Vain harva seutu kasvaa Suomessa – Tutkija: ”Todennäköinen tulevaisuus on se, että meillä on entistä vähemmän elinvoimaisia ja vahvoja kaupunkiseutuja”

Suomi muuttuu parhaillaan kovaa vauhtia, ja tahti todennäköisesti vain kiihtyy. Viime vuonna vain neljässä maakunnassa 18:sta väestö kasvoi, muilla alueilla väkimäärä väheni.

Kun luvut viedään kuntatasolle, piirtyy tarkempi ja synkempi kuva Suomesta. Kasvu-uralla on 72 kuntaa, kun peräti 239 kunnassa väkimäärä väheni.

Väestö on koko maassa pakkautumassa entistä tiiviimmin keskusalueille. Tämä muutos näkyy myös muuttotappioalueilla ja kaikenkokoisilla alueilla, sanoo muuttoliikkeitä tutkiva valtiotieteen tohtori Timo Aro. Nykyään konsulttina työskentelevä Aro tykittää Twitterissä lähes päivittäin kuvia, joissa näytetään ja selitetään käynnissä olevaa ilmiötä.

– Jos ajattelee muutosta ja muutosvauhtia, mielestäni vuoden 2008 finanssikriisin jälkeinen aika on selkeä käännekohta. Siitä eteenpäin erilaiset alueelliset muutosvaikutukset ovat tulleet näkyviin vaihtelevalla voimakkuudella ja nopeudella eri puolella Suomea, Aro kertoo Kansan Uutisille.

Nyt kasvu-uralla ovat käytännössä vain alueet, joilta löytyy korkeakoulu (yliopisto tai ammattikorkeakoulun pääkampus). Aro huomauttaa, että 2010-luvulla kaksi eri tekijää on noussut täysin eri tavalla näkyviin.

– Näistä toinen on demografinen muutos. Syntyneiden määrä on meillä alentunut 2010-luvulla koko ajan, ja samaan aikaa kuolleisuus on kasvanut aika voimakkaasti väestön ikärakenteen muutoksen seurauksena.

Tähän päälle on sitten tullut kolme alue- ja väestörakenteen muutostrendiä, jotka runtelevat tai muuttavat – näkökulmasta riippuen – Suomea voimakkaasti.

– On keskittymiskehitys, jossa ei ole mitään uutta, mutta sen rinnalla on samaan aika voimakas supistumis- ja harvenemiskehitys, mikä lisää polarisaatiota. Ja kolmantena on vielä autioitumiskehitys. Meillä on yhä enemmän alueita, joissa vakinainen asutus on loppunut viimeisen kymmenen vuoden aikana, Aro tiivistää.

Vain muutama seutu kasvaa

Aro nostaa esiin 2010-luvun muutoksessa yhden piirteen, joka erottaa sen aiemmasta. Kasvavien kaupunkiseutujen määrä on pienentynyt koko ajan. Vuosina 2010–2017 väestö kasvoi vain 19 seudulla 70 seudun joukossa.

– Pääkaupunkiseutu, Tampere, Turku, Oulu, Jyväskylä, Kuopio ja Seinäjoki ovat kaikkein vahvimmalla kasvu-uralla. Sen jälkeen tulee selvä hajonta seuraavaan ryhmään.

Seinäjokea lukuun ottamatta kaikkia Aron mainitsemia paikkoja yhdistää se, että niissä on yliopisto.

– Maakuntakeskuksissa näkyy selvästi tämä hajonta. Ne, jotka ovat kasvavia, ovat yleensä osaamisen ja korkeakoulun ympärillä olevia paikkoja.

Teollisuuden ympärille syntyneet seudut, joissa yliopistoa ei ole, ovat huomattavasti hankalammassa asemassa. Tästä esimerkkeinä ovat Mikkeli, Kouvola, Kotka ja Kajaani. Niissä kaikissa väestö on vähentynyt.

– Esimerkiksi Kouvolassa väestö väheni vuodessa yli tuhannella. Ilman maahanmuuttoa muuttotappio olisi ollut huomattavasti suurempi, Aro huomauttaa.

– Teollisuusperustaisilla seuduilla vanhan teollisuuden osuus on ollut aika suuri. Ne ovat syystä tai toisesta vajaita koulutustarjonnan suhteen. Niissä saattaa olla ammattikorkeakoulu tai yliopistokeskus, mutta ne eivät riitä paikkaamaan nuorten lähtöä koulutuksen perässä muille seuduille.

Tulevaisuuskuva voi olla aika karu

Jos nykyinen kehitys jatkuu, alueiden välinen eriarvoisuus vain kasvaa tulevaisuudessa. Muuttajat ovat keskimäärin nuoria, joten kasvu-uralla olevat alueet voivat olettaa saavansa vielä voimakkaamman kasvupiikin, Aro sanoo.

– Se entisestään kasvattaa näiden alueiden luonnollista väestönlisäystä ja sitä kautta parantaa huoltosuhdetta. Samalla ero muuhun maahan kasvaa koko ajan suuremmaksi ellei tapahdu mitään radikaalia käännettä.

Aro tiivistää, että jos kehitys jatkuu tällaisena kuin nyt, 10–15 vuoden päässä oleva kuva Suomesta on aika karu.

Ja hänen mukaansa tästä tulevaisuusnäkymästä Suomessa ei voida tai pystytä käymään yhteiskunnallista tai poliittista keskustelua. Sen sijaan Suomessa keskustellaan pitäisikö koko maa pitää asuttuna, vaikka se ei ole sitä enää pitkään aikaan ollutkaan.

– Jos suomalainen yhteiskunta pystyisi muodostamaan jonkinlaisen konsensuksen siitä, että todennäköinen tulevaisuus on se, että meillä on entistä vähemmän elinvoimaisia ja vahvoja kaupunkiseutuja. Ja sitten meillä on entistä suurempi joukko alueita, jotka tarvitsevat koheesio- eli tasoittavia toimenpiteitä. Mutta tätä keskustelua emme käy, Aro sanoo.

Keskustelu täysin omaa laatuaan

Ylipäänsä suomalainen keskustelu kaupungistumisesta on täysin omanlaistansa Euroopassa, Aro sanoo. Siinä missä Suomessa on pidetty yllä täysin hedelmätöntä vastakkainasettelua kaupunkien ja maaseudun välillä, on esimerkiksi Ruotsissa energia suunnattu yhteisiin tavoitteisiin. Valtaosa ruotsalaisista asuukin Tukholmassa ja sen eteläpuolella.

– Muutokset Ruotsissa ovat tapahtuneet paljon aikaisemmin ja paljon helpommin kuin meillä. Siellä isot linjaukset rataverkkoon ja tieyhteyksiin liittyen on jo tehty.

– Siellä keskustelu alueellistamisesta ja ylipäätään harvaan asuttujen ja pienten kuntien toimintaedellytysten tukemisesta on hyvin voimakasta. Molempia asioita tehdään rinnakkain sekä vahvojen kaupunkiseutujen tukemista että vähän heikommin kehittyneiden alueiden toimintaedellytysten turvaamista. Siellä on politiikka on sekä että, kun meillä se on joko tai, Aro sanoo.

Yksi asia, mistä Suomessa voitaisiin keskustella on esimerkiksi se, että suomalaisille kaupunkiseuduille muuttaa päivittäin kaksi bussilastillista väkeä.

– Keitä siellä bussissa istuu, minkä ikäisiä ja millaisen taustan omaavia. Jos pääsisimme siihen keskusteluun, se toisi vielä enemmän esiin sen, että pitäisi nähdä tulevaisuus. Ei pitäisi luoda valheellista todellisuutta ympäristöön ja kuvitella, että alue tai tilanne itsestään muuttuisi, kun perustetaan maakunta, Aro toteaa.

Niiden kuuluisien tosiasioiden tunnustamisen jälkeen olisi Aron mukaan helpompi suunnata toimenpiteitä.

– Alueet tarvitsevat erilaisia toimenpiteitä valtion osalta. Sama malli koko maassa ei yksinkertaisesti toimi.

Kukaan ei ole tehnyt päätöstä

Vasemmistoliiton oululainen kansanedustaja Hanna Sarkkinen tunnistaa, että keskustelu kaupungistumisen ympärillä on Suomessa todella pinnallista. Hän pitää hedelmättömänä, että aluerakenteen ympärille rakennetaan vastakkainasettelua.

– Osittain keskustelun polarisaatio johtuu varmaankin politiikasta. Osa puolueista kokee saavansa hyötyä kaupungistumisen vastaisella retoriikalla. Jos kannatuspohja on kaupungeissa, osa kokee saavansa hyötyä maataloustuet lakkautettava -retoriikalla, hän pohtii.

Sarkkinen kaipaa tähänkin keskusteluun enemmän tutkimuksellista näkökulmaa. Samalla pitäisi ottaa huomioon globaalit trendit kuten kaupungistuminen.

– Kaupungistuminen on tässä ajassa ja talouden rakenteessa luonnollinen ja itseohjautuva trendi, joka ei ole kenenkään valinta. Kukaan ei ole tehnyt poliittista päätöstä, että nyt kaupungistutaan. Se lähtee enemmän talouden ja yhteiskunnan muutoksesta.

Teollisuudessa tarvitaan entistä vähemmän työntekijöitä, ja samalla talousjärjestelmä on muuttunut osaamiskeskeisemmäksi ja pääomavaltaisemmaksi. Sellainen menestyy kaupungeissa, koska kaupungeissa työvoimaa on enemmän ja sen liikkuvuus on parempi, Sarkkinen sanoo.

– Talous ajaa aluerakennetta. Ei niitä voi mitenkään tarkastella erikseen. On tietenkin poikkeuksia.

Samalla Sarkkinen huomauttaa, että työpaikat eivät ole ainoa ratkaiseva tekijä. Ympäri Suomea monet yritykset valittelevat työvoimapulaa, mutta paikkoja ei saada täytettyä, koska ihmiset eivät ole valmiita muuttamaan näille alueille.

– Jos ajatellaan muuttoaltista porukkaa eli 20–35-vuotiaita, niin kyllähän he hakevat elämältään muitakin asioita kuin työtä. Muuttopäätös liittyy elintapoihin, arvostukseen ja harrastusmahdollisuuksiin. Työn kautta ajattelu on liian kapea näkökulma.

Ongelmia molemmissa päissä

Aro ja Sarkkinen nostavat molemmat esiin sen, että kaupungistuminen ei ole pelkästään positiivinen asia muuttovoittoalueilla. Esimerkiksi Helsingissä kaupunginosien väliset sosioekonomiset erot ovat kasvaneet.

– Nopea kaupungistuminen aiheuttaa hirvittäviä ongelmia niin lähtöalueilla kuin vastaanottavilla alueilla. Silloin poliittisessa päätöksenteossa pitää lähteä siitä, ettei tarkoituksellisesti kiihdytetä kaupungistumista.

Tällä Sarkkinen tarkoittaa esimerkiksi ammattikorkeakoulun lakkauttamista pelkästään kylmän laskelman kautta.

– Ei lasketa euroja vain lyhyellä tähtäimellä, vaan katsotaan pitemmän tähtäimen vaikuttavuus rahallisesti, inhimillisesti ja yhteiskunnallisesti. Jos tehdään koulutusrakennustarkastelua, otetaan huomioon, miten se vaikuttaa alueen elinkeinoelämään ja alueen ihmisiin.

Samalla on hyvä huomata, että kaupungistuminen ei ole tehnyt suomalaisesta elintavasta ekologisempaa. Vaikka ihmiset voivat vähentää päästöjään esimerkiksi liikkumisessa, kasvattaa talousjärjestelmä päästöjä helposti.

– Ihmiset kuluttavat niin paljon, kun markkinakoneisto on kaupungeissa. Ekologinen ulottuvuus on ratkaisematon kysymys, Sarkkinen sanoo.

Bussi kulkee joka päivä

Yksi kaupungistumisen kipupisteitä on myös se, että talouden muutos ajaa ihmisiä väkipakolla kaupunkeihin. Moni saattaisi haluta jäädä synnyinseudulleen, mutta siihen ei välttämättä ole mahdollisuutta sopivien töiden puutteen vuoksi.

– En itse varmaankaan asuisi Helsingissä, jos voisin valita. Mutta en töiden vuoksi voi valita, eikä voi moni muukaan, Sarkkinen sanoo.

Ja lopuksi vielä niihin tosiasioihin. Timo Aroa haastateltiin tätä juttua varten 3.4. Reilun kuukauden aikana Suomen kaupunkiseuduille on muuttanut yli 2 500 ihmistä.