue siirtyi Kansainliiton mandaatilla Etelä-Afrikan hallintaan, ja maahan muutti myös tuhansia valkoisia eteläafrikkalaisia.
Namibian itsenäistyessä 74 prosenttia maan viljelymaista oli valkoisen vähemmistön omistuksessa.
Vuonna 2004 hererojen ja namojen kansanmurhan alkamisesta tuli kuluneeksi sata vuotta. Saksan silloinen kehitysministeri, sosiaalidemokraatteihin kuuluva Heidemarie Wieczorek-Zeul vieraili Namibiassa ja totesi muistotapahtumassa pitämässään puheessa, että sadan vuoden takaisia julmuuksia kutsuttaisiin nykyään epäilemättä kansanmurhaksi.
Ministeri pyysi myös anteeksi saksalaisten tekoja, minkä monet ehtivät jo tulkita Saksan viralliseksi kannanotoksi. Saksan silloinen ulkoministeri, vihreiden Joschka Fischer joutui myöhemmin selittämään, että kehitysministerin puheet olivat vain tämän henkilökohtaisia näkemyksiä.
Muistotilaisuuden jälkeen Saksa lupasi lisätä kehitysapuaan Namibialle, mutta ei ole pyytänyt virallisesti anteeksi 1900-luvun alun tapahtumia.
Toissa vuonna Saksan ulkoministeriön edustaja lopulta ilmoitti, että kansanmurha oli oikea termi kuvaamaan Saksan Lounais-Afrikan tapahtumia. Saksa ja Namibia nimittivät kumpikin erikoislähettiläät neuvottelemaan, mihin mahdollisiin seuraamuksiin kansanmurhan tunnustamisen tulisi johtaa.
Hererojen ja namojen edustajia ei ole kutsuttu mukaan Saksan ja Namibian hallitusten välisiin neuvotteluihin. Saksan erikoislähettiläs tapasi kuitenkin hererojen ja namojen johtajia vuosi sitten Namibian pääkaupungissa Windhoekissa ja totesi, ettei siirtomaavallan aikaista kansanmurhaa voinut verrata juutalaisten joukkotuhoon.
Kansanmurhasta henkiin jääneiden jälkeläiset pitivät erikoislähettilään toteamusta rasistisena, ikään kuin afrikkalaisten elämä ei olisi ollut yhtä arvokas kuin juutalaisten elämä.
Hererojen ja namojen korkeimmat päälliköt nostivat tammikuussa 2017 joukkokanteen Saksan valtiota vastaan Yhdysvaltojen liittovaltion tuomioistuimessa New Yorkissa. Kanteessa vaaditaan oikeutta osallistua neuvotteluihin Saksan kanssa sekä vahingonkorvauksia takavarikoiduista maista, karjasta ja muusta omaisuudesta korkoineen.
Saksa ei ole vastannut kanteeseen eikä ole osallistunut oikeuskäsittelyihin. Mahdollinen vahingonkorvaussumma tuskin tulisi olemaan Saksalle ongelma, mutta vahingonkorvaukset saattaisivat luoda ennakkotapauksen, jonka myös muut entiset siirtomaavallat haluaisivat välttää.
uutiskirje 
