Työn murros on hitaasti mutta varmasti löytänyt tiensä poliittisen valtavirran keskusteluihin. Prekariaattiliikkeen kohta 15 vuotta sitten nostama vaatimus perustulosta on ollut keskeinen tekijä keskustelussa suomalaisen sosiaaliturvan uudistamisesta paremmin sopimaan muuttuvan työn ja muuttuvien elämäntilanteiden vaatimuksiin.
Nykyään jo maan hallituskin keskittyy strategiasessioissaan pohtimaan tekoälyn mukanaan tuomia muutoksia julkiseen hallintoon ja elinkeinorakenteeseen. Tulevaisuusselonteon yhteydessä eduskunnan eri valiokunnat pohtivat digitalisaation, automatisaation ja robotiikan vaikutuksia työhön, elinkeinorakenteeseen ja toimeentuloon.
Tulevaisuuden ennustaminen ei ole helppoa, ja tarkkoja arvioita siitä, missä määrin työpaikkoja häviää ja uusia syntyy, on vaikea antaa. Kaikki tutkijat ja päättäjät ovat kuitenkin yhtä mieltä: osaamisen merkitys tulee korostumaan yhä voimakkaammin. Toimenkuvien ja työn sisältöjen muuttuessa on entistä tärkeämpää, että meillä on riittävät taidot ja kyvyt oppia uutta.
Tulevaisuuden yhteiskunta on yhteiskunta, jossa ei voi oppia liikaa.
Koulutusjärjestelmältä ja yhteiskunnalta se edellyttää asennemuutosta. Koulutusta ei voi enää nähdä kertaluontoisena ”investointina” elämämme alussa, vaan jatkuvana prosessina, johon pitää olla mahdollisuus missä tahansa vaiheessa elämää tai työuraa.
”Elinikäisestä oppimisesta” on puhuttu kasvatus- ja koulutuspoliittisissa piireissä vuosikymmeniä, mutta homma ei oikein koskaan ole ottanut tuulta alleen. Koko käsite on ristiriidassa pitkään valloillaan olleen koulutuspoliittisen ajattelun kanssa, jossa koulutuksen funktio nähdään ennen kaikkea välineellisenä. Ihmisten mahdollisuuksia suorittaa useampia tutkintoja on vaikeutettu ja koulutuspolitiikan tavoitteeksi on otettu mahdollisimman nopea läpäisy.
”Putkitutkintoajattelu” on alistanut koulutuksen ja osaamisen ajatukselle ihmisten mahdollisimman nopeasta pääsystä työmarkkinoille. Työttömien oikeutta opiskella arvioidaan edelleen sen mukaan, jos se TE-toimiston näkökulmasta edistää henkilön työllistymistä lyhyellä aikavälillä.
Myöskään kaikkien työelämässä olevien kohdalla mahdollisuus osaamisen päivittämiseen ei toteudu. Aikuiskoulutuksen osallistumisaste on Suomessa viimeisen neljän vuoden aikana laskenut vuoden 1995 tasolle.
Kouluttautumismahdollisuudet kasautuvat jo valmiiksi hyvin kouluttautuneille: ero osallistumisessa korkeasti koulutettujen ja perusasteen varassa olevien välillä on Suomessa Pohjoismaiden suurin. Miehet osallistuvat myös naisia merkittävästi vähemmän.
Kun perustulo on ollut vastaus työn murroksen tuomiin muutostarpeisiin sosiaaliturvajärjestelmässä, on korkea aika kohdistaa katse koulutukseen ja tulevaisuuden edellyttämiin muutoksiin koulutusjärjestelmässä. Koskaan aikaisemmin ei yhteiskunnilla ole ollut näin hyviä edellytyksiä edistää tiedon ja oppimisen tasa-arvoista saavutettavuutta ja näin iso tarve edistää ihmisten jatkuvaa oppimista.
Tulevaisuuden yhteiskunta on yhteiskunta, jossa ei voi oppia liikaa. Sen pitää näkyä myös koulutuspolitiikassa, tiedon ja koulutusten sisältöjen avoimessa saatavuudessa, ihmisten oikeudessa vapaasti opiskella ja huomattavan paljon suurimpina panostuksina työelämässä olevien ihmisten jatkuvan oppimisen kehittämiseksi.
[digilehti pvm=20180525]
uutiskirje 