Taannoin minua pyydettiin pitämään luentoa maisteriopiskelijoille omasta tutkimuksestani. Vastasin pyyntöön, että voisin kyllä tulla, mutta en ole tehnyt mitään tutkimusta viime aikoina. Pyytäjä sitten tarkensi, että väitöskirjasta esimerkiksi voisi olla hyvä puhua, onhan se tutkimus sekin.
Itse olin tässä tapauksessa hyvin naistyypilliseen tapaan vähätellyt omaa osaamistani, vaikka ei osaaminen muutamassa vuodessa minnekään katoa, vaikka olisi tehnyt vähän muutakin.
Feministinen ajatushautomo Hattu on järjestänyt kehtaamiskouluja asiantuntijanaisille, jotka toimivat erilaisissa ammateissa. Kehtaamiskoulujen tarkoituksena on voimauttaa naisia ottamaan haltuun oma asiantuntijuutensa ja kannustaa naisia tukemaan toisiaan. Keskinäisen solidaarisuuden kautta voidaan avata tilaa toisillemme olla asiantuntijoita itselle luontaisella tavalla.
Setäsolidaarisuudella pyritään takaamaan, että valta pysyy miehisissä käsissä jatkossakin.
Kehtaamiskoulu ammentaa menetelmänsä toisen aallon radikaalifeminismistä, johon kuului tiedostamispiirien järjestäminen. Silloin muotoiltiin eräs feminismin perusajatus, jonka mukaan henkilökohtainen on poliittista. Tämä feministisen teorian kulmakivi tarkoittaa, että henkilökohtaisia kokemuksia yhdessä jakamalla, toisten tunnistaessa samat ongelmakohdat, voidaan piirtää esiin yhteiskunnallisia rakenteita kuten patriarkaatti.
Naisille on vuosikymmeniä annettu hyvää tarkoittavia neuvoja, miten menestyä työelämässä tai asiantuntijana. Ole rohkeampi, vaadi enemmän palkkaa, pukeudu siistiin jakkupukuun, meikkaa hillitysti, värjää hiukset, mutta älä liian värikkäiksi, lakkaa kynnet, mutta älä liian räikeällä värillä ja niin edelleen.
Vielä vuonna 2017 brittiläisessä yliopistossa oli tutkijanaisille suunnatussa koulutuksessa, toden totta, annettu tuo viimeinen neuvo.
Sikäläinen kollegani, joka asiasta kertoi, oli välittömästi päättänyt lakata kyntensä aina mahdollisimman huomiota herättävästi. Sillä se, että naiset ovat muuttaneet itseään aina milloin minkäkin vaatimuksen mukaiseksi, ei ole johtanut tasa-arvoon.
On myös ihan tutkittu, että naisten rohkeasti esittämät palkankorotuspyynnöt eivät välttämättä saa osakseen samanlaista vastakaikua kuin miesten. Miehet voivat perustella palkankorotustarvettaan sillä, että ovat hyviä työssään ja siksi ansaitsisivat paremman palkan. Naisten kohdalla samanlainen perustelu ei välttämättä mene läpi vaan asia pitää perustella jonkunlaisen yhteisen hyvän kautta.
Naisten keskinäinen solidaarisuus on tärkeää, mutta se ei yksin riitä kumoamaan patriarkaattia. Se kuitenkin tuottaa hyvää vastapainoa patriarkaattia pönkittävälle setäsolidaarisuudelle.
Setäsolidaarisuutta on viimeaikoina ollut nähtävissä niissä miesten lausumissa, jotka vähättelevät naisten häirintäkokemuksia ja ryntäävät puolustamaan häiritsijöitä ja muita valtaansa väärinkäyttäneitä miehiä. Setäsolidaarisuudella pyritään takaamaan, että valta pysyy miehisissä käsissä jatkossakin.
Koska tasa-arvoa ei saavuteta niin, että naiset mukautuvat, on aika muuttaa kulttuuria ja maailmaa. Naiset ovat melko mukisematta lähes loputtomasti mukautuneet hiljentämiseen, väheksymiseen ja räikeimpiin väärinkohteluihin kuten #metoo- ja #memyös- kampanjat ovat osoittaneet. Se aika on nyt ohi.
Kun Suomessa raportoitiin Golden Globe -palkintogaalassa isosti esiin nousseesta Time’s up! -liikkeestä ja erityisesti Oprah Winfreyn puheesta, kummasti raporteista unohdettiin koko liikkeen keskeisin osa, joka on naisten välinen solidaarisuus yli luokkarajojen. Liikkeessä ei ole kyse vain rikkaasta eliitistä – päinvastoin, siinä on kyse ihan kaikista naisista, ammattialasta riippumatta.
Heti #metoo-kampanjan ollessa kuumimmillaan maataloustyöntekijöiden järjestö Alianza Nacional de Campesinas julkaisi avoimen kirjeen 700 000 latinonaisen puolesta osoittaakseen solidaarisuutta häirintäkokemuksiaan esiin tuoneille Hollywoodin naisille.
Kolmesataa kulttuurialan naista vastasi kirjeeseen perustamalla rahaston, josta matalapalkka-aloilla työskentelevät naiset voivat saada oikeudellista apua häirintätapauksissa.
Häirintä ei ole vain jotain, jota tekevät poikkeusyksilöt, limanuljaskat. Häirintään voi syyllistyä moni ihan hyvä tyyppi, siksi sitä voi olla joskus vaikea uskoa. Tekijöitä voi olla ihan joka alalla ja työpaikalla.
Myös häirintään puuttuminen on usein kehtaamisasia. Kohteeksi joutunutta hävettää, eikä hän halua nostaa asiaa esiin. Meidän pitäisi kuitenkin siirtää häpeä niille, joille se kuuluu eli tekijöille. Yhdenkään kohteen ei tarvitse hävetä.
Seksismi ei ole jatkumo, jonka yhdessä päässä on naisten asiantuntijuuden sivuuttaminen ja toisessa päässä seksuaalinen väkivalta. Pikemminkin se on pyramidi, kuten Emma Pitman Meanjin-lehden nettiartikkelissa esittää.
Pyramidia pitää pystyssä leveä pohja, jossa on seksististen läppien hiljainen hyväksyntä, häirintään puuttumattomuus, naisten kuuntelematta jättäminen sekä monet pienet, arkipäiväiset epätasa-arvoiset teot. Tämä laaja pohja mahdollistaa pyramidin huipulla tehdyt räikeät väärinkäytökset ja seksuaalisen väkivallan.
Hyvä uutinen on se, että koska pyramidi pysyy pystyssä pienten ja arkipäiväisten tekojen johdosta, se on myös mahdollista romahduttaa pienin teoin, kunhan tarpeeksi moni osallistuu.
Joka ikinen kerta kun seksistinen läppä ei enää saakaan palkinnoksi muiden naurua, joka kerta kun naisten ideoista annetaan kunnia heille itselleen, joka kerta kun sivustaseuraaja puuttuu häirintätilanteeseen, murtuu pieni pala pyramidin pohjasta pois.
Lopulta koko pyramidi romahtaa ja ollaan taas lähempänä aitoa tasa-arvoa.